Hakutulokset

  1. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Pitkästä aikaa Sens-kiekkoa ja oli kyllä viihdyttävä matsi viime yönä! Lehner tosiaan koomaili varsinkin tuon AO:n maalin todella pahasti. Ensimmäistä maalia voi puoliksi asetella Cowenin niskaan, joka seiso maalilla tekemättä mitään. Kolmannen erän alussa oli saumaa tulla ylivoimalla tulla...
  2. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Juuri näin. Paitsiohan tuo maali oli, mutta kyllä Flyers noin vaisulla kotipelillä olisi pitänyt voittaa. Anderson vähän lähti ryöstämään mailalla Simmondsia alivoimalla ja sehän kostautui. Sen verran pakko tosta pelistä sanoa, että Gryba oli todella hyvä ja ei tullut Tampa-pelistä tuttuja...
  3. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Vähän joutuu olla nyt eri mieltä. Robin oli mielestäni erittäin hyvä eilen ja pelasti 2-3 saletilta maalilta. Toi Kucherovin syöttö esim. Johnsonin toiseen oli sitä luokkaa, että kukaan maalivahti ei siinä ruuhkassa olisi tehnyt toisenlaista ratkaisua.
  4. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Tampalle 2-4 kotitappio viime yönä. Alku oli hyvä ja koko ensimmäinen erä. Toisessa Tampa aloitti vahvasti, mutta Stonen maalilla peli takaisin kotijoukkueen haltuun. Totaalinen sulaminen viimeisellä vitosella toisessa erässä maksoi sitten pisteet Tampalle. Ensiksi Gryba purkaa alivoimalla...
  5. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Tuossahan Kily tiivisti matsin hyvin. Kaksi erää kattelin ja Bryzgalovia kävi vähän sääliksikin Ducks-maalilla. Senators söi ensimmäisessä erässä Anaheimin hengiltä ja tuli sellaisella höyryllä niskaan, että harva joukkue olisi selvinnyt tuosta alusta ilman takaiskua. Cameronin alla on pelit...
  6. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Devilsiä vastaan 0-2 vierasvoitto, kiitos Craig Andersonin. Olipahan peli. Senators osui ensimmäisellä omalla ylivoimalla ja sen jälkeen oli loppupelin täysin purjeissa. Kahden erän jälkeen vedot taisi olla 42-13, joista Sens oli saanu Schneideria kohti kahdeksan. + Anderson oli maaginen, harmi...
  7. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Hyvä eka erä, katastrofi toinen ja kolmannessa taas hieno nousu. Peli ailahtelee, valmensi sitä sitten kuka tahansa. Uskomatonta miten yhden erätauon aikana pystyy tulemaan jäälle täysin eri joukkue. Ekassa erässä hyvä tatsi päällä ja Zibanejadin ketju pääsi iskemään taas huikean maalin. Tuo...
  8. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Cameronin aikakausi on siis alkanut vähintäänkin hyvin. Loistava juttu, että Robin Lehner saa voittopelin jälkeen jatkaa maalissa. Anderson ollut läpikauden huikea, mutta siitäkin huolimatta voittavalla kassarilla on hyvä jatkaa. Smithin loukkaantuminen suuri harmi. Parantanut otteitaan...
  9. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Harmittava tappio Kingsiä vastaan. Ensimmäinen erä oli ehdottomasti paras, mutta Quick pelasi huikean matsin vierailijoiden maalilla. Ehkä paras Sens-erä mitä olen tällä kaudella nähnyt. Tokassa karmea alku, kun Greenen veto pomppi omista sisään. 0-2 maali meni myös omista, kun Williams...
  10. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Karlsson aiheutti lepsuilullaan läpiajon ja samassa vaihdossa hänet pelattiin todella helposti ulos jatkotilanteessa, joten Pauli kävi varmasti sanomassa, että nyt skarppina. Anderson hoiteli maalissa molemmat tilanteet. Kyllähän melkoinen velho saa olla, että tuon materiaalin saa...
