Hakutulokset

  1. L

    Playoffs 2017 puolivälierät: JYP – HPK

    JYP muuten hävisi viime kauden puolivälierissä kaksi kertaa Jyväskylässä, vielä varsinaisella peliajalla, SaiPalle. Tiukka hyvä sarja ollut, ei siinä, mutta paljon on myös HPK:lla työtä tehtävänä, sillä Larmille sattuu varmasti josssai vaiheessa heikompi peli ja sillon ei kerho kyllä voita.
  2. L

    Playoffs 2017 puolivälierät: JYP – HPK

    JYPistä alle oman tason pelasi mielestäni myös Nättinen. Kiekko poltteli lavassa, ja mieleen painui varsinkin ylivoimalla tapahtunut kiekon hukkaaminen kun sähläsi Kaltevan syötön jotenkin ohi. Mielestäni Nättisestä ei saada nyt tarpeeksi irti tuossa Tuppuraisen ja Löfmanin kanssa, vaan äkkiä...
  3. L

    Playoffs 2017 puolivälierät: JYP – HPK

    Jäi multa väliin, onko kellään tietoa että näkyykö jälestäpäin, tai löytyskö jostain mistä voisi jälkikäteen katsoa?
  4. L

    Playoffs 2017 puolivälierät: JYP – HPK

    Kaltevalla ainakin ihan hyvät tilastot ollut pudotuspeleissä JYPin riveissä. 33 ottelua siis JYPin riveissä pudotuspeleissä tilastoin 4 maalia, 13 syöttöä, sekä tehotilastossa +12. Kuuluu myös toki lähtökohtaisestikin JYPin suurimpiin vastuunkantajiin. Vähän on muussa porukassa tuota...
  5. L

    Playoffs 2017 puolivälierät: JYP – HPK

    Pennanen pitää JYPiä edelleen suurimpana mestarisuosikkina. "Meillä ei ole mitään esteitä mestaruuden voittamiseen" - linkissä kiekkoareenan juttu.
  6. L

    Playoffs 2017 puolivälierät: JYP – HPK

    Urheilulehden ennakkoa. Lehkonen ainakin uskoo kerhon jatkopaikkaan.
Ylös