Hakutulokset

  1. M

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Tottakai, mikäli pelaajat suostuvat sopimuksen tekemään ja samalla menettämään junioristatuksensa Pohjois-Amerikkaa silmällä pitäen. Monihan sieltä on taas halukas lähtemään ja siksi voi olla vaikea saada Liigaan mukaan. Toisekseen Bluesilla on A-junioreiden Liigan nuorin joukkue, että melko...
  2. M

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Tämä taas olisi ehdottomasti se toinen pätevä vaihtoehto. Ei näytä yhtään huonolta tämäkään. Eniten kyllä jännittää tuo puolustus. Mitä, jos joku napsahtaa vielä. Mistä saadaan sitten 7. puolustaja?
  3. M

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Mun mielestä Kantola taas oli ehdottomasti saanut huomattavasti lisää liikettä jalkoihin, ei vaan juurikaan saanut kiekkoa eilen. Kantolan meno toki on hieman erikoisen näköistä ajoittain, mutta tuolla draivilla mikä Kaitsulla oli eilen, on luvassa paljon hienoja asioita, kun kausi etenee. Eri...
  4. M

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Omasta mielestäni Kearns ei kyllä missään nimessä ole ollut iso pettymys. Jos miettii 2013-2014 ulkolaisia, niin tällä kaudella meillä on oikeasti pelimiehiä tuota ulkomailta. Toki miehen liike on ehkä hieman vaatimaton, mutta mies kyllä tekee erittäin paljon oikeita ratkaisuja kentällä ja sopii...
  5. M

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    O'Connorhan painoi hyökkääjän mailaa maahan kokoajan, mutta kiekko tulee todella hyvin juuri siihen lapaan. Enemmän ihmetytti Laurikaisen sijoittuminen. "Veto" oli menossa etunurkasta ohi ja silti Laurikaisella oli melkolailla koko nurkka auki. Toki hieno ohjaus, mutta normaalisti Laurikaisen...
  6. M

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Kyllähän Aho useinkin tällä kaudella on pelannut viimeisen 10 minuuttia kolmella ketjulla. Oli sitten varmistelu tai takaa-ajo menossa. Iossafov, Tiivola ja Lahtinen olivat tänään kolmannessa erässä vilttivuorossa. Pakko kyllä sanoa, että oli kiva saada Virkkunen matkoihinsa Bluesista, mutta...
  7. M

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Tottahan sekin, mutta osaatko sanoa, että kuinka suuren osan Hirschovitsin ylivoimaketju on tehnyt maaleista. Sanoisin mutulla, että todella suuren. Siksi O'Connor + Zamorsky paria voisi siellä toisessa ylivoimassa käyttää Kaijomaa + Tikkinen/hyökkääjä parin sijaan. Pyöritys sielläkin kuitenkin...
  8. M

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Itseasiassa harjoituskauden YV, joka toimi erittäin hyvin, sisälsi kaksi rightin puolustajaa. Ideana oli, että on kolme rightin pelaajaa (Zamorsky, O'Connor ja Kantola), joilla on lapa auki pyörittäjään (Hirschovits) ja kulmapelaajaan (Giliati). Tämä toimi erittäin hyvin ja etenkin O'Connorin...
  9. M

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Tämä tarkoittanee sitä, että O'Connor yrittää välillä liian vaikeaa ja peliä edistävää ratkaisua, kun Aho haluaisi. Eli O'Connor hakee vaikeisiin rakoihin pystysyöttöä, kun Aho haluaisi minimoida riskit. Toinen syy lienee pehmeät pakkipakit maalin takana sekä paineistettuna, että ilman painetta...
  10. M

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Niin, O'Connor oli kyllä melko väkevä eilen ja mielestäni saanut huomattavasti lisää potkua luisteluun ja ihan muutenkin pelinopeutta. Ei lepsuillut omassa päässä selkäsuorana kertaakaan. Raution kommenteista ja vaikeasta tilanteesta sen verta, että jotenkin pistää aina ihmettelemään, että...
  11. M

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Sen verran voin luonteesta sanoa, että miehen kanssa keskusteltuani alkukaudesta vaikutti erittäin sympaattiselta ja mukavalta kaverilta. Tuskin on luonteessa vika. Jotenkin olisi niin Bluesmainen temppu potkia tehokkain pakki pois, mutta käsittääkseni kyllä vielä on ihan normaalisti mukana...
  12. M

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Kyllähän tuossa kuvan keskellä istuu Kantola. Rantakari, Kantola, Tiivola ja Giliati kuvassa siis. Makkonen ei varmaan vielä ole kyllä jäillä mukana.
  13. M

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Kyllähän Tiivolaa mielummin tuossa ykkösessä katsoisi, kun Iossafovia. Homma on kuitenkin niin, että Talaja / Tiivola laituripari sopisi paremmin tulosyksikköön, kun Talaja / Iossafov, joista kumpikaan ei pysty keskialueen pelissä rytmittämään peliä. Täysi vastuu jää Hirsolle. Tuosta...
  14. M

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Jatkaakseni Ahoa koskevassa ketjussa aloittamaani spekulointia koskien rosteria. Eli kyllähän se niin on, että Korhonen 2. ketjussa, Sailio - Liivik - Rooba 3. ketjuna (pitäisi olla liigan paras 4. ketju) ja Talaja - Iossafov pari 1. ketjussa on paljon yksilöitä tai kokonaisuuksia väärässä...
  15. M

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Gretzky puuttuu, jota on ilmeisesti katseltu maltillisesti, jos nyt halvalla saadaan periaatteella. Verorajalla sitä onkin sitten varmasti paremmin varaa erinäisiin pelaajiin, joten uskoisin, että silloin voisi tapahtua. Connollyn veljekset olisivat ilmeisesti liikkumassa pakettidiilillä. Voisi...
  16. M

    Peluutus ja kokoonpanot kaudella 2014–2015

    Tästä kyllä vahvasti samaa mieltä. Ainakin toistaiseksi Aaltonen jäänyt aivan täysin surffailijan rooliin. Toivottavasti meno muuttuu, jos meinataan optio käyttää sopimuksesta. Tai no, voihan se tuolla Kiekko-Vantaassa surffata.
Ylös