Hakutulokset

  1. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Nyt on iso juttu kyseessä. Jukka olisi halunnut osallistua podcastiin jo aiemmin, mutta tietyistä syistä johtuen se peruutettiin (Korpela paikkasi silloin vieraana). Tämä toteutetaan puhtaasti siksi, että nyt on ilmassa liikaa kysymyksiä ja Jukka haluaa kantaa omalta osaltaan vastuunsa...
  2. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Anna niiden päästellä höyryjä. Ei tässä muusta ole kysymys.
  3. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Vaikka Seppäsen mukana ollessa kurssi kääntyisikin, niin uskon horjumista ei todellakaan tarvitse hävetä. Olisi suorastaan epäinhimillistä, jos usko ei horjuisi kaikkien näiden tapahtumien jälkeen.
  4. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Tämä kertoo kaiken oleellisen siitä, miten perillä olet kyseisestä asiasta. Jos oikeasti ajattelet, että lopputuloksena Hippoksella on vain JYP ja "40v vanha halli", niin et voisi paljoa enempää kujalla olla. Muutenkin erikoista kommentoida Seppälän olevan se ainoa kasvava osa kaupungista...
  5. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Musta tuntuu, että olet ymmärtänyt Seppäsen roolin hallihankkeessa jokseenkin väärin. On toki jossain kohtaa ollut kohtalaisen isossa roolissa, mutta varsinaista pääroolia ei ole ollut koskaan ja nykyisellään Seppänen on hankkeessa mukana lähinnä sivuroolissa. Lisäksi tämä saneerauksesta tai...
  6. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Puhut ihan totta, enkä ole mitään muuta väittänytkään. Seppäsellä on osaamista, mutta ongelmat ovat lähteneet liikkeelle siitä, että on alkanut puuttumaan niihin osa-alueisiin, mihin hänellä ei ole osaamista - eikä muutenkaan mitään asiaa puuttua. Tässä kuitenkin kritisoitiin Seppäsen...
  7. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Seppänen on kuitenkin toiminut yli 20 vuotta ammattilaisurheiluseuran johdossa. Tuohon sisältyy myös kyseisen seuran nostaminen "ynnämuut" -sijoituksilta kahteen mestaruuteen ja pitkään menestyksekkääseen jaksoon. Kyllä tuolla historialla on mielestäni perusteltua sanoa, ettei tämän kauden...
  8. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Kyllähän sen viestin voi noinkin tulkita, mutta ehkä pientä ylitulkintaa kuitenkin. Itselle siitä ei tullut sama fiilis kuin sulle.
  9. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Ei niin, kyllä Seppänen on vituiksi vetänyt aikaisemminkin, mutta ei ole joutunut suoraan vastuuseen niistä, eikä niitä ole lähellekään samalla tavalla käsitelty julkisuudessa. Ihmiset tekevät monesti pitkään kaikenlaisia virheitä, mutta vasta jokin isompi tapaus aiheuttaa herätyksen, joka...
  10. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Ei kai kukaan ole sanonut, että mitään muuta ei enää tarvitse tehdä? Ainakin itse olen ymmärtänyt, että "tämä riittää tässä kohtaa", eli hyvä alku.
  11. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Mihin perustat sen, että Seppänen ei voisi oppia virheistään? Nyt on ensimmäinen kerta, kun isot virheet ovat räjähtäneet näin paljon käsille ja niitä on käsitelty julkisuudessa. En näe syytä ajatella, että Seppänen olisi täysin menetetty tapaus.
  12. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Veikkaat väärin, koska keskikastissa on oltu tämä ja viime kausi. Aika iso ero vieläpä Liigan pienimpiin verrattuna. Nikun lähtö on ainoa, mikä laski kauden pelaajabudjettia siitä mitä se oli kauteen lähtiessä, mutta senkin vaikutus itse budjettiin on suhteellisen pieni, kun lähti vasta...
  13. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Pöh. Eihän tätä touhua kukaan jaksa, jos ei usko parempaan huomiseen. Eiköhän jokainen meistä siihen jollain tasolla usko, vaikka se usko onkin koetuksella.
  14. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Eli sulle riittää tämän kauden tasoinen suoritus? Nyt on kyllä vedetty rima ihan helvetin alas, jos tämäkin riittää.
  15. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Mulle riittää paljon vähempikin.. Ainakin välieräpaikka riittäisi jo unohtamaan nämä. Todennäköisesti myös uskottavasti suoritettu runkosarja, sekä puolivälieräpaikka riittäisivät aika pitkälle. Toki tähän liittyy muutakin kuin pelkästään urheilullinen menestys. Pitäisi saada sellainen tunne...
  16. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Ymmärtääkseni omistavat varsin tasavertaisesti, tai jos toisella on isompi osuus, niin se on todennäköisemmin Polas.
  17. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Toki haluavat vaikuttaa, mutta Seppänen pyrkii vaikuttamaan ja käyttämään valtaansa paljon enemmän kuin tavaonomaisen omistajan pitäisi. Jos vetäytyisi samaan rooliin muiden suuromistajien kanssa, niin voisi edelleen jossain määrin vaikuttaa, mutta ei lähtisi nykyiseen tapaan vaikuttamaan ihan...
  18. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Toiminnasta vetäytyminen ei tarkoita sitä, että pitäisi myydä osakkeet pois. Voisi vetäytyä taustalle samanlaiseen rooliin muiden omistajien kanssa.
  19. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Tähän eri. Korpela on lopulta varsin tavanomainen yritys- ja talousjohtaja, jolta ei löydy urheilupuolen osaamista siinä määrin, että olisi järkevää osallistua pelaajahankintoihin tai muihin urheilupuolen asioihin. Tämän vuoksi ei ole myöskään järkevää, että hän olisi näitä asioita julkisesti...
  20. N

    Jukka Seppäselle kenkää!

    Tässähän on tuosta lähtien JYP-osiossa jatkuvasti puhuttu siitä, että onko Seppänen oikeasti kantamassa vastuutaan ja mitä se käytännössä tarkoittaa. Eikä tuohon kahta viikkoa mennyt, vaan Seppänen kertoi kantavansa vastuun samana päivänä, kun potkut annettiin. Kysymys kuuluukin, että miten...
Ylös