Hakutulokset

  1. M

    Sakari Salminen Jokereihin

    Ja senttereissä on sillonkin vika kun SS seisoo siellä kulmassa yrittämättä edes mennä kiekkoon, koska vastustajaakin kiinnostaa se. Tai kun SS seisoskelee omassa päässä maila puuskassa ja seurailee katsellaan kun loput 4 yrittävät riistää kiekkoa pois vastustajalta ja lopulta se SS:n toisesta...
  2. M

    Sakari Salminen Jokereihin

    Juu. A-junnuissa ois tolla effortilla tullu tulostakin
  3. M

    Sakari Salminen Jokereihin

    Tänään oli mielestäni aika osuva peli tuolle ylläolevalle. Toinen yritti, pelasi mielestäni oikeinkin hyvin ja olisi voinut tehdä kaksi-kolme maaliakin, mutta koska apina selässä niin 0+0.. Kuitenkin. Haluaa pelata ja onnistui luovimaan tonteillekin. Koko ketju hyvä. Toinen taas.. Niin. Pelasko...
  4. M

    Sakari Salminen Jokereihin

    No ei todellakaan osoita. Vaikka olisi Hjallis kertonut, että laita Salminen sinne, niin mikään idea ei toteudu ilman päävalmentajan siunausta. Ihan vitun naurettavaa syytellä jotain kakkoskoutseja, kun jengissä ei toimi yksikään asia. Puolustuspeli on ihan hirvittävää paskaa, samoin...
  5. M

    Sakari Salminen Jokereihin

    Mielestäni tässä ei olla lähelläkään näitä lukemia. Pelaaja jota ei kiinnosta loppuun asti pelaaminen, ja yrittäminen ei saa mitään anteeksi jollei ratko matseja säännöllisesti muilla avuillaan. Kumpikaan ei ole onnistunut omassa roolissaan, mutta toinen sentään yrittää tehdä parhaansa...
  6. M

    Sakari Salminen Jokereihin

    Olihan se. Maailmanluokan pelaaja, jota nyt ei vaan enää kiinnostanut pätkääkään. Pleijareissahan tuo oli aivan täysin eri mies kun alkoi kiinnostamaan, mutta ne menivät sitten muilta osin pieleen..Lue Korpisalo sai henkisen yliotteen Kettereristä..
  7. M

    Sakari Salminen Jokereihin

    Jos kuka muistaa runkosarja-asenteisen Jiri Sejban, niin siinä ehkä edes ainoa verrokki, jonka muistan koskaan näyttäneen yhtä haluttomalta ja kohtalonsa hyväksyneeltä pelaajalta.
  8. M

    Sakari Salminen Jokereihin

    Juurikin näin. Väitän että hän on joukkueen moraalintuhoaja numero 1 ollut tällä kaudella ja suoraan sanoen ihmettelen, että miten tuon 3-3 tasoituksen jälkeen muut kentällä olleet pelaajat eivät huutaneet hänelle pää punaisena että mitä vittua hän touhuaa. Siinä missä vaikka Keränen oli vain...
  9. M

    Sakari Salminen Jokereihin

    Ei tarvii arvailla. #29. Jos Hishon huilaa terveenä ja vaikka miten olisi ollut pettymys hänkin, niin vailitsisin 110 kertaa sadasta mielummin kokoonpanoon kun tämän jätkän
  10. M

    Sakari Salminen Jokereihin

    Se on voinu olla joskus hyvä, mutta nykyään se on ihan paska. Raato, kuollutta lihaa, ex-pelaaja, you name it. Menetetty tapaus, josta ei todellakaan tule enää ikinä yhtään mitään. Kauas täältä ja heti.
  11. M

    Sakari Salminen Jokereihin

    Olen viimeiset viikot ihan seuraamalla seurannut tekemisiään kun häntä ei muuten kentältä löydä ja on varmasti heikoimpia koskaan näkemiäni pelaajia kaksinkamppailuissa. Jalat pysähtyvät vääntötilanteissa välittömästi ja koko olemus huokuu alistumista. Mä ymmärrän jos koko/voima jne. ei vaan...
  12. M

    Sakari Salminen Jokereihin

    Totta, mutta eilen pystyi pitämään kuitenkin kiekkoa ja laittamaan syöttöjä omille. Kumpikaan ei ole ollut aiemmin mikään itsestäänselvyys hänen kohdallaan. Selkeä steppi eteenpäin siis siinä mielessä, että häntä näkyi muutenkin pelissä mukana kuin yv:llä.
  13. M

    Sakari Salminen Jokereihin

    Tänään paras peli Salmiselta pitkiin aikoihin tai ehkä koko jokeriaikanaan. Tätä lisää
  14. M

    Sakari Salminen Jokereihin

    Eiköhän toi syöttökin lähde pois. Hishon se nähdäkseni oli, joka kolmannessa maalissa pelasi Jensenille kiekon
  15. M

    Sakari Salminen Jokereihin

    Jep. Ei varsinaisesti ole lapanen kuten vaikka Keränen, mutta ei toisaalta tee hyökkäyspäässä mitään sellaista mitä ei tekisi kuka tahansa meidän pelaajista. Jos vaikka p-amerikkalaisiin, joista O'Neill on toki jo ottanut ratkaisijan viittaakin, niin häntä ei huomaa kentällä. Ei näy hyvässä, jos...
  16. M

    Sakari Salminen Jokereihin

    Mä en taas tosta Hishonista ole oikein ollenkaan huolissani. Tehot on paskat, ja pelien sisälläkin tuntuu välillä pelaavan pienen kaukalon peliä kunnes taas kohta muistaa olevansa täällä, mutta imo kaikesta näkee että kyseessä on pelimies ja ne tuppaa sitten aina jossain vaiheessa löytämään...
  17. M

    Sakari Salminen Jokereihin

    Moi Sakari Salminen.
  18. M

    Sakari Salminen Jokereihin

    Samalaista se on ollut koko ajan. About kaksi kokonaisvaltaisempaa peliä. Salminen on kiekon kanssa ihan hyvä, mutta ei viihdy yhtään kaksinkamppailuissa. En ihmettele, että pisteistään huolimatta ei Torpedosta miljoonia tarjottu. Ihan hyvä pelaaja, mutta tarttis loistaakseen vierelleen pari...
Ylös