Hakutulokset

  1. O

    Juhamatti Aaltonen

    Tuomisto on käsittääkseni kuitenkin kyennyt maalintekoon näissä pudotuspeleissä. Vähän ihmettelen silti näitä haluttomuusväitteitä. Kyllä se Aaltonen on ihan kaikkensa antanut jäällä. Se tulee ulos vaan eri tavalla. Silti oikea päätös, sillä Aaltosesta on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.
  2. O

    Juhamatti Aaltonen

    Mun mielestä tuossa ketjussa kylläkin Malinen oli tänään paras. Juhis on hyökkäyksiin lähdöissä ja puolustuspelissä aika paha rasite kyllä. Jotenkin liike ei ole sitä samaa, mitä Kärpissä aikoinaan ja jossain vaiheessa tällä kaudellakin. Joka tapauksessa Johanssonin kanssa Juhista ei kyllä voi...
  3. O

    Juhamatti Aaltonen

    Tätä mä en kyllä voi ihan ymmärtää, sillä Aaltonen on ollut IFK:ssa kyllä aivan poikkouksellisen huono pelaaja puolustussuuntaan ja omalla alueella. Viimeksi yhtä heikkoa tekemistä näin kun pari kautta takaperin täällä pelasi Nikolai Goldobin. Pudotuspeleissä tasakentällisin 9 omiin kertoo myös...
  4. O

    Juhamatti Aaltonen

    Käsittämätöntä. Aaltonen oli hyvä jopa omissa tänään. Mieletöntä kyllä. Kaikin puolin huippumatsi Aaltoselta. Lähtisiköhän se nyt tästä?
  5. O

    Juhamatti Aaltonen

    Aaltonen ja Johansson on kyllä sellainen kauhukaksikko, ettei mitään rajaa. Sieltä voi tulla ihan mitä vain maalipaikan luomisesta tyhjästä siihen, että heitetään oman sinisen laidasta vastustaja upealla lätyllä läpi. Tänään kaksikko jäi sitten kokonaisuudessa plussalle, kun saivat maalin...
  6. O

    Juhamatti Aaltonen

    Joo siinä piti lukea 10, mutta hieman optimistisesti muistin näköjään kuitenkin. Mun mielestä aika hyvä prosentti miehelle joka laukoi paljon. Pudotuspelit meni sitten aika lailla heikommin.
  7. O

    Juhamatti Aaltonen

    Zaborskin kritisoimista en oikein koskaan ymmärtänyt täysin, sillä mieshän teki viime kaudella 27 maalia ja laukaisu % taisi olla 20 luokkaa. Pudotuspelit toki ei sitten sujuneet yhtä hyvin, mutta kritiikki oli kohtuutonta. Ramstedt taas oli omaan tyyliinsä mitä sattuu jumalaisen ja sysipaskan...
  8. O

    Juhamatti Aaltonen

    Sitä ei käy omissa silmissä kiertäminen, että Aaltonen oli eilen IFK:n huonoin hyökkääjä. Ei mitenkään eniten alisuorittanut vaan yksinkertaisesti huonoin. Aaltonen on pelaaja, jolla ei tee yksinkertaisesti mitään, silloin kun miehen peli hyökkäyssuuntaan ei suju loistavasti. Kaikkialla muualla...
  9. O

    Juhamatti Aaltonen

    Aaltoselta ihan mukiinmenevä peli tänään. Surkeahan se on karvaamaan ja omassa päässä yleensäkin, mutta tänään nähtiin niitä avuja, joilla mies voi joukkuetta auttaa. Elkins oli kyllä niin yössä, ettei sen vierellä onnistuisi kukaan. Senpä takia Aaltosella menikin pari erää penkin alle...
  10. O

    Juhamatti Aaltonen

    Niin ja lisättäköön vielä, että Aaltonen EI ole nyt kauden päätyttyä ylivoimaisesti IFK:n tehokkain pelaaja niinkuin täällä on väitetty. Roope Hintz teki saman määrän maaleja ja pistekeskiarvoissa ero on 0,75 vs 0,68. Ero on toki Aaltosen eduksi, muttei mitenkään ylivoimaisesti.
  11. O

