Hakutulokset

  1. P

    RIP-ketju

    Palataan vielä äskettäin edesmenneeseen Jaakko Teppoon. Laulujensa käsitteistössä Jaska viljeli omintakeisia ja joskus humoristisia kiertoilmaisuja, kuten nyt vaikkapa "kravattisonni" ja "sivut kippeenä". On hämmentävää huomata, kuinka jengin tuntuu olevan usein vaikeaa ymmärtää, mitä nämä kaksi...
  2. P

    RIP-ketju

    Olisikohan ollut tähän Heikkisen Jaska-kirjaankin painettu seuraava kylillä kerrottu tapaus: Helsingin Sanomien nyt jo edesmennyt kriitikko ja uskollisesti mustia nahkahousuja suosinut Jukka Kajava oli ihmetellyt teatraalisesti ”kuka on Jaakko Teppo”, ja samalla kirjoittanut Jaskasta...
  3. P

    RIP-ketju

    Parhaimmat levot Jaskalle. On ilo sanoa, että ehdin nähdä. Viihdyttäjän homma oli varmasti sekä antoisaa että raskasta. Kovalla työllä Jaakko Tepolle kehittyi armoton pelisilmä ja rutiini hoitaa esiintymiset niin toreilla kuin pubeissa. Kyllä Jaska tiesi, millaista juttua ja millä kulmalla...
  4. P

    RIP-ketju

    Kauniit levot Jussi Raittiselle. Oman elämänsä Route 66:a auringonlaskuun asti ajanut elämäntyörokkari pääsi vaivoistaan. Todistin tuhansien muiden koululaisten tavoin The Boysin esiintymistä erään koulukeikan yhteydessä. Tuo tapahtui ehkä joskus 1984-85, eli nelisenkymmentä vuotta sitten...
  5. P

    RIP-ketju

    Kitaristi Steve Morsen syöpää sairastanut vaimo Janine on mennyt edes äskettäin. Asiasta kertoo Steve Morse omin sanoin sivustollaan stevemorse.com. Otan osaa.
  6. P

    RIP-ketju

    Kauniit levot myös täältä suurelle Franz Beckenbauerille. Legendaarinen pelaaja ja legendaarinen valmentaja. Kun on yltänyt futiksen maailmanmestariksi näissä molemmissa rooleissa, niin on päässyt kerhoon, jossa ei pahemmin tungosta ole eikä tule. Beckenbauer taitaa olla kolmas Länsi-Saksan...
  7. P

    RIP-ketju

    Levot täältäkin Turkka Malille. Olen sitä ikäluokkaa, joka penskana näki Mika ja Turkka Malin Ylen kanavilla silloin tällöin. Nämä forssalaiset kaverit esittivät flanellipaidoissa kepeää kitaraiskelmää , jossa yhdistyivät jännästi huumorin siemen ja totiset naamat. Veljesten tyyli oli vähäsen...
  8. P

    RIP-ketju

    Pedro Hietaselle kaunehimmat levot. Siinä oli miestä paiskattu huimalla musiikillisella lahjakkuudella ja mukavalla luonteellakin vielä. En millään muista, että kenelläkään olisi ollut Pedrosta ikinä muuta kuin hyvää sanottavaa. Pedro nähtiin monet kerrat myös festarilavoilla juontajana...
  9. P

    RIP-ketju

    Roitto erottui katsomossa kauas, vaikka olisi ollut istuallaan ja hiljaa. Ei se aina ollut. Siitä on kauan, kun kävin vierasmatsissa Rinkelinmäellä, ja näin ekan kerran ison ja sanoisinko ulospäinsuuntautuneen klanipään kerholaisfanien katsomossa. Mies ei vaikuttanut varsinaisesti miltään...
  10. P

    RIP-ketju

    Levot Ahtisaarelle. Mara oli länteen katsova presidentti, joka oli keskeisesti viemässä Suomea EU-aikaan. Ahtisaari teki myös monenlaista konkreettista Suomi-työtä maailmalla, niin diplomatian saralla kuin viennin edistämisessä. Maran pressavuosien kauppavaltuuskunnat saivat useammankin painavan...
  11. P

