Hakutulokset

  1. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    Kyllä Tevesin ja Estephanin hankintoja kaikesta huolimatta yhdistää kiire. Syyt ovat erilaisia, mutta molemmissa tapauksissa jouduttiin toimimaan aika pikaisesti, eikä alkuperäinen suunnitelma pitänyt.
  2. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    Ei ehkä niin paljon kuin kuvittelisi, sillä JYP joutui tästä maksamaan. Toki säästöä tulee silti ihan mukavasti.
  3. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    Harvoin JYP-pelaajan sopimuksen purkaminen aiheuttaa hyvää fiilistä, mutta tällä kertaa näin on. En toivo Estephanille mitään pahaa, vaan toivon että löytää itselleen sopivan joukkueen ja menestyy siellä. JYP ei nyt vain ollut oikea paikka hänelle.
  4. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    En nyt tiedä. BC ja Gardiner olivat arpoja. Ihan onnistuneita sellaisia. Toki arvat ovat arpoja, eikä jokaisen voi olettaa onnistuvan, mutta on sieltä hyviäkin löytynyt. Estephanin ei pitänyt olla kovin suuri arpa, vaan tasonsa todistanut kaveri. Olisi kyllä pitänyt skouttaamisella selvitä...
  5. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    Ehkä jonkin verran aliarvioit kaverin kysyntää. Parin viime kauden näytöt Tsekeistä riittävät kyllä siihen, että kysyntää löytynee ihan kohtalaisesti. Eri asia, että tarjotaanko riittävää palkkaa ja jääkö tästä syystä JYPille maksettavaksi jotain purkurahoja. Tsekkeihin voi mennä takaisin, sekä...
  6. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    Ei ollut erityisen kallis kuitenkaan. Sanotaanko näin, että joukkueen palkkatasoon nähden oli luokkaa "keskiverto", kun taas Estephan on kärkiluokassa.
  7. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    Kyllä tällaista on joukkueen sisältä kuulunut. Tietysti kyseessä on tavallaan herkkä aihe, niin hirvittävän kovaan ääneen kukaan ei viitsi näistä puhua. Enkä minä taida olla ainoa, joka siitä on puhunut? Olen vain äänekkäimmin puolustanut tuota kantaa viime päivinä, kun jostain syystä yksi...
  8. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    Miksi tästäkin tulee sellainen tunne, että koet keskenkuntoisuudesta puhumisen jotenkin sellaisena asiana, että se keskenkuntoisuus on hyväksyttävä tai odotettava asia? Ei, ei ole. On ihan totta, että kauden aikana ei saisi olla liian huonossa kunnossa suoriutuakseen odotetulla tasolla, mutta...
  9. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    Täällä nyt taas suurennellaan asioita. Ei Estephanin ainoa ongelma ole kunnon riittävyys, mutta sen vaikutus moninkertaistuu, kun onnistumisia ei tule ja ei ole löytänyt säveltä ketjukavereiden kanssa. Ei tässä siitä ole kyse, että olisi silminnähden valtavan huonossa kunnossa, vaan vähän...
  10. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    Potentiaali vaikuttaa siihen, miten nopea, ketterä tai hyvin liikkuva voi olla. Se ei vaikuta siihen, että jaksaako pelaaja pelata. Estephanin ongelma on, että ei jaksa. Kunto loppuu. Sen näkee joka vaihdossa. Pystyy olemaan ajoittain riittävän nopea ja liikkuu ihan hyvin, mutta ei vain...
  11. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    Uskallan väittää, että 99% todennäköisyydellä ei todellakaan jää odottelemaan. Sen verran olen sisäpiiristä miehen ajatuksista kuullut, että haluaa ehdottomasti liigasopimuksen ja on käytännössä valmis tarttumaan siihen välittömästi. Ei ollut ollenkaan varma, että voiko enää liigatasolle palata...
  12. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    Kyllä, mutta jos JYP tarjoaa sopimusta nyt ja muualta ei kuulu mitään, niin luuletko, että jää odottelemaan? Tuskin olisi kahden ottelun sopimukseen suostunut, jos muualta olisi tullut tarjouksia. Tietysti tämä lyhyt pätkä voi herättää kiinnostusta muuallakin, mutta vahvasti epäilen, että...
  13. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    Tuskin Malisen kysyntä ihan pilvissä on, kun yksi välivuosi takana ja ikää alkaa olla mittarissa kohtuu paljon. Meriitit eivät ole sitä luokkaa, että kovin suurta roolia olisi mahdollista mistään saada. JYPissä on kuitenkin mahdollista saada pelaamalla roolia ja tuskin muualta ainakaan...
  14. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    Pidän edelleen kiinni siitä, että kyse on kunnosta. Tämä ei tarkoita, että Gio olisi ollut aiemmin urallaan paremmassa kunnossa, vaan tämä lienee se normi ja tämä ei riitä tähän sarjaan. Eikä kuntoon liittyvä konttaaminen tarkoita sitä, että sen voisi antaa anteeksi - päinvastoin. Kuntoon...
  15. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    Ei se pelkkä yhteishenki riitä, jos pelillisesti ei homma rullaa, mutta se ei tarkoita, että merkitys olisi vähäinen. Jos yhteishenki on huono, niin pelillisesti muutoin hyvä joukkue alkaa jossain kohtaa konttaamaan. Hyvä yhteishenki mahdollistaa sen, että joukkue pystyy suoriutumaan pitkällä...
  16. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    Eipä ole, omia silmiä vain uskotaan.
  17. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    Suosittelen lukemaan viestini uudelleen. Termi "ammattilaisjääkiekkoilija" on häilyvä ja voi tarkoittaa lähes mitä tahansa. Jos aiemmilla kausilla on pärjännyt heikommalla kunnolla ja vetää kesän terassilla, nii 2kk ei todellakaan riitä.
  18. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    On, ero on odotusarvoissa. Mutta ei liity keskusteluun siitä, miten pelaajan taso voi nousta kauden aikana. Meidän nykyisen kärkikolmikon - eli Turkulainen, Gardiner ja Niku - osalta voi todeta, että jokaisella näistä on ollut yksi vaikea kauden alku edellisten kahden kauden sisään. Pointtina...
  19. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    Onkohan sulla mitään käsitystä siitä, miten paljon fyysistä kuntoa nykyajan liigapelaajilta vaaditaan? Pohja luodaan yleensä useamman vuoden aikana, eikä 1-2kk todellakaan riitä, mikäli haluaa olla aidosti hyvässä kunnossa ja kaikin puolin valmis sarjan haasteisiin. Jos kesän laiskottelee, niin...
  20. N

    Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

    Kyllä tuossa silti mielestäni on huonosta kunnosta kyse. Tsekeissä on vain pärjännyt huonokuntoisenakin, kun siellä pelataan avoimempaa lätkää. Gion laukaus on hyvä ja pelikäsitys on ihan hyvällä tasolla. Uskon että Gio saattaisi päästä aika nopeastikin vauhtiin, jos ketjun kanssa saisi...
Ylös