Hakutulokset

  1. R

    Pelipaidat kaudella 2014–2015

    Muistaakseni jossain syyskauden aikana tulleissa tv-reportaaseissa näin mainittiin. Voi olla, että näin on, mutta esimerkiksi Kärppien tapauksessa mainoksia on paljon myös siksi, että Junno haluaa pitää hyvät välit mahdollisimman moneen sponsoritahoon, ja näin ollen myös pienillä sponsoreilla...
  2. R

    Pelipaidat kaudella 2014–2015

    Mielipideasioitahan nämä, mutta minusta Bluesin eilinen tempaus vei perustan kaikilta niiltä kommenteilta, joissa seurajohto perustelee paitojensa vähäistä mainosmäärää sillä, että he haluavat pelaajien kunnioittavan peliasua ja Bluesin logoa. Uskon olevani oikeassa, kun sanon, että pelaaminen...
  3. R

    Pelipaidat kaudella 2014–2015

    Eikö kyseessä ollut sama seura, joka sanoo vähäisten mainosten syyksi olevan se, että pelaaja kokee arvokkaaksi pelata Bluesin paidassa? Jos näin on, niin jopas on erikoinen logiikka. Mutta mitä muuta voi odottaa seuralta, joka markkinoiden edessä vaihtaa nimensä. Varsinainen perinteiden...
  4. R

    Pelipaidat kaudella 2014–2015

    Tämä on hyvä homma Pelicansin kannattajille, mutta mahdollisena kuluttajana täytyy sanoa, ettei nuo mainokset erotu paidasta millään tavalla. Jos logon ylä- ja alapuolella olevat yritykset tulisivat oikeina logoina vastaan, en todellakaan tunnistaisi niitä Pelicansin paidoissa oleviksi logoiksi...
  5. R

    Pelipaidat kaudella 2014–2015

    Pitäisikö sponsoreiden suostua siihen, että mainokset ovat paidassa sellaisella värillä ja fontilla, jotka eivät noudata omaa graafista ohjeistusta? En minä ainakaan suostuisi maksamaan sellaisesta mainoksesta, jossa firman tunnus uppoutuu paidan muuhun väritykseen. Bluesin paita on logoa lukuun...
  6. R

    Pelipaidat kaudella 2014–2015

    Lukon toimitusjohtaja Timo Rajala sanoi, että nykyinen taloustilanne näkyy myös Lukon yhteistyösopimuksissa. Rauma menetti vast'ikään telakan ja Oulu Nokian, ja eiköhän näiden vaikutuksesta vaikeuksissa ole kymmenet alihankkijat. En tiedä mikä tilanne Oulussa on, mutta oletettavasti siellä...
  7. R

    Pelipaidat kaudella 2014–2015

    Ilveksellä taas ei ole hihoissa numeroita ollenkaan. En voi käsittää, miten tällainen pelleily on mahdollista. Toivon todella, ettei nyt nähdyt paidat ole lopullisia. Sekä Ässillä ja Ilveksellä on hienot paidat, mutta ei niistä paljon iloa ole, jos numerot ovat epäselvät tai niitä ei ole...
  8. R

    Pelipaidat kaudella 2014–2015

    Minulle pelaajien pelipaidat ovat asioista vähäpitoisimpia, mutta kuka valopää on suunnitellut Ässien (vieras)paidat sellaisiksi, ettei hihanumeroista saa mitään selvää kuin vasta tv:n lähikuvissa. Sanoohan se järkikin, ettei tumma pidä olla toista tummaa vasten, mikäli sillä halutaan näkyvyyttä.
  9. R

    Pelipaidat kaudella 2014–2015

    Hah. Tarkoitatko RTK:lla Lukkoa, joka ei ollut halukas myymään kannattajilleen mainoksettomia paitoja ennen kuin niitä alettiin julkisesti vaatia? Minä näen todennäköisempänä sen, että paidoista tulee yhden sponsorin paita sen sijaan, että ovat nykyisenkaltaisia tilkkutäkkejä. En ole koskaan...
Ylös