Hakutulokset

  1. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Mikäs sääntö tämän mahdollistaa? Outo tämä nykyinen systeemi.
  2. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Eli media tiesi, että Redenbachiin oltiin oltu yhteydessä ja pelaaja on varmasti tiennyt jo ennen eilistä. Jos seura on tällöin täydessä pimennossa, on se ihan oma moka. Toinen vaihtoehto on se, ettei sinulle kerrota ihan kaikkea. Sinänsä ihan sama. Menköön. Jotenkin mennyt maku tästä kaudesta...
  3. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Media tiesi eilen, Pelicans tänään. Pelaajat varmasti jo aiemmin. En ihan osta tätä - tai sitten toimistolla ollaan ihan silmät ummessa, mikä ei tietysti yllätä. Minneköhän Lämsä kelpaisi? Saanut kuitenkin ihan hyvin sijalle 12. joukkueen, jonka ykköstähti on kolmosketjun koohottaja.
  4. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Eliteprospects antaa Roineella C/RW. Onko Shejbalilla tai jollain muulla tietoa siitä, onko Roine pelannut enemmän sentterinä vai laiturina Savonlinnassa? Toinen yv-sentteri toki tarvitaan. Onko Roineesta siihen? Onko hän esimerkiksi edellä Rohtlaa tai Björnistä?
  5. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Ei sano mitään, peliäkään en ole nähnyt. Tilastoscouttauksella ei enää niin nuori, eikä mikään todellinen lahjakkuus. Vaikea ymmärtää, mihin rooliin kaveria ensi kaudeksi kaavaillaan. Kilpailua tuonne alempiin ketjuihin tietysti, mutta kuvauksen mukaan pelaajatyyppinä enemmän hyökkäävä kaveri...
  6. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Vaihtoaition puolella on ollut juttua Palvesta (loukkaantuiko?) ja Miika Roineesta. Joka tapauksessa hankinta lienee tätä tasoa ja optio ensi kaudesta. Kovempaa kaveria tuskin kiinnostaa tulla pelailemaan merkityksettömiä pelejä loppukaudesta. Näillä Mestis-kavereilla on kuitenkin näytönhaluja...
  7. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Sitähän tässä on tehtykin. Toisaalta on turha parkua pelkkiä vammoja ja loukkaantumisia, eikä nähdä Lämsän epäonnistumista. Vaikea kausi monin tavoin, mutta ei Lämsä tilannetta ole ainakaan saanut korjattua mitenkään. Totta kai tällöin hän on päävastuussa surkeasta tuloksesta.
  8. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Palataanpas tämän kauden menestykseen tai paremminkin menestymättömyyteen. Peli on ollut hemmetin sekavaa koko kauden, eikä kukaan objektiivisesti asiaa katsova voi väittää, että selkeästi parempaan suuntaan olisi menty missään vaiheessa. Osasyy on tietysti loukkaantumisissa. Onhan se Lämsällä...
  9. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Kyllähän Repik on ollut ehdottomasti parempi, kuin tämän kauden Redenbach. Tyllerö on ollut jopa vähän pettymys.
  10. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Toivottavasti ei. Hinta-laatusuhteessa jäätäisiin pahasti tappiolle.
  11. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Kyllä tää kausi nyt luovutettiin: http://www.pelicans.fi/uutinen/smotherman-siirtyy-ruotsiin
  12. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Sebastian Repo loppukaudeksi USA:n junioriliigaan. Voisi kuvitella, että jatkaa siellä, jos homma toimii? http://www.ess.fi/urheilu/itshockeytime/2015/01/09/pelicans-hyokkaaja-loppukaudeksi-usan-junioriliigaan
  13. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Kuulostaa täydelliseltä palaselta Lämsän palapeliin. Kiekkoa logoon ja jumboksi. Tällaista kädetöntä snaipperia joukkue kaipasikin.
  14. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Vaikuttaa vahvasti säästötoimilta. Turskaa tulee kaudesta joka tapauksessa, joten kaikista vähänkin turhista kavereista luovutaan. Ei Kudelka mikään iso menetys ole, mutta alkaahan tuo puolustus näyttämään melkoisen heikolta yhdenkin loukkaantumisen sattuessa.
  15. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Vastataan vähän parempaan ketjuun. Odotin Hrabalista melko paljon, joten olihan kaveri täysi pettymys. En tiedä, mikä meni vikaan. Alussa homma näytti ihan hyvältä, mutta ei siitä mitään tullutkaan. Kauankohan toinen tsekkipakki viihtyy? Repikistä en kyllä luopuisi. Parantanut paljon ja tulee...
  16. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Ehkä hän kävi vain pihalla omatoimisella lenkillä ja palasi sitten pelaavaan kokoonpanoon. Edelleen olen sitä mieltä, että käytännössä kaikissa ulkomaalaisissamme on kerrankin potentiaalia. Miksi sitä ei saada esiin, Tomi Lämsä?
  17. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Tuskin mitään juuri nyt. Pois vaan ja samaan kyytiin tusina-Sopanen, turhake-Redenbach ja muutama muu. Hitto vie, olin väärässä: Lämsä on kuin onkin fiasko.
  18. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Näillä yleisömäärillä tuntuisi täydeltä hulluudelta hankkia uusia pelaajia. Kuitenkin sieltä on jotain helpotusta tulossa sairastuvalta melko nopeasti. Toki Mäenalasen sopimuksen irtisanominen juuri tässä kohtaa herättää ihmetystä, sillä oli hän tyhjää parempi ja olisi nyt pelannut nämä pari...
  19. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    En tiedä mitä pitäisi tehdä, mutta jotain kuitenkin. Hitto, kun tämä ei tästä tunnu muuksi muuttuvan. Loukkaantumisten taakse ei enää voi luikkia. On siellä ihan riittävän hyvä jengi jalkeilla voittoihin. Lämsällä on nyt paljon näytettävää. Ilmeisesti ongelmat ovat samoja, mitä Jokereissa...
  20. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Upea juttu! Tervetuloa takaisin! Pelituntuma on varmasti hakusessa, mutta vähän ajan kuluttua varsinkin alivoimalle loistava vahvistus. Kyllä tästä vielä hyvä tulee, kun saadaan väkeä takaisin sairastuvalta. Hrabalin hankinnan myötä Pelicansin joukkue on itseasiassa hyvinkin yllätysvalmis...
Ylös