Hakutulokset

  1. L

    Vemppajaosto 2014–2015

    Juu eli popparilla niinkuin sanoin. No mutta ei se Koskeen kaadu tämä. Tapparalla Järvinen varmasti isompi menetys.
  2. L

    Vemppajaosto 2014–2015

    Kai tolla Koskella nyt jotain on vai oliko muka muuten vaan poppariosastolla? Oli KalPa sarjassa ainakin Lukon paras aloittaja niin luulisi että kunnossa ollessaan pelaisi.
  3. L

    Vemppajaosto 2014–2015

    Vittu että vituttaa vaikka arvasihan tämän toisaalta. Nyt sitten vaan tulikuumaa Vauhkosta vaikka ykköseen ja Koivisto-Koski-Lahti kolmikolta isoa tasonnostoa niin kaikki voi vielä olla mahdollista.
  4. L

    Vemppajaosto 2014–2015

    Eiköhän se Vahalahti ole rikki loppukauden. Ikävä kyllä. Sen verran pahannäköisesti irvisti ettei mistään puujalasta ollut kyse. Nyt on vaan keksittävä uudet lääkkeet ja uusien ratkaisijoiden noustava esiin. Eilisen kaltaisella viltittelyrumballa ei ainakaan saada mitään aikaan, vaan vastuuta on...
  5. L

    Vemppajaosto 2014–2015

    Vituttaa ihan saatanasti toi Vahalahden tilanne. Eipä ole muuten Eetu Koskeakaan näkynyt pitkään aikaan kentällä mutta hänen kohdallaan kyse lienee viltityksestä.
  6. L

    Vemppajaosto 2014–2015

    Niin ja olisihan siellä junnuissakin ollut ihan kelpo pisteitä tehneet Jokiharju ja Koskinenkin hyökkäykseen, mutta kun organisaatio on ilmeisesti päättänyt, että junioreja ei täällä enää kasvateta Lukon edustusjoukkueeseen, niin pelatkoon JYP-taustaiset puukädet hyökkääjinä sitten. Eipä nuo...
  7. L

    Vemppajaosto 2014–2015

    No kyllähän Lukolla nyt taitaa edelleenkin olla Liigan laajin rosteri. Kaikki muut 13 liigaseuraa ovat paikkailleet poissaolojaan A-junioreilla pitkin kautta. Lukolla nyt vasta eka kerta kun sieltä "joudutaan" joku nostamaan ja täällä on tietysti heti hirveä draama päällä. Kuulut varmaan niihin...
  8. L

    Vemppajaosto 2014–2015

    Eipä ole hätää jos Setänen tolla tavalla jatkaa :) Toki palstan raymondit (nimi lähes muutettu) ovat jo lähdössä ostoksille varmasti.
  9. L

    Vemppajaosto 2014–2015

    Lahden Janne meni sitten paskaksi ja ainoastaan T. Koivisto pääsi tuosta kakkosketjusta sen jälkeen kentälle. Piitulaista Lahden tilalle seuraavaan peliin jos vakavampaa.
  10. L

    Vemppajaosto 2014–2015

    Paska homma. Ollut positiivinen yllätys itselleni. Kukakohan tuohon paikalle sitten sopisi kolmoseen?
Ylös