  11. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Sen verran pitää Kilyn näkemyksistä poiketa, että Erik Karlsson pelasi todella huonot kaksi ensimmäistä erää. Kiekon menetyksiä iso kasa, hävisi kaksinkamppailuja ja ei saanut vetojaan kohti maalia. Kolmanteen erään tuli ihan eri mies ja jatkoajalla sitten Sedinien pyöritysten jälkeen kävi...
  12. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Kily tuossa tiivisti ottelun hyvin. Mukavasti jengi lähti fyysisesti vieraskamppailuun. Anderson otti taas isoja torjuntoja ja itse näen pääsyyksi, miksi eilen Senators 1p kairasi kotiin. Cizikasin kanssa kävi onni onnettomuudessa, mutta sitähän ei koskaan taululle asti merkitty. Super-Hoff on...
  13. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Avauserät ollut syystä tai toisesta nyt todella heikkoja. Preds ja Detroit pelit olen nähnyt, mutta vielä kotona Predatorseja vastaan loistava toinen erä + Huttonin tartuttama epävarmuus koko vierasjengiin pelasti pisteet. Detroitia vastaan sitten ensimmäinen 40 minuuttia oli aivan järkyttävää...
  14. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Kily tiivisti pelin tuossa hyvin. Melkoisessa sillassa Senators oli ottelun alussa ja koko toisen erän, mutta Andersonilla oli jumalamoodi päällä. Toki onnea oli rutkasti mukana. Osu ylärimaan, Zucker osui tolppaan ja se oli ehkä hienoin tolppaohjaus mitä olen koskaan nähnyt. Koko maali tyhjänä...
  15. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Lazar on ollut kyllä todella hyvä ja Pauli on antanut ansaittua vastuuta hyvistä otteista. En näe yhtäkään hyvää syytä, miksi häntä Senators ei koko kautta pitäisi.
  16. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Harmittavasti yön ottelusta ainoastaan piste kotijoukkueelle. Kolmannessä erässä tarjottiin molempia, mutta Senatorsin ylivoima ei ollut tarpeeksi tappavaa ja jotenkin tuntui, että 3-2 johtoasemassa sellainen viimeinen tappamisen meininki puuttui. Paljon hyviä asioita kumminkin peli sisälti...
  17. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Kily tiivisti tuon CBJ-pelin hyvin. Lehner oli tosiaan maaginen ja otti melkoisen saven vähän ennen tuota Karlssonin 3-2 maalia. Tänään Hawks taas, mutta tällä kertaa kotona. Viimeksi Darling oli aivan maaginen, ilmeisesti sama kaappi aloittaa tänään maalissa. Toivottavasti Turriksen ketju...
  18. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Hyvä kun nostit nämä kaksi kaveria esille. Iso pettymys eilen kun Ziba ei saanut koko iltaa vetää ykkös-yvn viivassa. Tuo pommi on valtava voimavara kun vastustajan kärki yleensä pyrkii pelaamaan Karlssonia pois. Ziba tarvitsee maaleja ja sitä kautta itseluottamuksensa takaisin. Eilen oli...
  19. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Hyvä alku ja loppu, sitten hoiteli Herra Darling. Jäähyjä tuli yön ottelussa liikaa ja voittomaalin Seabrook lopulta ylivoimalla ampuikin kun Anderson oli niin jäätävän maskin takana, että ei voinut maalille mitään. Viivat: - Turriksen ketju ei tällä hetkellä mielestäni ole sillä tasolla, millä...
  20. L

    Ottawa Senators 2014–2015

    Hyvä kotiesitys Blue Jacketsia vastaan. Avauserä oli kotijoukkueen hallintaa, mutta tehoton ylivoima vei tehoja erästä. Erän ainoan maali syntyi kun Mike Hoffman kisutteli Tyutinin ihan väärään suuntaan ja mies tarjosi David Legwandille maalin eteen tontin. Hieno lirutus puikoista ja 1-0...
Ylös