Hakutulokset

  1. R

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Sitten on myös se asia, että millaista ammattitaitoa osoittaa, että hankkii Lepistön kaltaisen pelaajan jengiin - osaksi iältään vastaavia? On vain pienoinen ihme, että Lehterä esimerkiksi on vieä kokoonpanossa. Yhtään yllättynyt en olisi, jos olisi - jos HIFK menee jatkoon - että ensimmäisen...
  2. R

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    HIFK voi olla menneisyytensä, huomioarvonsa ja pääkaupungin joukkue -statuksensa vuoksi vielä suurseura, mutta Sikariportaalle vielä oheiset laskelmat. Ei kannata olla naiivi. Kannattaa tukeutua tosiasioihin ja sitten vasta perustella mielipiteitään "asiallisilla argumenteilla", se...
  3. R

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Budjettia? Just laskettiin toisessa ketjussa, että Salmelaisen aikana HIFK on sijoittunut urheilullisesti keskimäärin 5-6-sijoille ja taloudellisesti nyt 2020-luvulla HIFK on aika peruuttamattomastikin jämähtänyt sijalle 4 liikevaihdollisesti. Eli se siitä suurseurasta. Pää pois itsepetoksen...
  4. R

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Siitä vaan, jos näin.
  5. R

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Sikäli "onko tosiaan itse soitettava" -tyyppiset kommentit on aika erikoisia, kun nyt on esimerkiksi meillä nähty ja kun katsoo vaikka näitä yläpuolellamme olevien jengien viime aikaisia kiinnityksiä Bloodeineen ja Aaltosineen, että Liigaan riittää näköjään oikeastaan ihan mistä vaan tuleva...
  6. R

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Ilmeisesti tässä vihjaillen viitataan "isoon paloautoon" Randy Gazzolaan ja hänen pizzoihinsa. Fakta on, että niitä kannattaa odottaa, sentään napolilaisia.
  7. R

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Käsittääkseni raamikkaat kaverit ei seuraile mitään instagrameja. EDIT pakkohan se oli käydä tsekkaamassa. On liittynyt instagramiin, mutta vetää matalalla profiililla, kuten toki profiiliin kuuluu. Tili on yksityinen, rakentelee seurantaa selektiiviseltä pohjalta. Mutta Tobbarilla on...
  8. R

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Itse skouttasin LNAH-liigasta pakin, joka vois olla irroitettavissa, kun on ko. liigaan vähän "eurooppalaisemmat" mitat, vaan 180 ja 89. Meillehän ne riittää, kun haussa on kädellinen yv2-pakki. Mathieu Brisebois. On tehnyt tällä kaudella ihan kelvot 2+11-pisteet, kun ottaa huomioon, että...
  9. R

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Tobbari on selvästi ruuvaamassa pelaajaprofiilia enemmän ysärimäiseen suuntaan, jos nämä kärkietenijät näistä huhutuista tulis tosiaan vahvistamaan loppukaudeksi "kauneinta kaikista".
  10. R

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Näyttäisi olevan kyllä ihan lähtöherkkä kaveri. Linkki: https://www.facebook.com/watch/?v=454935682438608 Tästähän on Salmelainen tekemässä itselleen "tuuheimman sulan hattuunsa".
  11. R

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Jos tää Gazzola on tulossa, niin on paitsi nopea luistelemaan ja iso ja komea kuin paloauto niin myös helvetin fiksu pelaaja. Tekee finassialalla isoa tiliä ja diilaa napolista pizzoja Yhdysvaltoihin! Lätkän ohessa. Olis nimittäin käyttöä HIFK:ssa, kun ollaan jäämässä jalkoihin just tuolla...
  12. R

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Mutta onko edes vielä kokonaan Salmelaisen kokonaan kasaama joukkue? Siellä saattaa olla vielä Penan ajoilta häntiä jäljellä tuhoaamassa muuten hyvää rosteria.
  13. R

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Näistä loukkaantumisista, joista HS kirjoitti, että on "järkyttävä suma" - onko niitä nyt edes mitenkään montaa, sellaista, joiden poissaolo olisi merkittävä? Melart? Muita? Lindbohm, joka tullee kai tällä viikolla, eikö se niin ilmoitettu viime viikolla? Loput on "syvyyspelaajia" sekä...
  14. R

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Näissä hankinnoissa realisoituu se, että HIFK on jäänyt taloudellisessa kehityksessä pahasti ja vaipunut Liigassa (ylemmän) keskikastin joukkueeksi resursseiltaan. Ruotsin kakkostaso / alempi DEL-liiga / Norjan sarja on viitekehys, jossa nyt operoidaan, kun näitä paikkaajia haetaan. Kaikki...
  15. R

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Turhautuisi välittömösti tohon "möyri paikallasi" -antikiekkoon, jossa ei saa taklata tai haastaa, kun siitä voi tulla maali, mutta myös vastustajan yv-hyökkäys. Funatkaa mikä konflikti siitä tulisi Peltosen kanssa, kun tää kaveri ei olisi farminfarmista tullu, vaan vähän enemmän arvonsa tunteva.
  16. R

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    No mä oon aivan eri mieltä. Nää seniilikerhot kasattiin jo 90-luvulla, eikä siitä tullu silloinkaan yhtään mitään. Nyt vielä bonarina ne seniilit on jo lähtökohtaisestikin totaalisen vaatimattomia, silloin ne oli hirvosia ja lehtosia ja hakkeja ja arimoita.
Ylös