Hakutulokset

  1. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Joo, aika ehti näköjään kullata traumaattisetkin muistot. Alkukauden tai koko kauden pelanneista ainakin Vili Sopaselta, Smothermanilta, Pietilältä, Alanteelta, Rohtlalta ja Repikiltä yksi tai kaksi tähteä pois, niin alkaisi näyttää realistisemmalta. Kesken kauden tulleet sitten hurmasivat...
  2. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Jos niistä löytyy yhteinen nimittäjä, niin sitten katsotaan. Löytyykö? Sillon ku Suikkanen oli toistakautta, oli joka toisella loukkaantuneella nivusvamma. Se oli paskaa fysiikkavalmennusta. Lämsän mukaan lokakuun lopussa ei ollu yhtään lihasperäistä vammaa. En siis yritä puolustella kun eihän...
  3. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Koutseinahan Lämsä ja Valtonen taitaa olla aika lailla samaa kaliiberia. Se sana alkaa P:llä ja loppuu A:han, mutta ei ole Pohjanmaa. Sportinkin peli on siis samaa skeidaa, joskin suuremmalla ylilyöntien uhkalla varustettuna. Mutta on kyllä ihan mielenkiintoista - tai masentavaa - verrata kahta...
  4. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Ainahan ettiä saa. Vaikka ens kaudeks.
  5. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Raaka suoranopeus tyhjällä jäällä ei ratkaise yhtään mitään. Jonkun tyylipuhtaan kilpaluistelun päätykiekkoon ehkä, mutta 99 prossaa pelissä tulevista tilanteista on niitä, että sulla on joku vastustaja siinä eessä ja pitäs pystyy 1vs1 tekee jotain hyödyllistä (tässä saralla Smotherman oli...
  6. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Sen jälkeen meiän ainoa ongelma onkin Lämsä ite.
  7. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Mitä järkeä on laittaa Björninen laitaan, jos meillä kerran on huutava pula niistä peliä tekevistä senttereistä, kuten täällä on koko syksy länkytetty.
  8. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Mä tiiän mikä auttaa. Vuosi sitten juhlittiin Jatkista ja paikallislehteä myöten, kun päästiin Radek "vitun" Smolenakista eroon pilaamasta puolustuspeliä. Heitetään nytkin meiän paras maalintekijä vittuun, niin keväällä kulkee taas?! Nyt vaan helvettiin kaikki ne, jotka pystyy ratkomaan pelejä!
  9. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    :) Hyvä jos noin oli, ite en nähny Jemmarit-pelistä kuin tokan erän alusta alkaen.
  10. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Ai mihin?
  11. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Vielä kun valmennus reagoisi vallitsevaan pelintilaan ennen otteluruuhkaa. Muuten nää näätäjunnut ja ketjusommitelmat on ihan lillukanvarsia tässä sopassa. En lähtis hattuja heittelemään ilmaan siitä, että kaadettiin toi eilinen sekaisin ollut Ilves, varsinkin kun Yrjölä lahjoitti pari kaappia...
  12. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Niko Tuhkanen on hyvännäköinen pelaaja, yksi joukkueen hoteimmista. Sytyn.
  13. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Juurikin näin. Sisältöarvo täysi nolla, mutta niitä artikkeleita, jotka nyt vain ennen kauden alkua "kuuluu tehdä". Kuuluu näihin lätkämaailman lähinnä huvittaviin kliseisiin. EDIT: Ei siis mitenkään viittauksena bay22:n viestiin, vaan yleisellä tasolla.
  14. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    No täähän on mutu-arvioiden perusteella vaivannu Pelicansia suurin piirtein siitä lähtien kun Brett Lievers poistui joukkueesta.
  15. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Ainoastaan Justin Hodgman ja Joonas Järvinen käyvät, ihan turha pyöritellä muita nimiä. Vituttaa jos ei saada kumpaakaan noista edellä mainituista.
  16. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Kuinka paljon ne Laschit ja kumppanit räjäytti tajuntaa tullessaan? Jos tää Repik ois painanu yli 40 pinnaa KHL:ssä, niin ei sen tarvitsisi edes kusta Lahteen päin. Johonkin Laschiinkin on Pelicansilla ja Tepsillä mahdollisuudet lähinnä vanhojen taustojen takia.
  17. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Ja tämä perustui mihin? :D Mitä vittua täällä nyt oikein tapahtuu.
  18. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    No tää närästys on kyllä menny multa ohi, pahoittelut. Sienien ryöppäys hyvänä kakkosena.
  19. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Keskustelu taisi alun perin lähteä siitä, että tämä "osa" ei ollut valmis pulittamaan yksittäisestä pelaajasta mitä tahansa. Se ei ole vaatimustason totaalista puuttumista, vaan ihan perustelu näkökulma joukkuelajissa. Jopa siinä määrin perusteltu, että pitkässä juoksussa sillä periaatteella...
  20. R

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Silti tunnut käyvän täällä viikkotolkulla jonkinlaista yhden miehen taistelua näitä pihejä "kirstunvartijoita" kohtaan, jotka kehtasivat sanoa, etteivät hekään maksaisi 400 kiloa Laschista. Joko siis löysit sen harmaan alueen mustan (=hankitaan ainoastaan Mestis-pelaajia) ja valkoisen...
Ylös