Hakutulokset

  1. O

    Suomalaispelaajat KHL:ssä kaudella 2014–2015

    Niin ja ylipäätäänhän Nokelaisen ura on ollut loukkaantumisten sävyttämä. New York Islandersin ykkösvaraus vuodelta 2004 on ollut erittäin epäonninen urallaan, ja suomalaisista europelaajistakin hän on pelannut selkeästi heikomman alkukauden, kuin esimerkiksi Jokereiden Petteri Wirtanen. Tuntuu...
  2. O

    Suomalaispelaajat KHL:ssä kaudella 2014–2015

    Muistetaan myös se, että peruspakille hyppy pienestä kaukalosta isoon kaukaloon voi olla hyvinkin hankala. Sijoittuminen on kuitenkin puolustamisessa yksi tärkeimmistä asioista (Pronger taisi sanoa tärkeimmäksi), joten jos pelaaja sijoittuu väärin, se myös näkyy tulostaululla. Jussi Jokinenhan...
  3. O

    Suomalaispelaajat KHL:ssä kaudella 2014–2015

    Pesosen Janne on tehnyt vuoden mittaisen jatkon Kazaniin. Lähteenä Yle.
Ylös