Hakutulokset

  1. L

    SaPKo 2014–2015

    Laitetaan nyt tänne Janne Sinkkosen uusi työpaikka. SaPKoa kaksi viime kautta valmentanut Janne Sinkkonen siirtyy ensi kaudeksi Itävaltaan EHC Lustenaun päävalmentajaksi, kertoo perjantain Etelä-Saimaa.
  2. L

    SaPKo 2014–2015

    Murkulan kanssa hyvin samoilla linjoilla. Jos Sane ja Leinonen ottavat valmennusvastuun, niin sillä pärjättäisiin varmasti ensi kaudella. Jotenkin tuntuu, että nimenomaan tuo duo, jos jompikumpi ei jatka, niin sitten onkin hieman vaikeampaa.
  3. L

    SaPKo 2014–2015

    Minä nyt olen etäkannattaja, mutta kiitos tiedosta. Tiedä vaikka suuntais lauantaina Kouvolaan, mikäli aikataulut antaa periksi.
  4. L

    SaPKo 2014–2015

    Pakkina pelannut koko kauden. En tiennytkään, että on pelannut sentterinä joskus. Sittenhän hänellä on vähän samanlainen kehityskulku kuin toisella SaPKon tehopakilla Teemu Suhosella, joka pelasi aiemmin laitahyökkääjänä ja siirtyi muutama kausi sitten pakiksi, kun oli kroonista pakkipulaa ja...
  5. L

    SaPKo 2014–2015

    Kaipa se vastuu ja peliaika aiheuttaa tuollaisia suonenvetoja. Hyvin on Lehtinen pelannut ne pelit, mitkä olen nähnyt. Eiköhän Kai ensi vuonna kolkuttele pienempien liigajoukkueiden portteja tai sitten Savon mahtiseura Jukurit ostaa miehen tekemään tulosta Mikkeliin.
  6. L

    SaPKo 2014–2015

    Mikko Nuutinen palaa SaPKoon ainakin viikonlopun ajaksi. Nuutinen on ainakin vahvistus maalintekoa ajatellen. Jospa avaa SaPKon maalinteon umpisolmun. Kelpaisi vaikka koko kaudeksi.
  7. L

    SaPKo 2014–2015

    Ehkä Mestiksen nopein pakki Teemu Suhonen jatkaa SaPKossa. Alkava kausi on jo viides Pässeissä. Suhonen on alunperin hyökkääjä, mutta siirtyi pakin paikalle joku vuosi sitten SaPKon pakkipulan vuoksi ja osoitti kykynsä myös tällä paikalla. Monitoimikone, vain mv-kokemusta puuttuu.
  8. L

    SaPKo 2014–2015

    Everton on oikeassa siinä kohtaa, että maalinsylkijöitä näistä pelaajista ei ole ollut historiatietojen perusteella yksikään, mutta viime kauden +/- tilaston epäonnistuneet pelimiehet loistavat poissaolollaan tästä joukkueesta. Jospa se toisi pientä toivoa paremmasta menestyksestä. Ei tarvitse...
  9. L

    SaPKo 2014–2015

    Tuostahan puuttuu vielä se nimekäs paluumuuttaja, josta hieman huhuttiin Itä-Savon kiekkosaitilla. Ville Leinohan on vapautumassa Buffalosta, sopisikohan hän SaPKoon? Tosiasiassa joukkue on tätä myöten aika tasainen, miltei kaikki sellaisia pelimiehiä, joilta voi odottaa pientä eteenpäin menoa...
  10. L

    SaPKo 2014–2015

    Jani Kautto siirtyy KHL-seura Jokereihin. Saa nähdä, pääseekö pelaamaan KHL pelejä vai laitetaanko johonkin liigajoukkueeseen ikään kuin varalle, mikäli puutetta maalivahdeista tulee Jokereille. Eihän se tietenkään mitään farmitouhua ole.
  11. L

    SaPKo 2014–2015

    Ylipaino HCK:sta ja Roine JYP-Akatemiasta SaPKoon ensi kaudeksi. Omasta mielestäni hyviä sopimuksia molemmat. Ylipainon pelaamista olen nähnytkin useampaan otteeseen ja luotto mieheen on kova.
Ylös