Hakutulokset

  1. M

    Boston Bruins 2015–2016

    No, Seguin ja Hamilton tuovat palkkakattoon 12 miljoonaa, joten aika paljon muitakin muutoksia olisi pitänyt tapahtua, kun vapaata tilaa ei liiemmin ole ollut. Tämän lisäksi Seguin oli ongelmallinen henkilö ja Hamilton ei vain halunnut jäädä Bostoniin. Moni tuntuu unohtavan jopa sen, että...
  2. M

    Boston Bruins 2015–2016

    Voisin listata tämänhetkisiä ajatuksia powerpoint -tyyliin: Bergeronin ketju toimii. Stempniak sopinut erinomaisesti mukaan. Krejci ja Eriksson ovat olleet todella yössä viime aikoina. Hayes on pehmeä kuin vauvan pylly, voisikohan Vatrano toimia tilalla? Pidän neloskentästä. Kolme pelaavaa...
  3. M

    Boston Bruins 2015–2016

    Ja haluan erikseen mainita, että kaikki tämä vielä niin, että joukkue on kilpailukykyinen!
  4. M

    Boston Bruins 2015–2016

    Pettymys on laantunut jonkin verran. Puolustus on yhä karsea, enkä usko, että sillä pitkälle mennään. Tämän vuoksi olisin halunnut Erikssonin nähdä kaupattavan, jos jotain hyödyllistä olisi tullut vastaan. Ilmeisesti sitten ei tullut. Listataanpa Bruinsille hyviä asioita: Viime vuonna...
  5. M

    Boston Bruins 2015–2016

    Tarkoitan vain sitä, että harva varmaan arvasi, että Stempniak pelaisi pisteiden valossa uransa parhaan kauden. Jälkiviisaus on tietenkin hienoa, mutta pelaajien arvot muuttuvat esitysten mukaan. Jamie McGinn olisi ollut loistava neloskentän vahvistus, kun näköjään hänkin ilmaiseksi lähti.
  6. M

    Boston Bruins 2015–2016

    En ymmärrä, miksi sillä on merkitystä, että Stempniakin olisi saanut kesällä ilmaiseksi. Olsihan Zetterberginkin saanut varausnumerolla 209. Siitä olen samaa mieltä, että maksettu hinta ei vastaa millään tavalla Bruinsin mahdollisuuksia keväällä.
  7. M

    Boston Bruins 2015–2016

    Stempniakin avulla hyökkäys on iskukykyinen. Rask on myös hyvä, ja antaa mahdollisuuden voittaa kenet vain. Mutta tuo pakisto... Jos Lilesin sijaan olisi tullut joku kelvollinen pakki, ekalta kierrokselta olisi voitu mennä jatkoon.
  8. M

    Boston Bruins 2015–2016

    Nyt vetää sanattomaksi. Tekeekö J-M Liles tästä joukkueesta niin kilpailullisen, että Erikssonista oletettavasti saatavaa korkeaa hintaa ei kannattanut ottaa? Todella vaikea nähdä.
  9. M

    Boston Bruins 2015–2016

    Onpa tullut kovaa kyytiä lännen raskailta joukkueilta. Alkuun näytti ihan hyvältä, mutta kyllä se tasoero sieltä lopulta tuli esille. Ongelmat tosiaan ovat pääasiassa puolustuksessa, McQuadia on tullut ikävä. Onhan meillä ihan kilpailukykyinen joukkue idässä. Capsia ja ehkä Rangersia...
  10. M

    Boston Bruins 2015–2016

    Samalla asialla: Kaksi vuotta Charaa jäljellä...
  11. M

    Boston Bruins 2015–2016

    Tästä pelistä on mielestäni vedetty hieman vääriä johtopäätöksiä. Esimerkiksi Urheilulehden Palomäki sanoi, että Tampa oli ylivoimainen. Tiedä sitten katsoiko hän peliä, vai pelkän lopputuloksen. Bruinsilla oli kaikki avaimet voittoon, Tampa vain oli tehokkaampi, ja Bruins teki virheitä. Pelin...
  12. M

    Boston Bruins 2015–2016

    Peli on nähtävillä GameCenterissä. Eka erä oli karseaa peliä, mutta pelin edetessä odotetusti pelin taso parani. Maalivahtitilanteen uskoisin olevan ensi kaudella ihan hyvä, eikä Raskin tarvitse polttaa itseään loppuun. Irwin teki molemmat maalit, joiden lisäksi oli paikkoja...
Ylös