Hakutulokset

  1. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    Liiton otteluseuranta on HCK Salamat vs. Haukat matsin osalta hyytynyt, mutta Haukkojen sivuilta luin, että se olisi päättynyt 7-5 HCK Salamoille. Mikäli tuo pitää kutinsa, niin se tarkoittaa sitä että II divarista karsimaan tulevat HAKI ja KooKoo -65.
  2. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    Niinhän siinä kävi sitten hullusti sipoolaisten kannalta, KelA meni ja voitti ansaitusti 7-5 ollen koko ajan pienen potkun hermostuneen oloista susilaumaa edellä. Eli tästä sarjasta jatkoon KJT Miehet sekä OKK.
  3. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    Kiitos, kiitos. Olenhan toki tuolla hallissa aiemminkin käynyt. Mm. jos 90-luvun lopulla Sherwood PlayBoysin matkassa kannustamssa "PeliMiehiä" sekä viime keväänä kannustamassa KelA:a jatkoon KooKoo -65 vastaan. Valitettavasti silloin kävi huonosti. Ikävää että KelA:n tsänssit olivat menneet...
  4. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    Tänään sitten ratkeaa toinen jatkaja tästä sarjasta Kellokosken jääpyhätössä kun vastakkain asettuvat paikallinen KelA sekä jatkoon pääsystä kovasti taisteleva sipoolainen Wolf. Paikalla myös iso liuta Keravan Viidennen ketjun vakoilijoita seuraamassa Wolfin otteita. Myöntää täytyy että...
  5. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    Totta, ajatushärö, piti kirjoittaa kaksi kolmikosta. Korjataan! On kyllä aika raaka sarja, jos ja kun on vain viisi peliä. Kyllä tuossa ajassa ehtisi pelata kaksinkertaisen sarjankin.
  6. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    Miehet kuori kermat laskiaisviikon pakkopullasta Ke 11.02.2015 A-Rangers - KJT Miehet = 4 - 11 (1-4),(1-2),(1-6) Ennen ylemmän jatkosarjan viimeistä otteluaan, paikkansa II-divisioonan karsinnoissa varmistanut KJT Miehet kävi Malmin jäähallissa hoitamassa välttämättömän pelin pois...
  7. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    Tänään A-Rangers vs. KJT Miehet, saas nähdä millainen matsi tulee, samat 1. ja 2. ketjut Miehillä kuin Red Wingsiä vastaan... Niin, ja muuan lupaava nuori puolustaja Jan Hagelberg tekee debyyttinsä Miesten paidassa...
  8. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    Päivitetään tätäkin hieman. Wolf voitti OKK:n peräti 6-1 ja toinen jatkopaikka ratkeaa tulevana lauantaina Kellokoskella. Sanoisin että aika pahati saa Wolf sulaa mikäli KelA sen voittaa. KelA:n mahkut nousuun ovat menneet joten motivaatio ei liene paras mahdollinen ja Wolf taitaa ilmiselvästi...
  9. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    Viikonloppuna tapahtui taas. Lainaan ensin omaa kirjoitustani Viidennen ketjun sivuilta Jälkipelit-osasta: "Siipiveikoille sulkasato Sherwoodin malliin La 31.01.2015 KJT Miehet - Red Wings = 27 - 5 (9-2),(9-0),(9-3) Helsinkiläinen Red Wings koki totaalisen siipirikon ja kynittiin...
  10. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    Wolf pitää jatkopaikan mahdollisuuksiaan vielä elossa. Myöhään torstaina illalla kaatui HC Ludwig jalkapallomaisin lukemin 1-2. Samalla katkesi KelA:n vihoviimeinen hentoinen oljenkorsi.
