Hakutulokset

  1. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    Koen olevani itsekin urheiluromantikko, enkä sanonut sitä negatiivisessa mielessä. Meinaan lähinnä, että niitä ihania päiväunia ei ehkä sellaisenaan kannata tänne palstoille kirjoitella. Suosittelen lukemaan ketjua tarkemminkin, sillä olen kirjoittanut Akatemian asioista kohtalaisen monta...
  2. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    Vaikka sinua kirjoittajana suuresti arvostankin, niin tämä teksti vaikuttaa lähinnä urheiluromantikon päiväunelta, jossa ei oteta realiteetteja kunnolla huomioon. On toki aivan totta, että Akatemiasta on ollut JYPille hyötyä, mutta on myös täysi totuus, että siitä on ollut samalla paljon...
  3. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    Mulle jäi sellainen tuntuma tämän kauden osalta, että Akatemiasta tavallaan haluttiin päästä eroon. Kokeiltiin miten Akatemia pärjää "omillaan" ja jos se ei riitä, niin antaa sitten pudota Mestiksestä pois. Akatemian kustannukset ovat olleet organisaatiolle varsin suuret, joten päädyttiin...
  4. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    Tällaisesta listauksesta ei kovin suoria johtopäätöksiä helposti voi tehdä. Mielestäni Akatemian tärkein tehtävä olisi kasvattaa pelaajia liigan mukaan, eikä toimia paikkana, jossa liigan jämäpelaajat voivat käydä jäähdyttelemässä muutaman ottelun kaudessa. Tuosta listauksesta löydän muutamia...
  5. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    No se olisikin uskomatonta skeidaa sanoa, että yleisömäärillä ei olisi mitään merkitystä. Niin ei kuitenkaan kukaan tässä ketjussa ole sanonut. Yleisömäärillä ja rahantulolla on merkitystä, mutta Akatemia-kuvion tavoitteena ei ole tuottaa taloudellista voittoa tai kerätä suuria yleisömääriä...
  6. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    Todella suuri miinus tuo on ja kyllä B-junnut varsin suorasti liittyy myös Akatemiaan, kun Akatemia vie pelaajia A-junnuista, jonka vuoksi A-junnuihin nostetaan B-junnuja normaalia aikaisemmin. Akatemia voi pahimmillaan sekoittaa junioritoimintaa pahastikin, vaikka lähtökohtaisesti Akatemia...
  7. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    Tulee ihan oikeasti mieleen tästä tämänvuotisesta Akatemian tyhjennyksestä (kaikki vähänkin potentiaaliset pelaajat otettiin liigan mukaan siirtorajalla), että siellä on johtoportaassa päätetty keventää Akatemian tuomaa taloudellista painolastia ja järkeilty siten, että jos tämän kaltainen...
  8. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    Lähtökohtaisesti Mestisjoukkueet ovat niitä kovimpia vastuksia, eli tavallaan päävastuksia. Vain kaksi viidestä pelaa ensi kaudella Mestistä, joten helpolla tästä ei selvitä.
  9. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    Hyvää taistelua Akatemialta viimeiset kolme matsia, mutta ei riittänyt. Nyt karsintojen välttäminen vaikuttaa äärimmäisen epätodennäköiseltä. Eikä karsinnoissa varmasti päästä helpolla..
  10. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    Väkisinkin tulee mieleen, että onko liigajoukkueen mukaan nostettu liikaa pelaajia Akatemian kustannuksella. 2-3 Akatemian tähtipelaajaa voisivat olla ratkaiseva tekijä Akatemian sarjapaikan säilyttämisessä, mutta liigajoukkueen mukana heidän hyötynsä voi olla minimaalinen. Vaikka liigajoukkue...
  11. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    Isompi koko tietenkin ihan totta ja se painaa paljon NHL:n suunnalla, mutta mistä tämä henkinen kantti? Millä perusteella Ruusun henkinen kantti on parempi kuin Vehviläisellä, kun Ruusua ei ole kovissa paikoissa edes vielä nähty? En kiellä etteikö tämä olisi ihan mahdollista, mutta eipä tuota...
  12. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    Kyse ei ole siitä, että syytä vieritettäisiin Ruusun niskaan tai väitettäisiin hänen olevan huono, vaan kyse on siitä, että hyvin onnistunut maalivahti ei pelaa 14. ottelua 86,47% torjuntaprosentilla sarjassa neljäntenä olevan joukkueen maalilla. Otanta on niin iso, että yksi tai kaksi ohipeliä...
  13. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    Kuukka lienee jo hyvin lähellä sellaista kuntoa, että olisi käyttöä liigankin puolella? En ihmettelisi, vaikka olisi mukana ainakin toisessa tulevan viikonlopun peleistä. Tiedä vaikka olisi juuri sellainen palanen, mitä tuo joukkue kaipaa.
  14. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    Tottahan tämä, mutta tavoitteiden julki tuomisessahan ei ole koskaan mitään järkeä, jos ei siitä koeta olevan jotain hyötyäkin. Jos suuria tavoitteita tuo huvikseen julki, niin siinä vain luo itselleen paineita, eikä hyödy mitään. Uskoisin, että toimistolla on omat syynsä, miksi tämä haluttiin...
  15. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    Yhden miehen voimin ei minnekään Euroopan eliittiin voida nousta, mutta emmehän me tiedä onko jo olemassa suunnitelmia siitä, että hommaa ei tulla tekemään yhden miehen voimin. Eli Riitesuo on vastuussa alueesta, mutta ei tee hommia yksin.
  16. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    Joo tuo systeemi oli kyllä niin perseestä kuin olla ja voi. Tällaisen kausaripaikan myymisen pitäisi olla helppoa ja siitä pitäisi jäädä ainakin lähes omilleen. Sillä keinolla kausarimyyntiä voitaisiin vauhdittaa yllättävänkin paljon, kun ei tarvitsisi stressata siitä, että pitäisi jokaiseen...
  17. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    Akatemia on aloittanut hyvin, mutta neljä voittoa vaaditaan, joten eipä vielä nuolaista. On tässä kun joutuu kahden JYP-joukkueen otteita jännittämään lähes yhtä paljon.
  18. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    Haastattelussa Manninen moneen kertaan toteaa, että päätös tehtiin yhdessä hallituksen kanssa, mutta tarkempia syitä ei lähde kertomaan ja jotenkin on rivien välistä luettavissa, että jonkinlaiset erimielisyydet tähän lopputulokseen ovat johtaneet. Mulle ainakin jäi sellanen tunne, että...
  19. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    Jos kaikkiin Akatemian peleihini pääsisi aina ilmaiseksi, niin sillä olisi jo suuri negatiivinen vaikutus emoseuran lipunmyyntiin. Tämä ei missään nimessä olisi järkevää. Pari matsia kaudessa voisi toki ns. mainosmielessä pitää ilmaisina, mutta ei enempää.
  20. N

    JYP ja JYP-Akatemia

    Totuus on, että niin järjettömän hienoa työtä kuin Ahvenjärvi Akatemiassa tekeekin, niin hän ei välttämättä olisi ominaisuuksiltaan paras mahdollinen valinta liigajoukkueen päävalmentajaksi. Eikä mies siihen hommaan ole ainakaan tähän asti ollut edes halukas. Mutta toki jos mieheltä itseltään...
Ylös