Hakutulokset

  1. R

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Näitä on käytännössä enemmän, jos katsotaan kuntien sisälle. Se että jokin Säynätsalo on nykyään osa Jyväskylää, tekee Säynätsalossa asuvia ison kaupungin asukkaita vain hallinnollisesti, mutta ihan sama pikkupaikka se on kuntaliitoksesta huolimatta.
  2. R

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Forssalaisena en ainakaan vielä innostuisi tästä tutkimuksesta, sillä minulle on kerrottu, että hirmumyrskyn sydämessä on täysin tyyntä.
  3. R

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    En minä ainakaan nillitä. Ihmettelen vain, miksi tämä ei ole saanut mitään (näkyvää) mielenosoitusta aikaan. Olisin luullut, että kaikille ei pelkkä tiedote riitä.
  4. R

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Tämä Mainitsin kirjoituksen jääneen heikoksi, ja juuri esille tuomistasi kohdista: Pandat ovat saaneet tänään(kin) paljon julkisuutta, mutta eläintensuojelijat eivät ole käyttäneet tätä tilaisuutta hyväkseen samalla tavoin kuin Särkänniemen delfiinien kohdalla.
  5. R

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Mutta missä ovat ne eläinsuojelijat, jotka vastustivat Särkänniemen delfiinien siirtoa Kreikkaan? Tätä kysyy LM:n toimittaja Aki Taponen. Kommentti: Missä luuraavat eläintensuojelijat nyt, kun pandoja raahataan ihmisiä viihdyttämään? - Kotimaa - Turun Sanomat Kirjoitus jää hieman heikoksi...
  6. R

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Koska suuri osa Suomeen saapuvista turisteista viettää Suomessa vain yhden päivän. Ja ne, jotka viettävät pidempään, tekevät muuta kuin ajavat keskelle ei-mitään pandoja katsomaan. Ähtäri ei ole Lapissa, ei lähellä Venäjän rajaa, eikä hyvien yhteyksien päässä Helsinki-Vantaan lentoasemalta tai...
  7. R

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Näin toki on, mutta ei hän ole väärässä huomioidessaan, että Korkeasaari ja Ranua tavoittavat ulkomaalaiset turistit paremmin kuin Ähtäri, joka kiinnostaa suomalaisiakin vain kesäisin. Huvittavaa kirjoituksessa on seuraava kohta. Kirjoittajan mielestä on kokonaisuuden tarkastelua ottaa...
  8. R

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Pandojen kohdalla kannattaa huomioida, että niiden sijoittaminen keskelle ei-mitään ei palvele Suomeen saapuvia ulkomaalaisia turisteja, eikä varsinkaan lisää niitä. Ähtärin eläinpuisto saa uuden vetonaulan ja lisää yleisöä, mutta talvi voi silti olla hyvin hiljainen. Mielipide HS.fi:ssä...
Ylös