Hakutulokset

  1. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Mitähän siellä Kosken päässä oikein liikkui, kun tolla tavalla ajoi suoraan maalivahdin päälle täysin pelin ulkopuolella? Pakko olla jonkin sortin hetkellinen keskittymis/tasapainohäiriö. Tuossahan oli aikaa väistää tai jarruttaa, mutta suoraa päälle. Luojan kiitos, tuolla ei tainnut olla sen...
  2. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    HIFK:lta pitää kairata vähintään piste. Kerholta sitten kolme pojoa. Tokihan puhdas voitto Hesasta tarkottaisi jo lähes varmaa paikkaa kuuden joukossa. Mielenkiintoista nähdä, miten Lukko lähtee huomenna pelaamaan vieraspeliä. IFK:llahan on valtavat paineet, sillä heillä on oikeastaan...
  3. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Pakko olla negarealistinen ja todeta, että huomenna kun tasoittavat pelit pelataan pois, on lähes satavarma, että Lukko on viides tai kuudes. Ja todennäköisesti SaiPa ja HIFK vaanivat parin pinnan päässä. Eli säälärit on oikeastaan ihan yhtä mahdollisia Lukolle kuin neljän joukkokin. Tiistain...
  4. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Erittäin katkera tappio. Olisi ehdottomasti tarvinnut taistella jatkoajalle. Tämä saattoi olla iso tappio kotietua ajatellen. Vittu, paikkoja oli taas vaikka kuinka. Mutta minkäs teet kun kentällinen tärkeitä äijiä annetaan tasoitusta. Eihän se voi olla näkymättä. Ja yllättäen pahimmat...
  5. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    On se taas vaikeeta. Taitaa taas tulla nollan maalin ilta Lahdessa. Peli on periaatteessa ihan voitettavissa mutta ei maistu. Kyllä nyt munataan isoja pisteitä kun eilen meni 2 ja tänään ehkä 3 ohi. Pojat haluaa näköjään aloittaa sääleistä jostain syystä. Tai sitten rahkeet ei vaan riitä. Kai se...
  6. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Kyllä taas paskaa tarjoaa Rauman Lukko! Ei jumalauta voi olla taas noin vaikeaa. Vuoristoradassa vuorossa alamäki.
  7. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Hasardeja tulee välillä mutta kyllä Tikkanen järkevästikin osaa tilanteita pelata. Ei tuo tehotilasto ihan tuurilla kuitenkaan ole Lukon ylivoimaisesti paras +9. Toiseksi paras lukema on +2.
  8. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Surulliseksi vetää. Ylivoima aivan järkyttävää paskaa. Taitaa tämän viikon saldo olla 0-1 pistettä. Sieltä tulee sitten Tapparat ja SaiPat rinnalle. Blues ja Ässätkin lähituntumaan. Kärki karkaa. Ei voi vittu olla taas totta tämä, että homma lähtee menemään päin helvettiä. Karulta näyttää juuri...
  9. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Rupeaa pikku hiljaa menemään maku Lukon peleistä. Joka peli menee melkein samalla kaavalla. Mikä ihme siinä on, ettei Lukko saa mitään joukkuetta vastaan peliä ratkaistua jo hyvissä ajoin? Luulisi nyt välillä tulevan selväkin voitto. Kyllä tolla joukkueen kokemuksella ja maalipaikoilla pitää...
  10. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Mitä tuonne hallille enää itseään kiusaamaan, kun ei se näköjään mihinkään tuosta muutu. Kärpät olisi tänään ollut täysin lyötävissä, samoin kuin perseraiskauksen Porissa kokenut SaiPakin. Kuinka noin kokenut joukkue voi aina sössiä kolmannen erän johtonsa? Tässä on nyt menetetty ihan...
  11. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Lukko ei ole tällä kaudella hävinnyt varsinaisella peliajalla kärkijoukkueille kertaakaan. Sen sijaan häntäpään porukoille Lukko on hävinnyt yhteensä viisi kertaa (SaiPa, Blues, Pelicans, TPSx2). Aika mielenkiintoinen tilasto. Onko kyse asennepuolesta? Tulee vaan väkisinkin sen suuntaisia...
  12. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Kai sitä täytyy olla tyytyväinen yhteenkin pisteeseen. Lähellä oli nolla pistettäkin. Rankkareista on turha odottaa ikinä yhtään mitään. Vielä kun tuomarit yrittivät väkisin JYPin voittoa, niin pistekin on jees. Lukon puolustus on tällä hetkellä valitettavan tuuliajolla. Aivan liian helppoja...
  13. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Vaikka nyt tuntuu, että torstaina Kuopiossa kyyti on kylmää, on silti mielenkiintoista nähdä millaista Lukon peli on kärkijoukkuetta vastaan. Meinaan kun nyt ollaan pelattu useampi peli peräkkäin häntäpään joukkueita vastaan ja peli on ollut nihkeää. Voisiko se kaikesta huolimatta sopia...
  14. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Nyt on kyllä Lukko sekaisin. Luistin ei kulje ja Zapolski on todella epävarma. Jos tämä peli hävitään, voi tulla aika kylmä Keski-Suomen kierros viikonloppuna... Mikä Lukkoa oikein vaivaa?
  15. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    6 vieraspeliä putkeen ilman kolmen pisteen voittoa. Viimeisin Porista nipin napin 10.10. No, onneks kotona yhtään pisteetöntä peliä ei edelleenkään ole. Eikä huomennakaan saa tulla. Ei näiden tappioiden jälkeen.
  16. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Jos vielä huomenna tulee kotona turpaan, hyvä alkukausi alkaa kääntyä ihan perussuoritukseksi. Ei kyllä hyvältä näytä juuri nyt. Mikä vittu siinä nyt on sitten niin vaikeaa? Peli sinänsä näytti tänäänkin ihan hyvältä, mutta tulosta ei tule. Varsinkin nuo sarjan alapään joukkueet tuottavat...
  17. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Yllätys yllätys, miten vaikeaa on jälleen Espoossa. Perjantaina perinteiset turpasaunat taas Lahdesta, niin muutama joukkue onkin jo ohittanut Lukon sarjataulukossa. Ei tietysti kaikkia pelejä mikään joukkue voita, mutta niin vaan Lukko jälleen kerran häviää sarjataulukon peräpään joukkueille...
  18. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Niin, miten asian haluaa nähdä. Lukko on viidestä viime pelistään voittanut kaksi ja kolmessa tappiossa vain yhdessä jäänyt pisteittä. Eli vaikea on Lukkoa voittaa varsinaisella peliajalla.
  19. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Juuri tällaista peliä haluan Lukolta nähdä!! Ja sellaista tunnetta mitä tänään sai pelissä kokea, mahtavaa! Komeita maaleja ja lauantai-illan huumaa. Tämä oli tärkeä voitto parin nihkeämmän pelin jälkeen. Ylivoima oli taas näyttävää ja tilanteita luotiin. Varsinkin kakkoskentän hyvä peli...
  20. L

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Tänään oli sitten se päivä, kun ei vaan uppoa. Silti Lukko teki kolme maalia. Vaikka peli olisi pitänyt ratkaista ensimmäisessä erässä, silti piste maistuu edes joltain. Syynä totta kai kahden maalin tappiolta nousu pisteille. Ei vaan Lukko luovuttanut taaskaan tappioasemassa! Edelleen, 15...
Ylös