Hakutulokset

  1. M

    Ässien taival pudotuspeleissä 2015 – pohjalta kohti korkeuksia

    No täyttä floppia kaudesta ei saa millään, kun kuitenkin sääleihin asti nuorella jengillä päästiin. Toki se, että millaisella esityksellä mahdollisesti tiputaan, se on sitten eri asia. Mutta ei nyt kannata vain tuijottaa tämän päivän numeroita, huomenna uusi peli ja ainakin minä uskon Ässien...
  2. M

    Ässien taival pudotuspeleissä 2015 – pohjalta kohti korkeuksia

    TosiFani puhuu asiaa. Ei kannata tehdä ylitulkintoja tämän päivän tuloksesta, joskin noin totaalinen niiaaminen 2-0 tilanteessa tietysti on vähän huono ennusmerkki. Kuitenkin jos Ässät olisi tehnyt sen maalin ensin, niin mitä lie matsissa käynyt. Maalittomassa tilanteessa matsi muistutti toisen...
  3. M

    Ässien taival pudotuspeleissä 2015 – pohjalta kohti korkeuksia

    2006 ei oltu voitettu silloinkaan Tapparaa kertaakaan runkosarjassa... mutta kuten jo aiemmin sanoin, niin en usko tänä vuonna mihinkään ihmenousuun, peli ei yksinkertaisesti ole ollut Ässillä riittävällä tasolla ja se ailahtelee jopa yksittäisten otteluiden sisällä. Esim 2006 peli oli...
  4. M

    Ässien taival pudotuspeleissä 2015 – pohjalta kohti korkeuksia

    SaiPan Spina oli ilmeisesti onnistunut sohlaamaan kymppitilinsä täyteen vikassa pelissä, tästä on kyllä vähän etua Ässille lauantaina.
  5. M

    Ässien taival pudotuspeleissä 2015 – pohjalta kohti korkeuksia

    Ilves on pelannut erinomaisia pelejä Hifkiä vastaan ja omaa täydet mahikset jatkoon. Mutta olet oikeassa, ettei mennä tässä asian edelle.
  6. M

    Ässien taival pudotuspeleissä 2015 – pohjalta kohti korkeuksia

    Oma mielipiteeni on se, ettei Porissa kannata tänä vuonna odotella mitään MOI-kevättä, vaan pelit päättyvät viimeistään puolivälieriin. Tämä ei minään negana, onhan kausi ollut selvä palannut viime vuoden korpivaellukseen ja mukavaa päästä katsomaan poff-kiekkoa! En vaan niin jaksa innostua...
Ylös