Hakutulokset

  1. R

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Länsi-Suomi/Kiekkoareena.fi kirjoittaa seuraavaa: Minusta tuosta on luettavissa, että KHL-pykälää ei ole ollut, koska sopimus on pitänyt purkaa.
  2. R

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Ei raha aina ratkaise, mutta Eero Elon tapauksessa nyt kävi niin. Pitkästä aikaa KHL:ään siirtyy pelaaja, jonka otteita seuraan mielenkiinnolla. Pelillisesti tulee varmasti pärjäämään, mutta sopeutuminen kulttuuriin voikin olla eri asia. Saa nähdä, tuleeko Elosta KHL:ssä maajoukkueen vakiokamaa.
  3. R

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    En missään nimessä tuomitse, vaan myönnän virheeni siltä osin, kun olen sanonut Saarelan olevan jo nyt parempi kuin Elo. Kuten kirjoitin, en halua vähätellä Saarelaa, sillä aivan kuten sinä kirjoitit, viiden vuoden päästä olemme viisaampia.
  4. R

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Aleksi Saarelaa väheksymättä myönnän virheeni. Saarela ei missään nimessä ole parempi pelaaja kuin Elo, ei lähelläkään. Maalipörssin kakkossijasta huolimatta Elo ei ole pelkkä maalintekijä, vaan kokonaisvaltaisesti hyvä jääkiekkoilija.
  5. R

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Hienoa, että edes yksi nimimerkki näkee asian viisaasti. Minua häiritsee Elon Lukko–Ässät-väännössä juuri se, että molemmilla puolilla tuntuu olevan puusilmiä, jotka eivät pysty tai halua ymmärtää, että pelaajan oma tekeminen on ratkaisevin osuus omalla urallaan.
  6. R

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Elosta voi aivan hyvin tulla uusi Vahalahti, joka pelaa tasaisen tehokkaita kausia SM-liigassa, mutta vain SM-liigassa. Kaikista ei ole muuttamaan ulkomaille, vaan paikka SM-liigassa riittää, varsinkin kun Suomessa maksetaan ammattimiehen palkkaa. En sano, etteikö Elo jossain vaiheessa...
  7. R

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Niin kauan kuin media ei huomio Eloa, on se hänelle itselleen vain eduksi. Kari Jalonen valitsi useamman ensikertalaisen Karjala-turnaukseen, joten heräsi ajatus, että olisikohan Elo mukana seuraavassa turnauksessa. Aikuisten maaotteluita Elolla ole tainnut vielä pelatakaan.
  8. R

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Nostit kirjoituksellasi tämän ketjun tasoa huomattavasti, mutta lainaan siitä silti vain osan. Tässä kannattaa ottaa huomioon myös pelaajan vastuu. Ei voi olla niin, että laiskalle pelaajalle annetaan jatkuvasti mahdollisuus samalla vieden paremmilta peliaikaa. Lahjakkaan pelaajan tulee...
  9. R

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Harva junnu on parikymppisenäkään niin valmis liigaan kuin mitä Aleksi Saarela on nyt - niin taitojensa kuin pääkoppansa puolesta. Ja molemmissa Saarela on Eloa edellä, vaikka näillä on seitsemän vuoden ikäero. Kokemus on ainoa asia, jossa Elo toistaiseksi voittaa.
  10. R

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Ehkä juttu on niinkin yksinkertainen, että Elo ei ollut tarpeeksi kypsä käsittelemään tilannetta, että häneltä odotetaan kasvattiseurassaan myös tulosta. Ei se riitä, että pelikaverit ja yleisö tuntee pojan olevan Ammun tyttärenpoika. On mahdotonta mennä sanomaan olisko joku toinen valmentaja...
  11. R

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Korjaan kirjoittamaani sen verran, että yksinkertaisuudella en tarkoittanut älykkyyttä, vaan henkistä kypsyyttä. Kuten sanoin, en minä Eloa tunne, mutta koska tämä on Tosivatin kotikenttä, luulin pelkän kuulopuheen kelpaavan perusteeksi. Pahoittelut joka tapauksessa. Siitä olen samaa mieltä...
  12. R

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    En tunne Eloa henkilökohtaiseksi, enkä välitä tunteakaan. Mutta mitä olen pojasta kuullut, on kuulemma kyseessä niin yksinkertainen tapaus, ettei ole mikään ihme, että hänelle piti erikseen kertoa, että jääkiekkoilijan pitää harjoitella muutakin kuin maalientekoa. En sano että näin olisi, mutta...
Ylös