Hakutulokset

  1. P

    Aholle kenkää!

    Niin eihän hyvävelijärjestelmässä ole mitään järkeä. Toivottavasti toimistossa järkivoittasi ja Aho saa jatkaa normaalisti.
  2. P

    Aholle kenkää!

    Ahon ja Lehterän yhteistyö vaikuttaa hankalalta. Pari kuukautta sitten Lehterä kritisoi, ettei Aho nostaa omia junioreita riittävästi. Harvemmin kukaan lähtee julkisesti kritisoimaan tulevan esimiehen toimintaan. Tero on seuraikoni ja maailmanmestari ja omaa paljon sanavaltaa, mutta häneltä...
  3. P

    Aholle kenkää!

    Joulukuussa oli puhetta, että Hirvonen lähtee vetämään A-Junnuja, joten olisi Bluesilta erittäin järkevä veto korvata Hirvonen Lehterällä. Se mitä Aho tekee toivoisin, että jatkaa sopimuksen loppuun näin Lehterä saisi kauden oppia liiga tavoille.
  4. P

    Aholle kenkää!

    Minusta Makkonen on pelannut juuri odotusarvojen mukaisesti. Malmivaara on pelannut heikosti, mutta silti hoitanut puolustuspelaamisen kohtalaisen hyvin. Ei ole miinuksilla kuten viisi muuta puolustajaa.
  5. P

    Aholle kenkää!

    Jos jollekin pitäisi antaa kenkää niin mieluiten sitten Aholalle eikä suinkaan Aholle. Tuosta pelaajamateriaalista on vaan vaikea saada revittyä enemmän irti. Monet johtavat pelaajat pelaavat jo hyvällä tasolla omaan taitotasoonsa nähden.
  6. P

    Aholle kenkää!

    Tänään ilmestyneessä IS urheillussa on paljon juttua Bluesista ja jos puolet jutuista edes pitää paikkaansa niin ei voi kun ihmetellä. Valmennus pitää palaveria missä toivovat keskushyökkääjää Aholan esittelemät ja linjaamat pelaajat on muiden pelipaikkojen kavereita ja jne.
Ylös