Hakutulokset

  1. R

    Liigan yleisömäärät kaudella 2016–2017

    Olihan tuon ritarin otsassa nykyinen logo, joten ehkä puoli mestaruutta edes on Kerhollakin?
  2. R

    Liigan yleisömäärät kaudella 2016–2017

    Mitään faktaa ei ole, mutta veikkaan, että kyseessä oli viidenneksi isoin lukema HPK:n historiassa. Edelle mennee ensimmäinen ja kolmas finaali vuonna 2010, Jokereiden pudottaminen KHL:ään vuonna 2014 ja koko remontin valmistuttua ensimmäinen kotipeli HIFK:iä vastaan vuonna 2008.
  3. R

    Liigan yleisömäärät kaudella 2016–2017

    Mutta onko kyseistä illuusiota pitänyt yllä kukaan muu kuin Jokeri-fanit sekä se yksi Jokeri-fani, joka ei väitä olevansa Jokeri-fani? Kenenkään muiden kuin KHL:ää fanittavien en ole nähnyt valittavan nyky-Liigasta.
  4. R

    Liigan yleisömäärät kaudella 2016–2017

    Kommenttien perusteella pelitkin oli aika heikkoja esityksiä. Hämeenlinnassa ainakin nähdyn perusteella. Eikä niitä maalejakaan liikaa nähty. Aika "turha" kierros kaikenkaikkiaan.
  5. R

    Liigan yleisömäärät kaudella 2016–2017

    Lukko- ja Ässät-pelejä lukuunottamatta kaikki kotipelit ovat olleet perjantaina tai lauantaina. Samaan viiteen viikonloppukotiin tähän mennessä yltää ainakin HPK.
  6. R

    Liigan yleisömäärät kaudella 2016–2017

    Viime kaudella Ässillä ei ollut tähän mennessä yhtään kotipeliä halliremontin vuoksi. Nyt kun on ollut, se nostaa väkisin keskiarvoa, koska Ässillä on aina yli tuon 4200.
  7. R

    Liigan yleisömäärät kaudella 2016–2017

    Vahva lukema kauden kotiavaukseen. Tervetuloa helvettiin, täällä on tilaa. Eikun kyllä se 2921 on. Ei hirveästi kohene, mutta ainakin KalPan voitti.
  8. R

    Liigan yleisömäärät kaudella 2016–2017

    Lisäksi jengi on kova ja hyvää joukkuetta yleensä tykätään katsoa. Tänään kelpo lukemia: Helsinki, 7512 Tampere, 5842 Hämeenlinna, 4319 Jukurit, 4200 Lappeenranta, 3874 Lahti, 3705 Porin lukemat vielä puuttuu, mutta peli alkoikin myöhemmin. Ehkä Tampereen paikallistaistoon olisi voinut odottaa...
Ylös