Hakutulokset

  1. N

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Olen ehkä vanhanaikainen mutta toivon että vaikka joku tietäisikin mikä Talajalla on niin pitäisi turpansa kiinni. Ihan turha tähän aikaan kaudesta huudella tarkempia tietoja pelaajien loukkaantumisista.
  2. N

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Nämä ketjut minäkin laittaisin lukkoon. Mitä sitten tulee kakkosylivoimaan niin siinä jotenkin paikat eivät ole kaikilla selvillä. Eilen Korhonen ja Kearns olivat ikäänkuin pelin ulkopuolella ja Kantola-Giliati-Kaijomaa yritti pitää jotain takakolmiota siinä kuitenkaan onnistumatta. Kantola oli...
  3. N

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Niin, O'Connor piti näennäisesti miehensä (joka oli ekaa liigaotteluaan pelaava junnu) ja lopputulos näkyy taululla. Valitettavasti O'Connor tekee virheitä jotka näkyvät. Kaikki (myös minä) tuntuvat näkevän O'Connorissa potentiaalia parempaan mutta kun se potentiaali ei realisoidu en tällä...
  4. N

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Lainaan itseäni kauden 2015-16 ketjusta: Jotenkin välillä unohtuu osalta se että että on ihan kaksi eri asiaa pelata illasta toiseen 8 minuuttia / ottelu kuin pelata se reilut 15 minuuttia / ottelu. Sen takia en itse ymmärrä näitä juttuja jossa junnu heitetään liian isoon rooliin. Ei se vaan...
  5. N

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Olihan se mutta mun mielestä kyseessä olivat yksilövirheet (Kuukka, Tikkinen, Westermarck). Toki O'Connorin voisi ottaa tiistaina mukaan mutta kun 7:llä pakilla mennään niin eihän tuolla ihan kiveen hakattuja pareja ole. Yleisesti meidän puolustus on kuitenkin toiminut hyvin, varsinkin viime...
  6. N

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Samaa mieltä Blågulan kanssa Makkosesta. Jos hyvä lykky käy niin ehkä Kearnsin voisi vielä saada jonnekin ulkoistettua ja tilalle jonkun toisen sentterin. Ei tuosta Kearnsista oikein vain näytä potkua löytyvän. Toinen joka alisuorittaa on Kantola joka taisikin tänään löytää loppupuolella itsensä...
  7. N

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Erittäin hyvännäköiset ketjut ja plussaa myös siitä että Seppälä on rotaatiossa. Vaikkei Rooba ole ihmeitä esittänyt ovat miehen otteet mielestäni olleet hitusen Tiivolaa paremmat joten se puoltaa RR8:n paikkaa tuossa Makkosen ketjussa.
  8. N

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Yo. viestiin ratkaisuna Makkosen tervehdyttyä mies keskelle, laidoille Tiivola ja Rooba ja eikun rouhimaan. Iossafov ja Virkkunen voisivat tosiaan hakea Vantaalta hieman tuntumaa. Kun nyt pakeista on puhuttu niin tänään sekä Malmivaaralta että Seppälältä ihan ok ottelu. Kaijomaalta taas...
  9. N

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Zamorsky on siis takaisin ja silti Malmivaara-Seppälä jatkaa pakkiparina?? Tässä on nyt pakko jo olla jotain mitä en ymmärrä.
  10. N

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Tässä olet oikeassa ja tuli haukuttua väärää puuta. Eikä meillä nyt tuon rankingisi perusteella isoja eroja ole kuin juuri Malmivaaran osalta. Rantakari ja Tikkinen menevät mun papereissa Malmivaaran edelle ei vähintään odotusarvon perusteella jota minä painotan. Odotusarvona Malmivaaran pitää...
  11. N

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    No ihan turhaan rupeat leikkimään marttyyriä tai saivartelemaan jostain subjektiivisuudesta. Siinä missä useat muut ovat sitä mieltä että Malmivaara on ollut yksi pahimmista alisuorittajista sinä puhut hänestä yhtenä joukkueen kolmesta parhaasta pakista. Toki Malmivaara saa täällä suhteettoman...
  12. N

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    No, jos tässä ruvetaan listaamaan niin kolme pakkia ovat mielestäni pelanneet alkukaudella omalla tasollaan tai odotusteni yli. Tämä kolmikko on Kuukka, Westermarck ja Rantakari. Nelossijan saakot Tikkinen joka on pelannut fiksusti eikä tehnyt juurikaan virheitä mutta joka valitettavasti ei...
  13. N

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Zamorskyn laittaisin Malmivaaran pariksi niin ehkä myös Malmivaaran virheiden määrä vähenisi. Seppälälle voisi taas tehdä ihan hyvää olla välillä "kierrossa" kun näköjään taso heilahtelee noinkin paljon. Malmivaaran nostaminen Bluesin kolmanneksi parhaaksi pakiksi alkukauden perusteella on taas...
  14. N

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Ihan ilman sarvia ja hampaita: perustuuko tämä O'Connor ei pelaa enää meillä -mutuilu johonkin tietoon vai laitetaanko samaan laariin Baronalle missä on jo Sakicin mailat?
  15. N

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Noup. Makkonen on nyt ollut sivussa 3,5 viikkoa ja arvioitu poissaolo oli 4-6 viikkoa joten eiköhän tuokin ihan kohta ole takaisin. Laittaisin itse "neloseen" tänään Tiivolan keskelle ja laidoille Rutasen ja Iossafovin. Siihen sitten kohta vielä Makkonen keskelle niin avot. Eiköhän nelosen...
  16. N

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Hieman synninpäästöä annan siinä mielessä hyökkäykselle että siellä on koko alkukauden ollut se Gretzkyn paikka täyttämättä. Lisäksi Honejsekille oli suunniteltu paikkaa 2:sta ekasta ketjusta joten 2/6 top-6 hyökkääjää on käytännössä kokoajan puuttunut. Siihen päälle vielä Rutasen pitkä saikku...
  17. N

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    25.4 on merkattu 7.finaali joten jos siitä laskee niin reilut pari viikkoa pitäisi odottaa. 7. semifinaali taasen on 13.4 joten sen puolesta voisi nyt jo "ostonappia" painaa. En kuitenkaan usko että tässä nyt hätäillään kun nyt on 8 ottelua ennen maaottelutaukoa. Silloin nyt viimeistään...
  18. N

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    En ymmärrä miksi Giliatia ja Hirsoa halutaa tunkea samaan ketjuun kun molemmat tykkäävät liikaa kiekosta ja eivät ole riittävän suoraviivaisia. Luulen silti että Iossafov saa kunnon näyttöpaikan, nythän Artemilla alkaa ollans viimeinen mahdollisuus jos Liigassa haluaa pysyä. Näillä menisin siis...
Ylös