Hakutulokset

  1. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Ihan niin kuin yläasteella liikuntatuntien jälkeen pukukopissa. Tällä kertaa tosin kaikki skidit kehuvat yhden ison pojan värkin kokoa, mutta tämä vähättelevästi toteaa joka kerta, että "no, ei tää nyt niin iso oo, kyllä teillä on isommat". Absurdia.
  2. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Niin, eihän muissakaan kärkijoukkueissa voida peluuttaa Luodon tai Nurmen tasoista pelaajaa kevään kynnyksellä edes nelosketjussa.
  3. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Kukas sieltä Tapparan laitahyökkääjistä nyt putoaa kokoonpanosta? Ojamäki, Karjalainen?
  4. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Tukkajukka ei näe omia heikkouksiaan ja luulee homman kiikastavan materiaalista. No, mikäs siinä.
  5. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Nenosta on huhuttu ensi kaudeksi IFK:hon jonkin verran.
  6. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    En kiistä, etteikö IFK:n pelaajahankinnoissa olisi ollut jo kauan puutteita. Nyt oli kyse kuitenkin hieman toisenlaisesta tilanteesta (potkut pelaajalle kesken kauden liigajoukkueesta ja siirto sarjan sisällä), ja tällaista ”jämien kuokkimista” ei IFK ole viime vuosina harrastanut. TPS:lta sen...
  7. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Okei, kiitos tiedosta. Eipä tule nopeasti mieleen lähikausilta mitään yksittäistä tapausta, jossa kesken kauden kenkää saanut liigapelaaja olisi siirtynyt IFK:hon. Tepsillä tällainen hankinta oli ainakin Olli Malmivaara toissa kaudella.
  8. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Minä ihmettelisin. Ei niin minkäänlaista käyttöä laitahyökkääjälle.
  9. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Ässillä näyttää olevan ihan kivasti fyrkkaa, mikäli Bisnes-Tommikin Poriin vielä tämän kauden aikana eksyy... kysymys kuuluukin, että hur?
  10. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Tomi Karhuselle potkut Kiinasta. Siitä Tapparalle "kakkosveska". Eiköhän tulisi vielä rakkaudesta Tapparaan rankkaan alihintaankin. Noh, vitsit vitsinä. Mihinköhän menee? Verotus taitaa rajoittaa paluuta Suomeen.
  11. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Jesse Saarinen Pelsuun.
  12. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Tuossa jutussa ei sanota mitään sellaista, joka sulkisi pois Sopasen IFK-siirron. Jos siis siihen viittasit tuolla "teidän huhulla".
  13. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Siinä tapauksessa alkaa kuulostaa melko varmalta siirrolta (mikäli siis tietoa on monesta eri lähteestä). Erittäin, erittäin mielenkiintoinen hankinta KalPalta.
  14. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Laitetaanpa linkkiäkin – Johan Rylanderin blogi. Tiedäpä nyt sitten kuinka luotettava lähde, eliteprospects oli ainakin kelpuuttanut Rumours-osioonsa.
  15. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    J-P Haataja -> HIFK.
  16. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Totta kai, anonyymillä foorumilla toimiessa kannattaa pitää terve järki mukana. Tämä onkin huhuketju, katsotaan osuuko. Don't shoot the messenger!
  17. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    En tiedä tuosta, muista en ainakaan. Aiemmin jokin toinen nimimerkki taisi kertoa, että Zaborsky oli lähiaikoina kertonut haluavansa palata IFK:hon ja toivoisi, että IFK tarjoaisi sopparia.
  18. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    No, eipäs sitä tuolla tarkennettu, mutta en usko että tarkoitus oli jättää seura arvailun varaan. Eiköhän kyse ollut IFK:sta.
  19. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    IFK:n osiossa kerrotaan Zaborskyn paluun Stadiin olevan varma.
  20. L

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Harri Rindell oli sanonut Radio Cityn JYP-HIFK -selostuksen yhteydessä, että Joonas Rask jatkaa IFK:ssa. Siirtohuhut Kärppiin ja Ilvekseen voinee kuopata.
Ylös