Hakutulokset

  1. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikkalaisissa sarjoissa kaudella 2016–2017

    Hauskaahan tuossa on sekin, että Windsorin tulevan kesän kärkivaraukset Gabe Vilardi ja maalivahti Mike DiPietro ehtisivät halutessaan käydä pelaamassa alle 18-vuotiaiden MM-kisat läpi ja mennä sen jälkeen pelaamaan Memorial Cupiin Windsorin paidassa. No tuskin Windsor poikia päästää MM-kisoihin...
  2. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikkalaisissa sarjoissa kaudella 2016–2017

    Tuo Kingstonin ja Hamiltonin ottelusarja ja sen huipennus oli suomalaisittain ikimuistoinen, sillä ratkaisevassa 7. pelissä Kingston tuli kahden maalin takaa tasoihin Linus Nymanin tehdessä toisen ja syöttäessä toisen. Jatkoajalla Nyman ratkaisi pelin tekemällä voittomaalin ja tehot 2+1...
  3. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikkalaisissa sarjoissa kaudella 2016–2017

    Samaa mieltä tuosta ensimmäisestä kappaleesta. Jälkimmäisestä sanoisin taasen, että minusta on ihan turha yksittäisten pelaajaesimerkkien pistekertymien perusteella yrittää perustella yhtään mitään. Esimerkkejä kyllä löytyy ihan molempiin suuntiin. Pelaajien pisteisiin vaikuttaa paitsi liigan...
  4. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikkalaisissa sarjoissa kaudella 2016–2017

    Ensinnäkin FutureHockeylle kiitokset päivityksestä. Vaikka tilastoja tulee itsekin tiirailtua vähän väliä, niin tällainen kooste on aina hieno. Kossilan hyvää debyyttikautta piti itsekin tulla hehkuttamaan. 25 pinnaa 31 otteluun on hieno suoritus. Kossila on itse asiassa AHL:n tulokaspörssin...
  5. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikkalaisissa sarjoissa kaudella 2016–2017

    WHL:ssä Juuso Välimäki iski viime yön pelissä ns. puhtaan hattutempun tekemällä kolmannessa erässä kolme maalia putkeen. Välimäen joukkue Americans voitti osin noilla maaleilla pelin lukemin 5-1. Linkistä näkyy ottelun maalikooste eli myös Välimäen maalit. Aika vakuuttavaa menoa muutenkin...
  6. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikkalaisissa sarjoissa kaudella 2016–2017

    Ai mitkä suuret odotukset? Odottaako joku oikeasti hänestä jotain suurta? En muista kertaakaan lukeneeni täältä tai muualta, että häntä pidettäisiin merkittävänä lupauksena. Kaikkea hyvää Ahdille tottakai.
  7. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikkalaisissa sarjoissa kaudella 2016–2017

    Sveitsin liiga, miksi juuri se? Ei Sveitsin liigassa käytetä kallisarvoista ulkomaalaispaikkaa tuon tason pelaajiin. Oksanen pelaa nyt ensimmäistä vuottaan ammattilaisena, joten annetaan nyt kausi tai pari aikaa näyttää mikä on taso tuolla.
  8. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikkalaisissa sarjoissa kaudella 2016–2017

    Tuosta muutamaa viestiä ylempää hienosta @FutureHockey tilastopäivityksestä asia olisi selvinnyt. Eli siis AHL:ssä LA Kingsin farmissa viilettää Lintuniemi.
  9. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikkalaisissa sarjoissa kaudella 2016–2017

    Tosin USHL ei ole yliopistosarja, vaan junnusarja. Toki monet jatkavat uraansa USHL:stä yliopistoihin. Ja tuossahan kysyttiin nimenomaan sitä kuinka kovalla prosentilla yliopistosarjoista tulee ammattilaisjääkiekkoilijoita. Tuolta noita suomalaispelaajia NCAA:ssa voi tutkailla ja vetää sitten...
  10. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikkalaisissa sarjoissa kaudella 2016–2017

    Kyllä toinen veljeksistä oli alunperin sitoutunut menemään Western Michiganiin, mutta nähtävästi mieli muuttunut sittemmin. Luonnollista tuo toki onkin, että kaksoset pelaavat jatkossakin samassa joukkueessa.
  11. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikkalaisissa sarjoissa kaudella 2016–2017

    Lisätään muutama suomalaisnimi. USHL: Aapeli Räsänen, Sioux City Sampo Ranta, Sioux City Räsäsen nyt varmaan jokainen tuntee viimeistään kevään U18-kisoista ja NHL-varauksestaan, mutta Ranta on minulle hieman vieraampi nimi. TPS-junnu, joka pelasi viime kauden maineikkaassa ja isolla rahalla...
Ylös