Hakutulokset

  1. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Ensimmäisessä finaalissa tuli turpiin 3-5, viimeinen maali tuli juuri summerin soidessa tyhjiin eli käytännössä yhden maalin peli. Kärpät oli kyllä kuskin paikalla, mutta kolmannessa erässä oli riittävästi paikkoja tasoitukseen. Ei vaan uponnut. Vauhdikas ja viihdyttävä peli huonosta tuloksesta...
  2. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Ensimmäinen finaali pelataan sunnuntaina klo 15:50 harjoitushallissa. En onnistunut löytämään tietoa siitä, maksaako matsi jotain, mutta joka tapauksessa kaikki föliin, niinkuin kovat jätkät sanoo. Seuraavat pelit menevätkin sitten juuri samoille päiville kuin edustuksen pelit - paitsi...
  3. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Ainakin yhdestä nakkikattilasta siis pelataan tänä keväänä Nordiksellakin. Maistuu. Hieno nousu pojilta sarjan voittoon 0-2 tappioasemasta ja viimeisessä pelissä luulot pois heti ensimmäisessä erässä. Etenkin näissä A:ta nuorempien junnujen pelissä voi silti tapahtua niin nopeasti ja paljon...
  4. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Heljanko on edustuksen mukana, joten ihan parhaalla kokoonpanolla ei pääse liikkeelle. Ingatius on kuitenkin pelannut pleijareissa jo 3 peliä ja tilastoista päätellen vähintäänkin kelvollisesti, niin tokkopa homma siihen kaatuu. Etenkään junnupeleissä ei kannata liikaa katsoa edellisten matsien...
  5. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    C:n kesäloma alkoi, kun Blues vei ratkaisevan 5. puolivälierän 5-2. Kaikki pelit päättyivät kotivoittoihin, joten yllä oleva "ennustukseni" meni täysin pieleen. Ensimmäisessä erässä Blues oli torjunnoista päätellen musertava, mutta todellisuudessa etenkin erän ensimmäinen puolikas oli tasainen...
  6. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    B-nuoret hakivat tänään Hämeenlinnasta 6-3 voiton ja menevät välieriin otteluvoitoin 3-1. Vastustaja on viidenteen matsiin venyneestä Blues-Tappara-sarjasta riippuen joko Jokerit tai Kärpät. Bluesin voittaessa ensin mainittu. Siksipä melkein toivoisin Tapparan vievän tuon sarjan, niin jäisi ovi...
  7. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    B-nuoret avasivat puolivälierät vakuuttavasti, kun HPK kaatui 8-2. Kollivahvistuksina oli mukana Christian Heljanko ja Sami Tavernier sekä tavallaan myös Juho Rautanen, joka tosin on pelannut muutenkin aika paljon myös B:n mukana. Vastapainoksi ykköstykki (pelimäärään suhteutettuna) Bastien Maia...
  8. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Vaisulle kaudelle vaisu päätös. Kauden päätöspalavereissa voidaan vaikka miettiä, kannattiko kuntohuippu ajoittaa marras-joulukuulle. TIetysti ilman sitä n. 10 matsin jaksoa, jonka aikana kaatui suurin osa kärkijoukkueistakin, kausi olisi päättynyt jo ennen säälejä. Tänään Kollit jäi aika...
  9. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Pitkästä aikaa pääsi näkemään kunnolla värikkään matsin ja kun voitto jäi kotiin, niin voi olla tyytyväinen. Nousu voittoon kahden maalin takaa, melkein heti johtomaalin jälkeen kestetty 5 minuutin jäähy ja viimeisellä sekunnilla tolppa pelasti. Joskus voi olla hyvä kiikkustuolimuisto, että on...
  10. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Kollit hävisi paikallismatsin 3-4, mutta sillä ei ollut pleijareiden kannalta merkitystä, koska SaiPa ei ottanut Bluesilta täyttä pistepottia. Näin ollen säälipleijarit pelataan juuri SaiPaa vastaan ja pelit alkaa kotona (ainakin alustavasti) ensi torstaina. Joukkueet kohtasivat kauden aikana...
