Hakutulokset

  1. P

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Kyllähän Atun etenkin ensimmäinen kausi oli tervetullutta vaihtelua Stögön pahimpiin sekoiluihin. Pleijareissa oltiin kovassa iskussa ja pronssi oli vähintään ansaittu. Hyvää jatkoa Atu, en muistele pahalla joskaan en luultavasti juuri jää ikävöimään. Kulunut kausi on ollut heikohko, monesta...
  2. P

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Toisaalta eikö IFK Atun alaisuudessa ole ollut aina pleijareissa parhaimmillaan? Ehkä Atu onkin näitä myyttisiä "kevvään miehiä"?
  3. P

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Eiköhän pahimmatkin valittajat hiljene nyt hetkeksi, kun meillä on valmentaja joka tekee seurahistoriaa! Ei ois negasiipi uskonut että Atu saa nimensä historiankirjoihin.
  4. P

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Mun silmään yksi muuttunut/kohentunut asia aiempiin kausiin (siis aikaan ennen Atua) on omien puolustaminen. Maalilla ei saa sohia, ja pelin aikana tulleista hölmöilyistä käydään muistuttamassa saman tien. KooKoo-matsissa tämä oli varsin selkeästi nähtävissä. Kertonee hyvästä joukkuehengestä.
  5. P

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Atu oli tänään Radio Cityn pregame-haastattelussa. Uuge kyseli kauttarantain tuosta Tyrväisen keissistä ja Atu totesi jotenkin tähän tyyliin: " Jos viittaat tuohon Tyrväisen tapaukseen, niin ME tehtiin virhe pelin loppuhetkillä, saatiin siitä rangaistus ja kärsitään se. Tyrväinen on hieno...
  6. P

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Viihdyttävä vastaus, tämä tuotti minulle vilpitöntä iloa! Tottakai täydellisessä maailmassa pelataan viihdyttävää peliä ja voitetaan sillä, mutta jos nyt otetaan vertailukohdaksi viime kausi: Itse katson mieluummin tällä kaudella nähtyä peliä jossa on tekemisen meininki vaikkakaan voittoja ei...
  7. P

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Noh...pistesaalis on ollut kyllä vaatimaton, mutta itse peliä on pääosin ollut mukava katsoa. Pidetään kiekkoa, hallitaan peliä, taklataan. Maaleja ei vaan saada tehtyä tarvittavalla prosentilla. En ole alkukauteen tyytyväinen, mutta jonkinlainen luotto on siihen että myös tulosta tulee. Kyllä...
  8. P

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Hyvä uutinen, kuten jo toisaalla skriivasin niin Stögön kanssa tuli tunnit täyteen ja eiku uutta matoa koukkuun. Kova on tilitys siitä, että tyylittömästi hoidettu ja otettiin eka vapaana oleva koutsi. Onko jollain tästä ihan tarkempaakin tietoa vai mihin tämä palstatotuus perustuu? Ehkäpä...
Ylös