    Juhamatti Aaltonen

    Onhan Aaltonen ollut aivan järkyttävän huono viimeisen kuukauden ajan. Tänä aikana IFK on siis pelannut 10 ottelua. Juhamatti Aaltonen 9 ottelua 1+3=4 +4-6=-2 Nämä pisteet on siis tehty ajan jaksolla, jolla IFK on pelannut tuloksellisesti hyvin. IFK on siis tämän jakson kuntopuntarin 4...
  12. O

    Juhamatti Aaltonen

    Aaltoselle on koko kauden ajan sattunut keskimäärin enemmän harhasyöttöjä ja kiekonmenetyksiä kuin muille. Ei kyse ole mistään yksittäisistä tapauksista. Nyt kun Aaltonen ei enää saa pisteitä aikaan alkaa miehen virheet ja heikkoudet tulemaan pahemmin esille. Aaltonen ei todellakaan ole ollut 50...
  13. O

    Juhamatti Aaltonen

    Tottakai ne ketjukaveritkin pisteitä saavat, kun ei se Aaltonen yksin sitä kiekkoa sieltä omasta päädystä hae. Ei Aaltonen mikään syöpä ole, muttei niin hyvä myöskään, kuin voisi pisteistä päätellä. Tässä kohdin meillä onkin eri näkemys. Minun mielestäni se on melkeinpä aivan sama kuka...
  14. O

    Juhamatti Aaltonen

    Niin mielestäni se osoittaa sen, että vaikka Aaltonen on tehnyt paljon pisteitä, ei yhteispeli ketjukavereiden kanssa ole kovin hyvää. Lähinnä kuvittelin, että tarkoitit aiemmin että muut pelaavat heikommin ilman Aaltosta. Aaltonen ei nosta ketjukavereidensa tasoa, joskaan ei kyllä sitä...
  15. O

    Juhamatti Aaltonen

    Tässäpä tämä Aaltosen ristiriita on kiteytettynä oikein loistavasti. Ei Aaltonen ainakaan ketjukavereidensa peliä helpommaksi ole tehnyt. Tein vähän laskelmia peleistä ilman Aaltosta ja hänen kanssaan. Kuusi kaveria oli pelannut yli 5 ottelua samassa ketjussa Aaltosen kanssa. Heillä oli...
  16. O

    Juhamatti Aaltonen

    Kyllähän JMA on parantanut peliään tässä joulukuun alun jälkeen aivan järkyttävästi. Syksyllä oli ihan siinä ja siinä, oliko miehestä enemmän haittaa vai hyötyä joukkueelle, mutta nyt ei tarvitse paljon pohtia.
  17. O

    Juhamatti Aaltonen

    Niin no jos halutaan arvioida vain tehtyjä pisteitä, eikä tehokkuutta perinteisellä tavalla, niin silloin Aaltonen tosiaan on pisteissä kotipelien jaetulla kolmannella sijalla. Tarkoitukseni oli kuitenkin vain painottaa, kuinka Aaltosen taso on ainakin pisteiden valossa laskenut suhteessa paljon...
  18. O

    Juhamatti Aaltonen

    Olisi pitänyt käyttää termiä ratkaisuvoimaa, koska Aaltonen kykenee myös maalipaikkoja avaaviin syöttöihin. Tottakai kaikilla mainitsemillasi teoilla on merkitystä, mutta niiden osalta Aaltonen on ollut suurimmilta osin heikko näkemissäni otteluissa. Mies on tehnyt järkyttävän määrän...
  19. O

    Juhamatti Aaltonen

    Valitettavasti tältä kaudelta olen nähnyt vaan kaikki kotimatsit ja tämän päiväisen ulkojääspektaakkelin, mutta näkemieni otteluiden perusteella olen nimenomaan tämän näkemyksen muodostanut. Ei Aaltonen jokaisessa ottelussa ole täysin huono ollut. Kuitenkin näkemykseni eroaa sinun vastaavasta...
  20. O

    Juhamatti Aaltonen

    Poimit nyt lauseen vähän ulos asiayhteydestä. Puhuin tuossa kotiotteluiden tehokkuudesta, vastatakseni Ishmaelille, joka väitti että koko joukkue on ollut yhtä huono kotona. Juhamatti Aaltonen on siis tehny kotona 1+3 pistettä, mikä tekee hänestä joukkueen seitsemänneksi tehokkaimman pelaajan...
Ylös