Hakutulokset

  1. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Tästähän voi päätellä, että Lukon hyvä sijoitus johtuu pelaajien kunnon ajoittamisesta paremmin kuin HIFK:ssa, JYPissä ja KalPassa. Lukko voitti kaksi ottelua ja kolmannessa voitto oli erittäin lähellä. Torstaina olisi tärkeää voittaa jo siksi, että pudotuspeleihin valmistautuminen alkaa...
  2. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Lukko aloittaa huomenna kenraaliharjoituksen pudotuspeleihin, sillä joukkue pelaa neljässä päivässä kolme ottelua, joista kaksi muita pudotuspelijoukkueita vastaan.
  3. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Kyllä minä tämän ymmärrän. Kommenttini olikin tarkoitettu niille, jotka ovat aina paikan tullen kritisoimassa Dufvaa.
  4. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Myös Dufva oli tuolloin kotona paskataudissa, joten kehut väärää puuta. Mistä tietää, vaikka Dufvan läsnäololla Lukko olisi hävinnyt kyseisen pelin.
  5. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Tuleekohan maaottelutauko sittenkin pahaan aikaan.
  6. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Optinen harha. Vastustajalla menee syötöt paremmin perille kuin Lukolla, mikä johtuu osittain siitä, että Lukko antaa vastustajalle periksi vauhdissa.
  7. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Olenhan minäkin huolissani tällä hetkellä, mutta samalla on syytä muistaa, että kautta on vielä paljon jäljellä. Ei ehkä koskaan, mutta siltä se on tuntunut monta kertaa, kun joukkue on pelannut parhaat pelinsä ennen joulua.
  8. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Jussi Saarisen mukaan Dufva on sanonut sinikeltaisten olevan aikataulussa. Viimeksi muistan Dufvan sanoneen jotain tällaista, kun tällä palstalla oli ihan samanlainen tuska ja ahdistus päällä kuin nyt, ja niin vain peli lopulta vapautui pudotuspeleissä. Lauantain pelin jälkeen runkosarjaa on...
  9. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Lisättäköön tänne nimimerkki MTM:n voimasuhdeketjuun taulukko.
  10. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Muistakaa mitä tapahtui, kun tanskalaiset lähtivät kaksi vuotta sitten. Dufva kuulutti, että nyt on muiden otettava vastuuta, ja niin myös kävi. Tätä samaa vastuunottamista tarvitaan myös nyt. En minä sano, etteikö joukkue kaipaa uutta keskushyökkääjää, mutta minulta löytyy luottoa siihen, että...
  11. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Ilkka Mikkolan haaveiluhetkestä huolimatta suurin ongelma on maalinteossa. Ei tämä ihan mahdottomalta näytä, vaikka tukkoista näyttää olevan.
  12. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Alla on lista Lukon kolmansien erien viimeinen maali niissä otteluissa, joissa on päädytty jatkoajalle. Yksi ottelu on pois laskuista, koska siinä ei tehty yhtään maalia ennen voittomaalikisaa. Suluissa on ottelun lopputulos. Tasoitettu (Tappio) Tasoitettu (Tappio) Menetetty johto (Tappio)...
  13. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Kiekollinen peli ei ollut kuraa, vaikka maaleja ei tullutkaan. Jos pystyisit joskus ilman asennetta katsomaan peliä, olisit ehkä eilenkin huomannut, miten Lukko hallitsi eilistä ottelua. Eilinen peli osoitti sen, ettei HIFK ole kiekollisesti Lukkoa edellä. Lukko pystyi eilen luomaan...
  14. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Olen varmaan ainoa, joka näki tänään pelissä paljon hyvää. Vastassa oli kuitenkin HIFK, eikä mikään TPS, jonka voittamisen jälkeen täällä paukuteltiin henkseleitä. Kiinnittikö kukaan muu siihen karvauspeliin, josta oli virkamieskiekko kaukana? Lukko kun menetti kiekon, sitä lähdettiin karvaamaan...
  15. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Kiroaisin mielummin varsinaisen peliajan esityksiä. Maalipaikkoja luodaan, ja silti tuloksena vain yksi maali. Kahdella maalilla ei tarvitsisi harmitella jatkoajan esityksiä.
  16. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Pakon sanelema juttu paikkakunnalla, jossa ei ole lentokenttää, eikä matkustajajunayhteyttä. Siis Dufvan loma pelaajille, ei iltapäivälehteen pääseminen. Tekikö mikään media juttua Kärppien harjoittelurytmistä olympialaisten aikaan viime talvena?
  17. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Jatkoaikatappioilla ei ole mitään väliä, kun otetaan huomioon, miten kahden pelaajan, Eetu Kosken ja Olavi Vauhkosen, peli on kauden mittaan parantunut. Gagnonilla ja Vahalahdella on ollut hetken hiljaista, mutta yhteispeli ja taidot eivät ole kadonneet minnekään. Riskan ja Sipiläisen pelistä...
  18. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Harvoin osoitan sormella yhtä pelaajaa, mutta tänään on pakko. Jonne Virtanen pilaa ketjun, joka muuten pystyy luomaan maalipaikkoja ja pyörittämään peliä.
  19. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Hienoa, että ymmärsit vitsin. En syyttäisi Zapolskia tästä pelistä. Kiekko pomppi tänään niin erikoisesti, että Setäselläkin olisi voinut olla vaikeaa. Zapolski on osoittanut, että hän pystyy kasaamaan itsensä paremmin. Tiistain pelin jälkeen kirjoitin jotain, jonka nostan tämäniltaisesta...
  20. R

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    On tullut jo. Kaksi maalia on pakkien tekemiä.
Ylös