Hakutulokset

  1. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Sairastupaketjussa nimimerkki vero (jota olen aina pitänyt ihan hyvänä lähteenä) kirjoittelee, että Hupi olisi aivan näillä näppäimillä valmis palaamaan, ja ennakkotietojen vastaisesti jopa Lähteenmäki olisikin käytössä jo säälipeleissä. Tämä muuttaisi hyökkäyksen tilanteen huomattavasti...
  2. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Niin no olisiko nyt ihan siitä syystä, että Rinne pelasi kuitenkin tiistaina oikein hyvin tappiosta huolimatta, eikä ollut siihen missään nimessä syypää.. ja lisäksi jos Juuso ei ole flunssan jäljiltä vielä aivan täydessä tikissä
  3. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Uunituore tieto Ässien naamakirjasta: Hansen palaa huomenna kokoonpanoon! Lähteekö siis Saha, Alhgren vai Huovinen?
  4. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Ihan kannatettavat ketjut. Ainoa murhe lienee se, että eikö juuri jossain todettu Hupin ja Hansenin molempien olevan vielä ensi viikonkin pois? Vai ilmaistiinko asia jotenkin kiertoilmaisuna ilman mitään aikamääreitä, että "ovat vielä kaukana pelikunnosta". Kaksi viikkoa tällä porukalla, niin...
  5. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Kerälän siirrolle ykköseen myös täältä peukkua, olen yhtenä ilmeisesti useammista hiljaa mielessäni ihmetellyt, että miksi Kerälä ei saa minuutteja vaikka on esiintynyt senttereistä lähes kaikkein tasaisimmin koko kauden. Ainoa sitten on, että ainakin minä olen antanut itseni ymmärtää Kerälä...
  6. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Toinen tehoketju olisi tosiaan pakko kaivaa jollain kombinaatiolla, ykkönen on nimittäin nyt tehnyt karvan alle 40% joukkueen kaikista maaleista. Siis kolme miestä! Elo on yksin tehnyt vajaan neljäsosan. Voittoja saadaan näin silloin tällöin, mutta yksi ja sama ketju ei kaikissa peleissä voi...
  7. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    TF puhuu näemmä tänä aamuna pelkkää asiaa. Minäkin kiinnitin eilen jo ennen pelin alkua huomiota tähän ketjuun, että nyt on kyllä niin päin ***tua kasattu ketju kuin olla voi. Kerälä on minustakin näistä kolmesta sentteristä tällä hetkellä vahvimmilla kakkosen keskelle kuten angnus ehdotti...
  8. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Tosiaan koska tiedossa on, että Ryanin paluuseen on aikas paljon aikaa niin häntä on kokoonpanoon tällä haavaa turha sovitella. Mennään joko siis nykyisillä, tai sitten juuri tällä Pratun ehdotuksella. Tällöin nelosketjuksi jäisi siis Kiilholma-Kerälä-Huhtanen
  9. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Sanoin jo aiemmin, että etenkin Elo selkeästi hyötyy siitä että tämä ykkösketju kiistatta toimii parhaimmillaan kuin ajatus. Ja tänään oli sitten se ns. tilipäivä :) ei mikään ihme että tämä kolmikko on ollut koskematon koko kauden, vaikka on ollut aivan helvetin vaikeaakin..
  10. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Kuten äsken miehen omaan ketjuun laitoin, niin varmastikin tullaan sijoittamaan Ryanin kanssa kakkoseen. Mutta sentteriksi siihen pitäisin realistisina vaihtoehtoina Saarelaa tai Heinoa.. riippuu nyt sitten tosiaan siitä, että kumpi siihen ominaisuuksiltaan sopisi paremmin, tai mitä nyt sitten...
  11. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Mikäs ketju tämä nyt on? Tätä jo alkuviikosta hekumoitua Heddenia ei nimittäin ole näkynyt eikä kuulunut..
  12. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Eiköhän tuo Hansen varmaankin koko kauden tuossa mukana kulje, en usko hänen lähtöönsä. Mutta sitten tämä Smithin mystinen tilanne, niin pakkohan siihen on jokin ratkaisu tulla lähipäivinä. Juuri tuoreella videolla Rocky ilmiselvästi kieltäytyi sanomasta asiasta mitään muuta kuin että "tällä...
  13. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Siis aikuisten oikeasti mitähän ihmettä on tapahtunut, ei vaan pysty käsittämään? Se tiedetään, että asiat eivät millään tavalla liity pelillisiin juttuihin, joten onhan tämä nyt täysin käsittämätöntä. Smithin täytyy olla aivan jäätävä pissapää, vai millä ihmeellä tämä selittyy.. toivottavasti...
  14. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Samaa mietin, Kinu ei tietenkään olisi lainkaan optimaalinen sentteri tälle kaksikolle. Mutta ainoa vaihtoehto tälle olisi ketju Kärki-Kerälä-Saarela, jonka jälkeen Ryan olisi pakko siirtää "neloseen" Kinun ja Hansenin kanssa. Ja näin ei varmasti tule tapahtumaan, Ryanin maaleja tarvitaan ja hän...
  15. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Positiivisuusketjussa alkaa mennä juttu niin pahasti asian vierestä, että siirrytäänpä nyt edes tänne oikeanpaan ympäristöön Minä sanoin aivan samaa tässä taukoviikon aikana. Fokukseen on nyt otettava etenkin Saarela: hänestä on aivan pakko alkaa saada tiristettyä myös niitä tehopisteitä ulos...
  16. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Eivät ole ketjut aivan sitä mitä itse heitin (edelleen olisin voinut kokeilla Saarelaa laidessa ja jättää Kiilholman keskelle), mutta kelpaavat minulle noinkin. Totta nimittäin on, että kentät ovat äärimmäisen tasaiset ja tasapainoiset, ja joka ketjulle voisi antaa peliaikaa sen pyöreästi 15min...
  17. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Näinhän se on. Nykyisellä hyökkääjistöllä sinällään ihan tasapainoisia variaatioita on mahdollista rakentaa hyvinkin useita erilaisia, koska periaatteessa kukaan yksittäinen pelaaja ei ole (ainakaan tällä hetkellä) joukkueelle sen arvokkaampi kuin kukaan toinenkaan. Tämä on otettava kyllä ihan...
  18. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Kerälän pelipaikassa onkin muuten pohtimista valmennusjohdolla, etenkin kun otteet näemmä vaikuttavat lupaavilta. Edelleen hän on ymmärtääkseni siinä maineessa, että tarvitsee vierelleen kaverit joilla kulkee, jotta hänestä saataisiin kaikki ilo irti. Kun katsotaan tuota Kerälän yli 40...
  19. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Olin juuri tulossa kirjoittamaan aivan samaa :D palstan valmennusjohto ei näytä millään saavan koostumuksia kasaan, etenkään juuri kärkiketjujen suhteen. Eikä sillä etteikö tilanne olisi aika syheröinen, tällä haavaa siellä ei ole yhtäkään hyökkääjää jolla voisi sanoa olevan sementoitu paikka...
  20. P

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Totta, Tapsa on kyllä ollut kaikissa peleissä huono, eilen siihen itsekin heräsi. Hänellä ei näytä olevan hyvistä ominaisuuksistaan jäljellä muuta kuin papu, kaikilta muilta osin oli vaikeuksissa. Hitautta ja (usein siitä johtuvia) huonoja ratkaisuja vain oli nähtävillä. Viljasella taas ei vain...
Ylös