  11. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Saarelainen on kieltämättä kohtalaisen pienikokoinen, mutta toki jättiläinen verrattuna johonkin Teemu Rautiaiseen, niin ei koko varmaan ole esteenä ainakaan liigaan asti nousemiseen. Onhan tuo jo pari kautta ollut varsin hyvä, mutta silti todellisesta A-junnuläpimurrosta voinee puhua vasta...
  12. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Joulutauon jälkeiset pelit ovat sujuneet A-junnuilta vaihtelevasti - viikonlopun Pohjanmaan kiertue tuotti murskatappion Vaasassa ja ainakin numerollisesti niukan tappion Oulussa. Keskiviikkona Kollit palasi kotiareenalla voittojen tielle, kun SaiPa kaatui 4-2. Ilahduttavinta tämän vuoden...
  13. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Taattua iltapäivälehtilaatua. En viitsi enempää linkkejä klikkailla, mutta oman näkemykseni mukaan peli ei ollut mitenkään erityisen kuuma ennen viimeisiä sekuntaja. Junnupeleissä on yleensä mukavaa, kun tuomarit eivät ota samalla lailla roolia kuin aikuisten pelissä - virheitä tulee, mutta...
  14. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Tuli tänään nähtyä Miro Karjalainen ensi kertaa tositoimissa (ainakin IFK:n paidassa), mutta sitä riemua ei kauaa kestänyt, sillä ensimmäisen erän lopulla ilmeisesti polvi paskaksi ja erittäin tuskaisen näköisenä koppiin. Kaksi huoltajaa oli taluttamassa, mutta pystyssä pysyminen teki silti...
  15. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    B-nuorissa eräs nuorukainen teki tällä viikolla vahvan debyytin. C:stä nostettu 1999 syntynyt Santeri Hartikainen teki viikon kolmessa pelissä vaatimattomat tehot 4+3. Muuten B:llä oli tuloksellisesti vähän vaatimattomampi viikko - Blues haki keskiviikkona jatkoaikavoiton, Blues Akatemia...
  16. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Tuli vietettyä perjantaina ja lauantaina kunnolla aikaa harjoitushallissa, kun reilun vuorokauden sisään oli kaksi Kollien matsia ja yksi B-junnujen. Perjantaina Kollit taisteli hyvin, mutta sarjaa johtava Blues vei kuitenkin täyden potin 2-3 päättyneessä ottelussa. Tänään vastassa oli Sport ja...
  17. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Junnukauden korkkaaminen meni tällä kaudella aika myöhäiseksi, mutta tulipa nyt nähtyä Kollien molemmat tämän viikon pelit. Vaikka tuossa oli pitkähkö tuloksellisesti hyvä jakso, niin taitaa edelleen olla paljon korjattavaa. Keskiviikkona sarjajohtaja Blues otti kotikaukalossaan helpon...
  18. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Jos eduksessa patongilla ei oikein kulje, niin B-junnuissa on patonki, joka on hurjassa vireessä. Tänään JYP johti kotikentällään pelin puolivälissä 4-2, mutta sitten esiin astui Bastien Maia ja paukutti neljällä maalillaan pisteet Stadiin loppulukemin 4-6. Poika on nakuttanut 8 pelissä 13...
  19. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Kolleilla meni aina viidenteen otteluun asti ennen kuin voittotili (ja myös pistetili) aukesi, mutta jospa tänään tullut puhdas 4-0-voitto derbyssä heivaisi apinan selästä. En nähnyt tätä peliä, enkä vielä tällä kaudella ole nähnyt muitakaan, mutta onko peli ollut niin kehnoa kuin tulokset...
  20. M

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Tiedätkö, tai tietääkö joku, onko HIFK:lla jotain spesiaalivirityksiä Ranskaan päin vai miksi viimekausina ranskalaisia junnuja on ollut näinkin paljon? Maian lisäksi siis ainakin Villen veljekset. Jäi nuo isä-Ville ja isä-"Maija" mieleen 90-luvun Ranskan maajoukkueesta lähinnä "suomalaisen"...
Ylös