Hakutulokset

  1. N

    Juha Kiilholma

    Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut niin Kiilhoman sopimusta ollaan yritetty purkaa tällä kaudella, mutta se ei ole ihan helppoa, koska miehellä on kohtuuttoman hyvä sopimus peliotteisiin nähden. Uskoisin kuitenkin ettei paikkaa enää ensi kauden joukkueesta löydy vaan miehestä hankkiudutaan eroon...
  2. N

    Juha Kiilholma

    Kiilholma on kentällä enimmäkseen tiellä. En ihmettele, jos omat huutelevat sille välillä, että "menes nyt vittuun siitä edestä". Tottakai eilen Kiilholma pelasi tämän kauden tasoonsa nähden hyvin. Siihen toki riitti pari taklausta ja se ettei kiukutellut ihan koko aikaa.
  3. N

    Juha Kiilholma

    Kipupiikki ei nyt ole mikään syy huonolle pelille ja Kiilholma tietää sen itsekin eikä nosta sitä missään esille. Kiekkoilijoilla on kipuja, särkyjä, kolotuksia ja muita vaivoja, mutta niin kauan kuin hyppäät kaukaloon työt pitäisi tehdä tosissaan ja oikealla asenteella. Harvoin se kiukuttelu...
  4. N

    Juha Kiilholma

    Kiilholma nyt toisen pelin putkeen terveenä pois kokoonpanosta ja ihan syystä. Oli lauantaina Hämeenlinnassa sellainen pikkupahis ja keskittyi mielestäni liikaa suun soittamiseen ja typerään huitomiseen. Selkeästi väärässä sarjassa tällä hetkellä ja hoitaa kuntoaan enimmäkseen Havanassa istuen...
  5. N

    Juha Kiilholma

    Kiitos. Sanasi merkitsevät minulle paljon. En nyt jaksa kaivaa, mutta tässä ketjussa oli jotain muistuttelua aiheesta. Laitoin tuon kuittailua sen takia lainausmerkkeihin, että se oli mielestäni ihan hyvähenkistä.
  6. N

    Juha Kiilholma

    Muistatteko kun lupasin jo aikoja sitten, että Kiilholma on syksyllä valmis? TosiFani siitä ainakin jaksoi "kuittailla". Kiilholmaa en tunne, mutta jääkiekkoasiantuntijana ja maagikkona tiedän asioista paljon. Tämä ei ole minulle yllätys.
  7. N

    Juha Kiilholma

    Kyllä tämä tappio menee vain ja ainoastaan Kiilholman piikkiin. Paska kapteeni. Hö.
  8. N

    Juha Kiilholma

    Joo ei, mutta miksi helvetissä LAISKA harjoittelija kieltäytyisi mahdollisuudesta omatoimiseen treeniin, jolloin voisi olla kokonaan vaikka treenaamatta kenenkään tietämättä? Annan olla. Aivan sama, vaikka räkisi vapaa-ajalla pelkästään kattoon, jos peli kulkee.
  9. N

    Juha Kiilholma

    Ainakin TosiFani on jo pidempään mainostanut Kiilholmaa laiskana harjoittelijana. Tästä on tullut palstatotuus. Myllymaa kertoi päinvastaista ja tässäkin ketjussa joku kirjoitti kuinka Kiilholma on lähes ainoa veteraani joka treenaa kesän joukkueen mukana omasta tahdostaan. Tiedä sitten. Ehkä...
  10. N

    Juha Kiilholma

    Ei ehkä, mutta olisi voinut jättää varmaan sanomatta ellei pidä paikkansa. Mutta luotan sinuun. Kiilholma on laiska treenaaja.
  11. N

    Juha Kiilholma

    Myllymaa muuten kehui Kiilholmaa hyväksi ja tunnolliseksi harjoittelijaksi jossain pelissä. Tuli palstan jutut mieleen ja olin vähän yllättynyt tästä. Toisaalta viimeksi eilen Marjamäki vähän kritisoi Niemen asennetta harjoitteluun, mutta kehui kilpailuviettiä. Eihän tässä enää tiedä mihin uskoa.
  12. N

    Juha Kiilholma

    Kiilholma jakaa näköjään mielipiteitä mitä pitää hieman ihmetellä. Kyseessä kuitenkin erittäin varmaotteinen kohta 700 Liigapelin pelaaja. Se, ettei hän paina joka vaihtoa suu vaahdossa (kuten tämäntyylisen kaverin ilmeisesti pitäisi saadakseen jokaisen arvostuksen) ei tarkoita sitä, että hän...
  13. N

    Juha Kiilholma

    Varmasti tarvitsee, jos haluaa sitoa miehen ensi kauden jälkeiselle ajalle. Joskin aika harvinaista herkkua tällainen olisi. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään supertähti. Mutta joo, aika turhaa juttua.
  14. N

    Juha Kiilholma

    Nyt asiaan on ilmestynyt yksi riski. Mikäli Kiilholma pelaa kanuunakevään ja Toivola tarjoaa menestyksekkäästi jatkoa vanhaan sopimukseen, niin sitten takuu raukeaa välittömästi.
  15. N

    Juha Kiilholma

    Ensi kaudella sitten. Nyt ei ole niin väliä, kun sopimus ei ole katkolla. 100% varma asia, että Kiilholma treenaa ensi kesän kunnolla ja pelaa hyvän kauden. Sellaisen, että täälläkin huudellaan jatkosopimuksen perään viimeistään marraskuussa.
Ylös