    RIP-ketju

    IL:n juttua on sittemmin tarkennettu, ja perinneyhdistyksen tiedossa on kuin onkin vielä elossa olevia henkilöitä, jotka ovat toimineet kaukopartiotoiminnassa mukana olleissa yksiköissä sota-aikana. Lienee paikallaan todeta, että sitkeitä kavereita kaikin tavoin.
  12. P

    RIP-ketju

    Rauhaisat levot Jukalle. Syrenius ja Elonkorjuu jäivät suurelta yleisöltä melko lailla pimentoon, mutta etenkin Elonkorjuun legendaarinen ensilevy Harvest Time on kiistatta yksi kotimaisen progen merkkiteoksista. Elonkorjuu ja Harvest Time tunnetaan progefriikkien keskuudessa ympäri maailmaa...
  13. P

    RIP-ketju

    Levot Tina Turnerille. Mainio ja karismaattinen esiintyjä, joka onnistui puhuttelemaan monia heitäkin, joille Turnerin edustama musiikkigenre ei laajemmin uponnut. Tina jäi kenelle hyvänsä kerrasta mieleen. Suomenkielisessä Aku Ankassa esiintyi muinoin laulajatähtönen nimeltä Tiina Turnyyri...
  14. P

    RIP-ketju

    Frank Zappan kokoonpanoissa 1970-luvulla vähän aikaa soittanut rumpali Ralph Humphrey kuoli eilen. Levot Ralphille. Humphreyn soittoon Zappa-muusikoiden kanssa voi tutustua levyillä Over-Nite Sensation, Apostrophe (´) ja Roxy & Elsewhere. Over-Nitea on nyt on pidetty sellaisena Frankin...
  15. P

    RIP-ketju

    Levot myös Matti Klingelle. Klassinen akateemisen maailman käytösjäykkis, heitä ei enää löydy mistään. Muistan, että vuosia sitten jollakulla leikkasi Jatkiksessa penteleen hyvin siinä ketjussa, jossa pohdittiin, kuka julkisuuden hahmo tulee mieleen jostakin palstan nimimerkistä. Tälle...
  16. P

    RIP-ketju

    Levot Gary Rossingtonille. Ehdin nähdä muutamasti, ja ennen kaikkea kuulla. Eipä noissa southern -piireissä ole liian usein tapana nostaa vuosikymmenten ajan eläkettä. Rossington eli yli 70 vuoden rajapyykin, mikä on nyt jo kokonaan edesmenneiden alkuperäisten Lynyrd- ja Hatchet-miesten...
  17. P

    RIP-ketju

    Periaatteessa aiheellinen ehdotus. Tosin epäilen, että eteen tulisi ns. harmaan alueen tilanteita. Tapahtuisi vainajoitumisia, joista kerrotaan sekä tässä että good riddance -ketjussa. Katsantokannastahan tämä riippuu. Vaan ei siinä kauaa menisi, kun paskavainaja-ketjuun ilmestyisi...
  18. P

    RIP-ketju

    Jos kuka, niin Valjakkala, tai Bergenström, tai mikä Fougamagister hän kulloinkin olikaan, olisi juuri sopivaa ainesta hiililapion varteen. Tai kuten vuonna 2013 edesmennyt maaginen Tex Willer -suomentaja Renne Nikupaavola olisi ehkä muotoillut, ”horna sai yhden kolilempparin lisää”. Vaan eipä...
  19. P

    RIP-ketju

    Levot täältäkin Ahti Kuoppalalle. Koska uutisen jakoi tänne sattumalta juuri nimimerkki @Mojo, kas kun ei Mojo Mojo, niin lienee paikallaan todeta, että 1970-luvun puolivälin Simpauttaja-elokuva (ja kirja pari vuotta tätä ennen) syövyttivät YYA-aikaisen kansamme hokemakuvastoon päähenkilön...
  20. P

    RIP-ketju

    Levot Overdrive-miehelle. Pari BTO-levyä tulin nuorempana hankkineeksi, kyllä tuosta ainakin kasetille siirrettynä sai viihdykettä automatkoille. Orkka ei ollut koskaan erityisen tunnettu Suomessa, enkä tuntenut omassa tuttavapiirissäni ketään toista, jolla olisi ollut Overdriven musiikkia...
Ylös