Hakutulokset

  1. L

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Käsittääkseni tämä Ronski on Rowleyn korvaaja. Lisäksi sitten se ykkösparin puolustaja ja rotaatiopakki. Ronskia tuskin on hankittu seiskapakin rooliin Pelicansin kaltaisessa seurassa, varsinkaan ulkomaalaista. Ei kai kukaan voi tosissaan olla sitä mieltä, että ensi kauteen pitäisi taas lähteä...
  2. L

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Miksi näät 50p vauhdissa pelaavan Saarisen kolmoskentän laiturina ja pääosin mestistä tällä kaudella pelanneen Lahtisen parempana?
  3. L

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Paljon riippuu ”EBEL-laiturista”, mutta palasten osuessa kohdalleen, Mankinen, Saarinen, Mustonen ja tämä mystinen mies muodostavat hyvän kärkinelikon. Kuitenkaan en usko Lahtisen olevan vielä ensi kaudella samaa tasoa kuin esimerkiksi Rekonen tällä kaudella, joten yhtä ~30p laituria tuo huutaa...
  4. L

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Karajärvi ja Rukalahti, samaa p*skaa eri paketissa. Tarvitaan oikeita vahvistuksia. Myös syvyysosastolle.
Ylös