Hakutulokset

  1. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    No ei, mutta ei näitä nyt ole viime aikoina onneksi kovin usein tullut. Ja vielähän saa tullakin, 20. päivä alkavissa pudotuspeleissä ei.
  2. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    No ei Jonne Virtasen peliä kehua voi. Silti mielestäni oli oikein että hän otti Ville Niemisen paikan, kun ei Villestäkään juuri iloa ole. Saattaa tuossa vaihdossa tietysti olla kyse jostain Ville Niemisen käsivammastakin kun eilenkin jätti pelin kesken ja jääpussia puristi jäähypukilla ollessaan.
  3. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Tässä on kyllä hyvä ketju. Naurattaa oikein kun Henrik Koiviston korvaajaa etsittäessä tulin kirjoittaneeksi että "Eetu Koski se ei ole vaikka oma kasvatti onkin". No siinä kävi taas omaan nilkkaan mutta näitähän sattuu. Tähän mennessä Koski on pelannut todella hyvin kun peliaikaa on saanut...
  4. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Kyllä tässä kohtalaisen luottavainen voi olla kun tosipelit kohta alkavat, kunhan ei vaan enää enempää tulisi loukkaantumisia. Kai ne nyt sairastelevat pelaajat Ahtolaa lukuunottamatta jossain vaiheessa vielä takaisinkin tulevat? Sen olen pannut merkille suurella tyytyväisyydellä että...
  5. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Ei ollenkaan huono viikko Lukolta. KalPasta ja Kärpistä puhtaat voitot eikä Tapparalle kärsitty tappiokaan huonon pelin jälkeen tullut. Joskus vaan hyväkään peli ei riitä kun vastustaja on maalin verran parempi.
  6. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    No joo, kun kysyit niin pakkohan se on myöntää että muistan. Ikallahan näitä jekkuja oli, Ville Piekkolakin pelasi ainakin jossain harjoituspelissä hyökkääjänä ja taisi liigassakin pelata. No toivon mukaan tämä Jaatisen kokeilu ketjussa jäi tähän yhteen peliin.
  7. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Se on kyllä sanottava että Forsberg pelaa varsin hyvin hyökkääjänä.
  8. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Hommatkaa ny jo helvetissä se Nikko Kouvolasta takaisin, ettei Jaatista tartte hyökkääjänä peluuttaa enempää kuin tämän pelin. Voi tietysti olla parempi että hän on hyökkääjä kuin pakki, tiedä tuota.
  9. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Viimeiseltä Uraman kaudelta muistan yhden pelin jossa vastustajan maalivahdilla oli 15 torjuntaa. Vastustajaa en muista enkä sitäkään, oliko Urama vielä tuolloin vastuussa vai joko Vuori oli pukilla mutta sen muistan että Lukon maalivahti joutui torjumaan reilusti enemmän kuin Zapolski tänään...
  10. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Kyllä niin täydellisesti on ilme muuttunut kun viime viikon peleihin vertaa että oikein ihmetellä pitää.
  11. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Ensi viikolla ei pitäisi ainakaan mitään asennevammaa olla, kun vastaan tulee kotikaukalossa KalPa ja Kärpät ja vieraissa Tappara. En tiedä olenko liian positiivisella asenteella liikenteessä mutta odotan noista kolmesta pelistä kohtalaisen hyvää pistesaalista. Ja menihän se tämäkin viikonloppu...
  12. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Ei, mutta siihen ei taas tämän illan paskalla ole mitään tekemistä. Se on sataprosenttisen varma että Lukko häviää Lahdessa, ja siksipä tämän illan pelistä olisi pitänytkin ottaa kolme pistettä. Mihin se Lukon aikalisä mahtoi tänään jäädä?
  13. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    En minä tiedä onko Tikkanen niin kovin huonosti pelannut, kun vertaa esim. viime kauden loppuun. HIFK-peli ja se Luttisen tekemä maali oli tietysti malliesimerkki miten puolustajan ei pidä maalin edessä pelata. Jos Don Cherry olisi suomalainen niin Tikkanen pääsisi ilman muuta seuraavaan...
  14. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Ei pelaajia yrityksen puutteesta voi syyttää. Yritystä on ja sitä on enemmän kuin järkeä. Nyt on ensimmäistä kertaa tällä kaudella semmoinen olo että Lukko saattaa jopa olla sijoilla 7-10 kun runkosarja loppuu.
  15. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Niin mutta eihän Lukossa kukaan uskalla mitään poliisinhommia tehdä. Vaikka Jonne kesällä toista puhelikin niin kyllä Dufvan opit kintaiden kouriin liimaamisesta ovat menneen perille kovempaankin kalloon.
  16. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Olikohan tänään Lukolta kauden huonoin peli?
  17. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    En tiedä onko joku optinen tai muu harha kyseessä, mutta kyllä vastustaja on Lukon peleissä jo pidemmän aikaa saanut kohtuuttoman helposti maaleja verrattuna siihen millaisen työn Lukko joutuu joka ikisen maalinsa eteen tekemään.
  18. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Se on vaan tasoittunut "pitkässä juoksussa" niinkuin aina sanotaan tuomarivirheistäkin että ne menevät tasan. Kyllähän siitä silloin alkukaudesta kun Lukko takoi joka kerta ylivoimalla maalin oli puhetta ettei se tällaisena koko kautta voi jatkua.
  19. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Potutti vielä tuo tiistainen SaiPa-tappio ja tänään kun oli työkiireitä, en viitsinyt peliin lähteäkään kun jo etukäteen osasin aavistella millainen käsikirjoitus on tälle illalle laadittu. Ramona ei työpaikalla kuulu, joten Kiekkokierroksen varassa olin, ja ihmeen hyvältä peli kuulosti, niin...
  20. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Tätä samaa minäkin olen ihmetellyt, vaikken ole sitä "ääneen" kirjoittanutkaan.
Ylös