Hakutulokset

  1. R

    Yle Puhe

    Haapakangas on täyttä kultaa. Hänhän oli ehdolla Suuren journalistipalkinnon saajaksi juuri siitä syystä, että pystyy lähestymään pientäkin arjen ilmiötä mielenkiintoisella ja pohtivalla tavalla. Ja tähän hän pystyy nimenomaan siksi, että tekee taustatyön kunnolla ja osaa siksi lähestyä...
  2. R

    Yle Puhe

    Ajattelin samaa. Nämä voisi laittaa vaikka Ykkösen yöhön, mutta kokonaista taajuutta ei tälle tarvitsi uhrata.
  3. R

    Yle Puhe

    Yle Puhe loppui jo silloin, kun kanavasta tehtiin nuoria aikuisia puhutteleva ja musiikkia soittava höpötysradio. Nykyinen Puhe on puheohjelmien uusinnan uusintojen jukeboksi, jonka voikin lopettaa. Saman saisi tehdä Merja Ylä-Anttilan pestille.
  4. R

    Yle Puhe

    Se, että Akti loppuu Puheella, ei tarkoita etteikö vuorovaikutteista ohjelmaa tarjota muulla kanavalla. Ennen Aktia Radio Suomen taajuudella kuultiin Ajantasaa ja Radiomafiassa Kaide Järvistä, joten ehkä tällainen ohjelma siirtyy toiselle taajuudelle. Ainakin Radio Suomessa höpötetään jo nyt...
  5. R

    Yle Puhe

    Mikäköhän Ruben Stillerin (ohjelman) tilanne on? Puhe on esittänyt jo monta viikkoa ohjelmapaikalla aikaisempien lähetyksien uusintoja. Pitääkö tässä alkaa pelätä, että uusintojen jälkeen ohjelman tilalle tulee taas Sanna Ukkolan sössötystä.
  6. R

    Yle Puhe

    Ei uudistuksiakaan tunnuta tekevän kuuntelijoiden takia, vaan jotta ohjelmapäälliköillä ja sisältösuunnittelijoilla olisi jotain tekemistä.
  7. R

    Yle Puhe

    Heikelän ohjelmasta on tulossa todella kuulijaystävällinen, mikäli hän aikoo puhua muiden päälle yhtä innokkaasti kuin Jälkiviisaissa. Tai ehkä omaa ääntään rakastavan radiopersoonan ohjelmassa ei ole lainkaan vieraita häiritsemässä.
  8. R

    Yle Puhe

    Keskusteluohjelmia, joiden pitäjillä on jotain annettavaa. Laitanevan, Pekkisen ja Heikelän kaltaisia turhanpuhujia on kaupalliset kanavat ja Radio Suomen maakuntaradiot täynnä. Ollaan muka fiksuja, mutta todellisuudessa pelkkiä höpöttäjiä. En ymmärrä, miksi tällaista tarvitsee olla myös...
  9. R

    Yle Puhe

    Yle saisi puolestani siirtää Politiikkaradion, Perttu Häkkisen ja Kalle Haatasen Leikola & Lähteen tapaan Radio 1:een, ja nimetä nykyisen Puheen Yle Pieruksi. Lisää tyhjäpäisiä höpöttäjiä tässä radioon kaivattiinkin.
  10. R

    Yle Puhe

    Et taida tuntea vihervasemmistolaisuutta, jos väität Yle Puheen tyhjänhöpötyksen olevan heidän kanavansa. Täytyy sanoa, että Yle Puhe on mennyt niin huonoksi, että kuuntelen sen tarjoamia radio-ohjelmia enemmän Areenasta kuin perinteisesti radiosta. Leikola ja Lähde lienee ainoa ohjelma, jota...
  11. R

    Yle Puhe

    Ihan samasta syystä, miksi Ajankohtainen Kakkonen loppui. Ihan samasta syystä, miksi Suomen Elokuvasäätiön pitää antaa tukea elokuville, jota iso osa kansasta ei ole kiinnostunut näkemään. Ihan samasta syystä, miksi suomalaiset ymmärtävät poliitikasta vähemmän kuin ihmiset muissa Pohjoismaissa...
  12. R

    Yle Puhe

    Älkää unohtako urheiluselostuksia, joka siirrettiin ison uudistuksen aikana Yle Puheelle. Siitä tämänhetkinen alamäki alkoi. Vaikka Ylen Kiekkokierroksesta pidänkin, en olisi halunnut sitä ennen asiaradiona pitämälleni tajuudelle urheilua, jossa pääosassa on huutaminen. Nyt sillä ei ole enää...
  13. R

    Yle Puhe

    Urheilulähetyksistä valittaa juuri ne ihmiset, jotka soittavat Radio Suomen toivekonserttiin ja lähettävät terveisiä joko pöydän toiseen päähän tai sellaiselle ihmiselle, joka ei samaa lähetystä kuitenkaan kuuntele. Ja lopuksi toivotaan kappaletta, joka soi radiossa jatkuvasti - tai sitten...
  14. R

    Yle Puhe

    Loistava ketju. Itselläni on usein Radio Peili auki niin kotona kuin autossa. Musiikkiradioista kuuntelen vain Radio Helsinkiä, mutta varsinkin pitkillä automatkoilla Peili on usein auki koko matkan. Peilistä tulee paljon mielenkiintoisia aiheita ilman musiikkia, jota varten mulla on levysoitin...
Ylös