  11. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    A-Rangersin tie jatkoon mutkistui, kun se hävisi kotonaan KelA:lle ja KJT Miehet ovat nyt lähes varmoja jatkajia. Tämä vankisti taas OKK:n mahdollisuuksia hieman, mutta Ågelin ei sitten parane ottaa käkeensä Wolfilta. Wolfilla on jatko aikalailla omissa käsissä, hoitamalla loput matsinsa on...
  12. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    OKK klaarasi HC Ludwigin, joten ovat yhä tyrkyllä jatkoon. Muutamia tuumauksia nousukarsintoihin pääsemisesta: - KJT Miehet varmistaa 100% varmuudella jatkopaikkansa mikäli hoitavat Red Wingsin kotonaan ensi lauantaina. - OKK pääsee toisena joukkueena jatkoon mikäli voittaa kaksi viimeistä...
  13. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    Alku huono, mutta loppu hyvin - kaikki hyvin La 17.01.2015 KJT Miehet - KelA = 8 - 4 (1-3),(2-0),(5-1) Kellokoskelaisten alku oli Miehille shokeeraava, mutta pelin edetessä sai Miehet rivinsä järjestykseen ja lopulta kotijoukkue jyräsi vääjäämättömään voittoon taidolla, tuurilla ja tahdolla...
  14. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    Sarja senkun tasottui entisestään. Wolf johti A-Rangersia jo 0-3, mutta A-Rangers tuli tasoihin ja viime minuuteilla ohi, voittaen 4-3. Kyllä menee mielenkiintoiseksi. Jos ajattelee, että Miehet voittavat jokaisen pelinsä, niin kakkospaikasta käydään kyllä todella kova vääntö.
  15. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    Tänään Malmilla on yksi sarjan monista kulminaatiopisteistä, A-Rangers vs. Wolf. Kotijoukkueelle tappio tietäisi jatkopeleihin pääsyn huomattavaa vaikeutumista ja nostaisi Wolfin yhä parempiin asemiin sarjassa. Suurella mielenkiinnolla odottelen illan peliä ja toivottavasti realliaikainen...
  16. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    Mukava lukea rapsaa, itsekin olisi mieli tehnyt tulla paikanpäällä, mutta perhesyistä seurasin tilannetta netistä. Ensi viikonloppuna on KelA:lla tosi paikka edessä kun vastaan luistelee Miehet. Kuuma paikallikamppailu odotettavissa.
  17. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    KelA paransi voittamalla RedWingsin osakkeitaan jatkoa ajatellen, mutta aikamoinen hawaiji-kiekkoilun ilta on ollut meneillään kun lukemat olivat 11-8. Kyllähän tämä siihen alkaa menemään, että vakavimmin tosiaan jatkosta KJT Miesten kanssa kamppailevat Brandun povaamat Wolf, A-Ranges, ja...
  18. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    Tänään Kellokoskella tärkeä matsi, jossa paikallinen Alku saa vastaansa Red Wingsin. Kummallakin tilillään yksi tappio, joten toisen tie karsintoihin vaikeutuu, mikäli käkättimeen tulee. Wolf näyttää jatkavan puhtaalla pelillä, sillä matsi EVU:a vastaan lienee taputeltu tilanteen ollessa jo 6-0...
  19. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    Kivistön kypärätemppu sinetöi Miesten murskavoiton To 08.01.2015 HC Ludwig - KJT Miehet = 4 - 12 (0-4),(1-1),(3-7) Kolmosdivarin alkulohko 4:n voittanut HC Ludwig oli pelkkä vastaantulija kun KJT Miehet jyräsivät Myyrmäessä lepakkovuorolla vääjäämättömään voittoon tutulla kaavalla: ensin...
  20. M

    III-divisioonan ylempi jatkosarja kaudella 2014–2015 (etelä)

    OKK jatkaa yrittämistä ja kukisti A-Rangersin 4-1. Tämä tulos loi myös uskoa muihin joukkueisiin, sillä A-Rangersilla oli jo kaksi voittoa alla. Puhtaan pelin KJT Miehet sekä myös jo otteluita hävinneet joukkueet ovat varmasti tyytyväisiä tulokseen.
Ylös