Hakutulokset

  1. P

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Toivottavasti tämä oli sarkasmia, sillä eihän siinä ole mitään logiikkaa. En ole itsekään pahoillani Aaltosen penkittämistä, mutta ihan eri pelejä ollaan katsottu, jos Raskista puhuessa voi puhua tahtovajeesta. Sanoit kuitenkin ettei hänkään ole saanut mitään aikaan ja penkitys oli oikein.
  2. P

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Jes! Eli saadessamme paskaa eri pelaajilta, on se jolta ei odotettu mitään pelannut paremmin? Ja näin ollen se jolta odotettiin jotain ja jolla on varaa parantaa tulee penkittää.
  3. P

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Mutta meidän puukädet ovat esiintyneet vain positiivisesti ja tehneet tulosta? Aaltosen penkittäminen on minustakin ihan ok, mutta en usko Raskin olevan vain poppareilla vaan luulen, että hänellä on jotain vaivaa.
  4. P

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Kaksi ainoaa mailalla oikeasti taitavaa pelaajaa vaihtui Tuomistoon ja Tammiseen. Voisi toivoa pelin olevan ainakin suoraviivaisempaa. Rask on ollut varmaan paras hyökkääjämme, joten hänen puuttumisensa tuntuu pahalta.
  5. P

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Kyllä varmasti olemus ja puheet vaikuttavat tähän myös. Taisi parissa tilanteessa Nikke piiskata hieman pakkeja, enkä ainakaan itse usko Lankisen tätä harrastavan. Vanhoilla meriiteillä ja kokemuksella on varmasti merkitystä siihen miten paljon uskaltaa sanoa ja siihen miten sanominen vaikuttaa.
  6. P

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Harmi ettei Bäckström ole maalissa. Vaikka ei torjuisi Lankista paremmin, uskaltaa hän varmasti johtaa puolustusta ja kertoa virheistä ihan eri tavalla kuin Lankinen ja se voi antaa vähän lisäyritystä puolustajillekin. Eronen - Generous pelottaa edelleen. Omassa päässä huonoin pari ja molemmat...
  7. P

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Palasit kuitenkin. Sinun arvostelusi perustui monessa viestissä suurelta osin Aaltosen käytökseen, mikä on nyt minusta aika helppo ohittaa, kun olet myöntänyt ettet ole katsonut pelejä. Ja kuten täällä Aaltosen puolustelijat ovat toitottaneet noin tuhat kertaa, Aaltosella tosiaan on ollut heikko...
  8. P

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Näiden juttujen perusteella tuo oma silmä on nähnyt toistaiseksi aika vähän. Antaisin vähän enemmän aikaa ennen kuin käyttäisin sitä kovinkaan luotettavana arviointikeinona. Pisti tuo ylempi lainaus aika vahvasti silmään, kun olit pari päivää ennen sen kirjoittamista arvostellut vahvasti Aaltosta.
  9. P

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    3+3 edelliseen kymmeneen otteluun on tuossa porukassa ihan hyvin tehoiltu ja kun ottaa huomioon muutkin tilastot, minusta Artun taso riittää varsin hyvin. Ei Luttiselta varmaan kukaan mitään ihmeitä vaadi, mutta kyllä hän kolmosessa menee vallan mainiosti.
  10. P

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Kaksi kaljaliigajoukkuetta vastakkain siis?
  11. P

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Kyllähän Luttinen on parantanut huomattavasti peliään. Voittaa kaksinkamppailuja ja tekee kovasti töitä, vaikka jalka ei turhan nopeasti liikukaan. Luttinen on kuitenkin plus miinus tilastossa neljäntenä ja corseissa ykkönen. Yksi harvoista joka on viime viikkoina suorittanut edes lähellä omaa...
  12. P

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    @BigRedCat en ehkä laittaisi kahta ainoaa rightin pakkia samaan pariin. Eipä sillä niin kamalasti varmaan ole merkitystä. Salmelan ottaisin ehdottomasti myös mukaan, jos on kunnossa. Hyökkäys näyttää minustakin ihan hyvältä.
  13. P

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Kolme pakkia ihan väärillä paikoilla ja Mieho kakkosen laidalla. Onneksi Finley ja Aaltonen pelaa.
  14. P

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Täsmennetään hieman. En tarkoittanut, että Heiskanen täysin suoraan korvasi Taimin, vaan Eronen ja Heiskanen yhdessä täyttävät kiekolliset puolustajat kahteen ensimmäiseen pariin, kun alkuun tarkoitus oli täyttää ne ruudut Taimilla ja Erosella, eikä Heiskasta todennäköisesti oltu suunniteltu...
  15. P

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Eiköhän se Taimin korvaaja ole Heiskanen. En millään usko, että kukaan uskoi Heiskasen pelaavan näin korkealla tasolla ennen kauden alkua, eikä hän varmaankaan ollut silloin sommitelmissa kahdessa kärkiparissa.
  16. P

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Ehkä tuo järjestys hämää, sillä Teppo - Salmi on todella heikko ykköspariksi, mutta kolmosena menee mainiosti. Kaksi muuta paria onkin sitten jo parempia. Kyllä tuolla puolustuksella pitäisi pärjätä, vaikka siellä poissaolijoita onkin.
  17. P

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Viime kaudellahan koostumus Partanen - Hintz - Rask oli muutaman pelin kasassa ja pelasivatkin oikein hyvin. Tuo ketju vain juoduttiin hajottamaan, koska Puustinen oli niin onneton ykköskentässä.
Ylös