Hakutulokset

  1. L

    Luo oma valtio (EU IV)

    Jep kiitoksia vain tämän läpiviemisestä. Yonkmanlandin taru alkoi varsin hitaasti, ja pitkään tuntui ettei Kanadan preerialla tapahdu juuri mitään. Lopussa valtion nousu tapahtui kuitenkin melko vaikuttavasti, ja utopiselta tuntunut ilmaan heitetty ajatus koko Pohjois-Amerikan yhdistämisestä...
  2. L

    Luo oma valtio (EU IV)

    Hetken jo näytti Yonkmanlandin kukoistuskausi päättyvän, mutta mitä vielä! Tuorein Condulmerhan onkin aikaansaava kaveri ja yhdistänyt lähes koko Pohjois-Amerikan Yonkmanlandin lipun alle.
  3. L

    Luo oma valtio (EU IV)

    USA:n tukeminen vapaussodassaan oli näemmä loistava älynväläys Yonkmanlandin johdolta, nythän nuo ovat syöneet jo puolet maan pinta-alasta pois...
  4. L

    Luo oma valtio (EU IV)

    Joo, hienolla tapaa ovat kyllä kiitollisuutensa osoittaneet. Kiittämättömät paskiaiset. Mutta ei tämä vielä tässä ollut, pohjoisesta tullaan ja voimalla.
  5. L

    Luo oma valtio (EU IV)

    Nyt se tuli sitten tämäkin päivä eteen, Yonkmanland on hävinnyt ensimmäisen sotansa... Helvetin nousukkaat, pysyttelisivät nyt vain rauhassa siellä rajan eteläpuolella... Tämä muistetaan.
  6. L

    Luo oma valtio (EU IV)

    Kyllä kummasti kalpenee Perversia ja muut Pohjois-Amerikan lilliputtimaat Yonkmanlandin varjon alla. Turha ruveta meille uhittelemaan, yhtään sotaa ei olla vielä hävitty hei! Nyt tosin vastus koveni aikalailla kun Eskimopoliksen ja Perversian kaltaisten kärpässarjalaisten sijaan ruvettiin...
  7. L

    Luo oma valtio (EU IV)

    Yonkmanlandhan on kohonnut todelliseksi Pohjois-Amerikan sotilasmahdiksi. Vaviskaa mantereen muut asukit. Kehityskin on alkanut sujua, joten jospa tämä tästä.
  8. L

    Luo oma valtio (EU IV)

    Karibujen seassahan on mukava elellä ja hakata kumilätkää. Mutta kyllähän siellä etelämmässä taitaa mukavammat säät olla, joten kai se on valloitusretkelle lähdettävä...
  9. L

    Luo oma valtio (EU IV)

    Onhan siellä Kanadassakin alkanut jotain tapahtua, Ilmeisesti vallan kaapannut Condolmerin suku on hieman aikaansaavampaa sakkia kuin Yonkmanit. Nyt vain lisää laajentumista ja kunnon mähinä päälle siellä.
  10. L

    Luo oma valtio (EU IV)

    Onko näin että Yonkmanin suvun vesa on ollut täydellinen tuhkamuna kun näyttää hallitsijasuku muuttuneen Yonkmanlandiassa... Munattomalta tuo meno kyllä ainakin vaikuttaa, tehokkaasti ovat Nolanin jälkeläiset pysytelleet pois sekä otsikoista että pistetaulukoista.
  11. L

    Luo oma valtio (EU IV)

    Voisin kuvitella että tietynlaisten palveluiden vaihtaessa omistajaa kuningas Yonkman on hyvinkin suostuvainen jakamaan Pohjois-Amerikan Perversian hienon valtion kanssa.
  12. L

    Luo oma valtio (EU IV)

    Rauhallisesti on mennyt myös Yonkmanlandiassa, nyt perkele ne intiaaniheimot murskaksi ja valloittamaan koko Pohjois-Amerikka. Ehkä uudella hallitsijalla Nolan toisella on hieman enemmän munaa kuin edeltäjällään Ostamanilla...
  13. L

    Luo oma valtio (EU IV)

    Sijainti: Canada Valtion nimi/adjektiivi: Yonkmanland/Yonkmanish Lippu: Jokin punainen kuvio valkoisella taustalla Hallitsijan nimi/sukupuoli/ikä (20-40): Nolan Yonkman, Mies, 34v Kulttuuri: Roman Uskonto: Nahuatl Teknoligiaryhmä: Western Hallinto: Despotic Monarchy Ideat: Development Cost -10%...
Ylös