Hakutulokset

  1. P

    HIFK Fotboll

    Samaa mieltä. Jengi oli vahva jo viime kauden jälkimmäisellä puoliskolla, ja moni kesken kauden tullut jatkaa nyt joukkueessa. Varsinkin hyökkäys on hyvällä mallilla ja odotukset ovat korkealla Luis Henriquen kohdalla, joka teki 8 maalia 14 ottelussa viime kaudella. Myös Tiquinho on harvinaisen...
  2. P

    HIFK Fotboll

    Näin olen itsekin laskenut. SJK taitaa olla aika tuuliajolla taas vaihteeksi, joten RoPS ja Lahti ovat ne päävastustajat tässä kisassa. Toki SJK:llakin on mahdollisuutensa, mutta aika heikkoa on pelaaminen ollut viime aikoina.
  3. P

    HIFK Fotboll

    Eilen tuli hieno voitto KPV:stä, jolla varmistettiin sarjapaikka ensi kaudeksi. Eihän se käytännössä ole ollut uhattuna pitkään aikaan, mutta nyt se on myös matemaattisesti varma. Nyt täysi höyry päälle ja kohti eurokarsintoja.
  4. P

    HIFK Fotboll

    Upea päätös hienolle kaudelle. Toivottavasti ensi kaudelle saadaan resurssit kuntoon, niin että liigassakin menestyttäisi paremmin .
  5. P

    HIFK Fotboll

    Onhan se toki näinkin. Tosin IFK:lla on myös maalieropuolellaan, mutta eihän sekään auta ellei pisteitä tule. Mutta ei ole EIF:lläkään helppoja otteluita edessä, mm kovakuntoiset Jaro ja AC Oulu vastassa.
  6. P

    HIFK Fotboll

    Hieno voitto tänään ja suora nousu on taas täysin saavutettavissa. Tosin enää ei saisi sählätä heikompia vastaan, varsinkaan kotona. KPV kohtaa seuraavalla kierroksella sarjan kovakuntoisimman jengin, eli AC Oulun. Samaan aikaan IFK kohtaa heikon JJK:n, joten mahikset nousta rinnalle tai ohi...
  7. P

    HIFK Fotboll

    Tänään edessä tärkeä matsi Hakaa vastaan. Voitolla siirryttäisi takaisin kakkospaikalle tai jopa kärkeen, jos EIF menettää pisteitä Kotkassa. Samalla Haka jäisi kenties jo ratkaisevasti kärjestä, jolloin sarjan voitto ja karsintapaikkaan oikeuttava kakkospaikka olisi kolmen kauppa.
  8. P

    HIFK Fotboll

    Aika hyvältähän tuo näyttää. Kunhan ei tulisi mitään loukkaantumissumaa niin uskon itsekin nousuun takaisin Veikkausliigaan.
  9. P

    HIFK Fotboll

    Hänninen olisi myös kova divarissa.
  10. P

    HIFK Fotboll

    Näin on. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan uutta nousua. Nuorille vaan jatkosopimukset.
  11. P

    HIFK Fotboll

    Näinhän sen pitäisi olla. Mutta säännöt olivat molemmille samat, joten siinä mielessä tekosyitä ei ole. IFK:lla oli kauden aikana monta mhdollisuutta varmistaa sarjapaikka. Kauden lopussa voitettiin pahin kilpakumppani Kemi kotona 4-0, jonka jälkeen oli kaikki avaimet kädessä sen ohittamiseen...
  12. P

    HIFK Fotboll

    Olisiko siis jo lähes perinteeksi muodostunut 1-1 tulos luvassa illan derbyssä?
  13. P

    HIFK Fotboll

    Tärkeä peli lauantaina. Cupin kautta olisi suuremmalla todennäköisyydellä mahdollisuus päästä Eurokentille kuin liigan kautta. Odottavaisin fiiliksin kohti lauantaita. Muutenkin hyvä fiilis että kausi on kohta alkamassa. Lätkäkausi kun on jäämässä totutun lyhyeksi.
  14. P

    HIFK Fotboll

    Hakan ja U21 maajoukkueen toppari Juho Pirttijoki siirtyy IFK:hon. Pelasi erinomaisen kauden viime vuonna ja oli ilmeisesti koko Ykkösen parhaita puolustajia. Hyvä haku ja jatkumoa IFK:n nuorten maajoukkuepelaajien sainauksiin. HIFK hankki nuorten maajoukkuetopparin Hakasta - HIFK Fotboll
  15. P

    HIFK Fotboll

    Toivotaan että futispuoli nostaa suosiotaan mutten ainakaan itse toivo että se tapahtuu lätkän kustannuksella. Eli mielummin se saisi nousta rinnalle ja ohi, ilman että IFK Hockey menettää nykyisiä asemiaan kotimaisen kiekon puolella. Gardenin toivon valmistuvan, sillä uskoisin sen vahvistavan...
  16. P

    HIFK Fotboll

    No niin, kausi paketissa ja todella hyvät fiilikset jäi kaudesta. Derbyt olivat tietenkin kauden parasta antia mutta paljon muutakin hyvää oli tarjolla. Kingit pitivät fiilistä yllä koko kauden ja muutenkin pöhinää riitti verrattuna Nordiksen hieman kulahtaneeseen nykymeinkiin. Liigankin...
  17. P

    HIFK Fotboll

    IFK kohtaa myös Lahden ja Interin, joten samalla logiikalla he voivat sitten heittää läskiksi meitä vastaan. Onko todennäköistä että Jaro hoitaa nämä kaksi peliä kuusi pistettä paremmin kuin IFK. En usko.
  18. P

    HIFK Fotboll

    Näin on, pitää toivoa etteivät Shefkin porukat onnistu nousuyrityksessään.
  19. P

    HIFK Fotboll

    Hyvä yhteenveto. Salmikiven laittaisin kiertoon, ja tilalle ottaisin erityyppisen hyökkääjän, esim mainitsemasi Mäkelän, joka hänkin varmasti mielellään asustelisi Helsingin seudulla. Salmari on liian samantyyppinen kuin Sihvola ja näistä Peksi on parempi. Muuten samaa mieltä ja laajalti jatkoa...
  20. P

    HIFK Fotboll

    Tämä oli kaikista derbyistä tasaisin vaikka HJK hallitsikin tasoitusmaalin jälkeisen puolituntisen. Ensimmäisellä puoliajalla IFK piti palloa enemmän ja sai luotua enemmän painetta HJK:n maalille. Lopussa IFK oli jopa lähempänä voittomaalia kuin Klubi. Tunnelma oli taas aivan mahtava ja sääkin...
Ylös