Hakutulokset

  1. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    Uskon vahvasti että jos kolme keskimääräisen älykästä henkilöä pohtii kolmekin päivää sarjaohjelmaan niin ihan väkisin syntyy parempi. Kun se tehdään heinäkuussa niin seuroilla on tarpeeksi aikaa esittää erikoistoiveensa.
  2. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    Helppo tehdä, ei tarvii ajatella.
  3. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    Minä taas luulen että Kalen ja kumppaneiden tarkoitus liigan sulkemisella oli aidosti antaa pari turvattua vuotta aikaa seuroille talouden kuntoon laittoon. Sitten nää veijarit havaitsi että suljettu kartelli on paljon kivempaa. Kartellissa voi sählätä ja sössiä ilman todellista pelkoa vastuun...
  4. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    En viittaa mihinkään uuteen sarjamalliin vaan tiedotteessa korostettuun asiaan. Liigakarsintoja ei avata ensikaudella jolloin Mestiksestä ei voi nousta eikä liigasta pudota urheilullisin perustein.
  5. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    Nyt sitten uusi päätös Liigalta. Oikein kokoustetaan uuden sarjajärjestelmän tiimoilta. Se nyt kerrottiin kuitenkin että urheilulla ei nousujen kanssa ole tekemistä ja tippua ei voi. Veikkaan vahvasti että tulos on Jokerit liigaan heti kun halliasia on selvä. Liigassa ilmeisesti havahduttu että...
  6. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    Kun kansakoulupohjalta tutkii mikä on kartelli niin eihän Liiga mitään muuta ole. Samalla koulupohjalla tulkiten niin kartellihan on yksinkertaisesti kielletty oli ala mikä tahansa. Yliopistokoulutus voi tietysti muuttaa tulkintaa ihan toisenlaiseksi.
  7. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    Ainakin median kiinnostus on muuttunut. Onko lie milloinkaan IS tehny juttua kahdesta runkosarjapelistä samalta kierokselta.
  8. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    Tavotehan on kahdentoista joukkueen Mestis. Sen verran homma edennyt SaPKon ja Peliittojen konkurssien ja Zemgalen vapaaehtoisen poistumisen ansiosta että neljätoista on vaihtunut kolmeentoista. Tasasen vauhdin taulukolla niin eihän tuo vaadi kuin kaksi konkurssia ja joku vapaaehtoinen vaikka...
  9. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    Nyt alkaa olla Iltalehdellä kunnon ote. Mestis-seura peruu harjoitukset kun jään kunto arveluttaa. Ei haluta pienintäkään loukkaantumis mahdollisuutta kun edessä on elämää suurempi ja äärettömän tärkeä harjoitusottelu Imatralla. Siinä alkaa olla Liigaseuroilla aihetta kunnon kateuteen. Itse en...
  10. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    Liikesalaisuushan se on mutta kiinostaisi kyllä paljonko Mestis tuo rahaa C-Morelle.
  11. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    Jypin tilinpäätöksessähän oli lipsahtanut seuroille maksettava TV-raha. Eiköhän siinä ole 1,25 miljoonaa syytä miksi mitään ei haluta muuttaa.
  12. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    Keuruu ei taida olla helpoimpia paikkoja pyörittää Mestis-seuraa. Kuitenkin tulokset olleet ihan mallikkaat. Tosin eihän se takaa onnistumista suuremmassa roolissa mutta toivoa kehityksestä tuo kyllä mielestäni antaa.
  13. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    Eiköhän nuo pienet yksityiskohdat tarkennu jouluaattoon mennessä
  14. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    Mestiksestä on uutisoitu isossa media tosi paljon mutta jos jätetään uutisista ne pois missä mainitaan Jokerit niin sitten on ollu normi hiljaista. Sama se miksi kirjottavat kunhan kirjoittavat. Kyllä tuosta hyötyy jokainen seura.
  15. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    Se on suorastaan käsittämätöntä kuinka yhden lopettaminen voi nostaa keskiarvoa noin paljon.
  16. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    Kurinpidosta sanoisin että Mestiksessä on olemassa selvä linja mikä taas puuttuu Liigassa kokonaan. Runkosarjassa se on pitänyt ihan hyvin, pleijareissa sitten tuomiot laskevat.
  17. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    Liiga haluaa homehtua ihan issekseen. Taitaisi olla parasta kun Mestis keskittyy nostamaan itsestään Liigalle kilpailijan. Kanadan maljanhan omistaa liitto, ei liiga kuten myös Suomen Mestari nimikkeen. Samoin CHL osallistujat nimeää liitto. NHL korvaukset on liiton sopimat joten niilläkin voi...
  18. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    Oikeestihan tuo @OCE kommentti tarkoittaa, että seuraavan viirin kiinnikkeet on jo paikoillaan.
  19. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    Minkähän värimaailman Jokerit valitsee. KHL kuosin, Harkimo kuosin, alkuperäisen vai muokkaavat ihan uuden.
  20. L

    Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

    Onko yksikään liigajoukkue ilmoittanut kannakseen karsintojen palauttamisen, ei vissiin. Kaikille käy oikein hyvin kultapossukerhon monopoli johon lisää jakajia ei tarvita. Hiltuset ja Markkaset on valittu tehtäviinsä ilmeisesti syntipukin rooliin antamaan kuva että vain hännänhuiput on...
Ylös