Hakutulokset

  1. L

    KalPa medioissa

    Juuri näinhän Mäenpää tuossa jutussa kertoo tekevänsä. Otsikon arvoinen olisi ollut tieto siitä, että Pv ei laske maanantaina ilmoittautuneita heti urheilukomennukselle, vaan ensimmäiset kaksi viikkoa ollaan kiinni kuten muutkin. Sikäli kuitenkin KalPassa on ukot sen verran fiksua porukkaa...
  2. L

    KalPa medioissa

    Telkkarista näkyy ihan ilmaiseksi
  3. L

    KalPa medioissa

    Kyllähän tuo on Saksmanilta aikamoista puuhastelua mennä laukomaan lehteen tuollaisia kommentteja juuri kun pleijarit on alkamassa. Pitää kuitenkin muistaa se, että Saksman puhuu KalPan suulla vaikka kuinka olisi vain kiinnostunut taloudesta ja sen luvuista. Nythän tuossa tulee helposti...
  4. L

    KalPa medioissa

    Lanssi Aine ei voi olla ufo. Tutkimusten mukaan Lanssin pitäisi lentää tuntemattomana objektina ulos toimistolta ja näin ei ole (ainakaan vielä) tapahtunut. Alan uskoa siihen, että todellisuudessa Joroisten härkä on oikeasti härkä, joka ymmärtää ylivoimasta yhtä paljon kuin kesällä pelloilla...
  5. L

    KalPa medioissa

    Kieraisen folihattuuni yhden kierroksen lisää. Sääkartalla ei ole enää Kuopiota, KalPaa ei näytetä televisiossa, KalPan junnuja ei ole U20 kisoissa, Iivo ei osallistunut Tour De Ski:lle, Siikarantaan on rakennettu jotain sviittejä, Vaajasalon jäätietä ei ollut avattu, Pelimies on muuallakin kuin...
  6. L

    KalPa medioissa

    Tänään Saksmanille 10 vuotta täyteen KalPan toimitusjohtajana ja ilmeisesti jotain seremoniaa on tänään luvassa KalPa-Lukko-ottelussa. Vaikka Saksmania monesti parjataan istumisesta sen kirstun päällä, niin voidaan myös todeta se, että olisi joku voinut vetää viimeiset kymmenen vuotta...
  7. L

    KalPa medioissa

    Se taas riippuu mistä roikkuu. Haluaako Matej maksaa vai haluaako Kometa maksaa? Matej ei ilman joko itse kuvetta kaivamalla tai tulevan organisaation maksamalla pääse irti tuosta sopimuksesta. Epäilen vahvasti sitä, että Matej ei ole se ensimmäinen joka kukkaron ottaa esille. Hypoteettisesti...
  8. L

    KalPa medioissa

    Maksaako Kometa Brno myös KalPalle Matejn lähdön sanktiot? Siellä Bronossa on meille kaikille tuttu toinen Matej loukkaantuneena joten aivan hyvin Marek Ciliakin kumppaniksi Matej menisi. Mutta sinne ei lähdetä viimeisten uutisten mukaan kuin hollin ovista. Rahalla kaikki selviää.
  9. L

    KalPa medioissa

    Koitin itse tänään etsiä medioista Matejn tulevaisuudesta. Ilmeisesti menee Tsekkeihin imemään peukkua ilman sopimusta, koska KalPalla on edelleen sopimus kyseisen ukon kanssa.
  10. L

    KalPa medioissa

    Näitä odotellessa kannattanee jokaisen kuitenkin keskittyä ihan normaaliin hengittämiseen eikä hengityksen pidättämiseen.
  11. L

    KalPa medioissa

    Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=iAuRzVWlUTM&ab_channel=KalPa Videota pukkaa kausikorttien buffaamiseksi.
  12. L

    KalPa medioissa

    Tomahan taisi sanoa, että kyllä Pitkänen haluttiin pitää, mutta ei tarjoukseen tarttunut. Halusi lähteä ulkomaille, eli Mikkeliin. Tuo puhe tuosta "parhaat pelaa" oli kyllä sellaista jargonia, että oksat pois. Vartiainen ja Pivtsakin osasto oli kyllä Tomalta aika huumoria.
  13. L

    KalPa medioissa

    Kyllä ja Toma sen kun komppaa.
  14. L

    KalPa medioissa

    KalPan keskustelutilaisuus Linkki KalPan Youtube-kanavalle Tänään on siis se selitysten päivä. Saapa nähdä millainen illan anti on.
  15. L

    KalPa medioissa

    Nyt vain kaikki kysymyksiä esittämään. Itse en näin 450km päästä pääse paikalle, mutta toivoisin kysymyksiä laitettavan. "Mikäli haluat esittää kysymyksesi jo etukäteen, lähetä kysymyksesi sähköpostilla osoitteeseen marko.niloni@kalpa.fi, ti 19.4. klo 10.00 mennessä." tämä on siis suora lainaus...
  16. L

    KalPa medioissa

    Infoa vaan ajankohdasta heti kun sellaista on. Uskoisin tällaisen tilaisuuden kiinnostavan aika monia.
  17. L

    KalPa medioissa

    Milloin tämä näkyy ja missä somessa? Onko kyseessä siis henkilökohtainen tapaaminen, vai julkaistaanko tämä jossain?
  18. L

    KalPa medioissa

    Taitaa KalPan organisaatiosta puuttua sellainen henkilö joka oikeasti hoitaisi tuota KalPa shoppia. Nämä KalPan tuotteet ovat lähinnä akselia t-paita missä on kilpilogo. Tuntuu myös siltä, että tuo sama kama on ollut tuolla myynnissä sitten Kapasen ostettua joukkueen, no ehkä ei nyt ihan niin...
  19. L

    KalPa medioissa

    Scott Hartnell ei enää omista KalPan osakkeita. Linkki SS:n uutiseen ko. asiasta. https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/3217660
  20. L

    KalPa medioissa

    Syön kyllä pari hatullista kalakukkoa, jos Mertarannan veikkaus tulee pitämään.
Ylös