Hakutulokset

  1. M

    MM 2015: Voimasuhteet

    Tarkoitin, jos Saksa olisi jättänyt Itävallan nollille, niin lohko olisi ollut siltä osin valmis. Mutta oikein näki miten itävaltalaiset pelasivat elämästä ja kuolemasta. Ranskan supertähdet Da Costa ja varsinkin Roussel ovat sukeltaneet. Huomenna on se lopullinen hetki loistaa. Da Costalla...
  2. M

    MM 2015: Voimasuhteet

    Jos Itävalta tänään jotain kahmaisee, niin Ranska on kovan paikan edessä. Viime vuonna hienot kisat ja nyt olisi mahdollisesti sarjapaikkakin vaarassa. Tämäkin käytännössä parhaalla mahdollisella kokoonpanolla, joten etukäteen tilanne oli hyvä suhteessa kilpailijoihin. Kaikki on heilläkin silti...
  3. M

    MM 2015: Voimasuhteet

    Kazakeilla oli myös ihan paras mahdollinen joukkueensa, niin kuin Slovenialla nyt. Yleensä kuitenkin poissaolojakin tulee. Ei Sloveniakaan ihan heittopussi pelillisesti ollut, mutta pisteet puuttuvat. Unkari epäilemättä jää ihan jalkoihin. Ja onhan tässä A-lohkossa vielä mahdollisuuksia aika...
  4. M

    MM 2015: Voimasuhteet

    Omalla tavallaan Slovenia on ollut aika floppi näissä kisoissa. Paras mahdollinen joukkue, mutta 0 pistettä kasassa. Hieman sama juttu kuin Kazakstan viime vuonna. Kyllä näiden hissijoukkueiden tasoero A-sarjaan sittenkin on suht todellinen. Edit. Nyt on ihan pakkorako Yhdysvaltoja vastaan...
Ylös