Hakutulokset

  1. K

    Anaheim Ducks 2016–2017

    Aivotärähdyksistä puheen ollen, Despres on ilmesesti käynyt muutaman kerran jäällä ennen joukkueen varsinaisia harjoituksia. Ei nyt varmastikaan ole palaamassa tänä keväänä mutta kuitenkin mukava uutinen.
  2. K

    Anaheim Ducks 2016–2017

    Aika vähän tuosta on tietoa käsittääkseni ollut. Mielestäni Selänne jossain vaiheessa kertoi että Kariya on katkera siitä miten hänen uransa loppui aivotärähdysten takia, ja siitä miten liiga toimii niiden suhteen. Eli ehkä enemmän syy NHL:ssä kuin Ducksissa. Olihan Ducksin ja Kariyan väliset...
  3. K

    Anaheim Ducks 2016–2017

    Tästä aivan samaa mieltä. Vaikka SC jäi voittamatta, kyseessä on kuitenkin seuran ensimmäinen varaus ja supertähti. Pärjäsi hyvin myös ilman Selännettä. Kaudella 95-96 Kariya iski 50 maalia ja 108 pistettä kun toiseksi tullut Rucchin teki 44 pistettä. Selänteen kanssa muodosti tietysti sitten...
  4. K

    Anaheim Ducks 2016–2017

    Viime vuonna Despres sai alkukaudesta aivotärähdyksen ja oli 42 peliä poissa. Maaliskuussa tärähti taas mutta palasi jo parin viikon päästä juuri ennen pudotuspelejä. Tällä kaudella yritti pelata avauspelissä mutta joutui jättämään pelin kesken kahden erän jälkeen vaikkei uusia osumia tainnut...
  5. K

    Anaheim Ducks 2016–2017

    Näin on. Vielä pari kolme vuotta sitten Ducksin vahvuuksiin kuului neljä pelaavaa kenttää. Nyt kolmonenkin näyttää aika heikolta. Rakell on tosiaan tulossa mutta ketä rinnalle? Murrayn osumaprosentti näissä 'josko vielä' hauissa on aika lähellä nollaa. Bourque, Heatley, Fleischmann, Stewart...
  6. K

    Anaheim Ducks 2016–2017

    Saa kyllä olla aika fakiiri että Bieksasta pääsisi eroon, taitaa olla virhe jota ei pysty enää paikkaamaan. Fowlerille löytyy kyllä ottajia, pelaa mies silti aika lailla capinsa mukaisesti. Turha kuitenkaan mitään Tataria odottaa paluupostissa, captilanne on nyt sellainen ettei sieltä voi ottaa...
  7. K

    Anaheim Ducks 2016–2017

    Niin, Getzin uran ylivoimaisesti löysin kausi tuli höntsäiltyä juuri Randyn alaisuudessa. Ihan näkyvä Getz on tosiaan turnauksessa ollut. Omaan silmään pelaa kuitenkin kuten aina ennenkin. Toews ja Crosby ovat edelleenkin ketterempiä ja kerkeävät paremmin kaksintaisteluihin. Kuten ennenkin...
  8. K

    Anaheim Ducks 2016–2017

    Huumoriosioonhan tämä uutinen tosiaan kuuluu. Mitä oikein Murrayn päässä liikkuu kun palkkaa saman kaverin jonka erotti koska oli täysin menettänyt otteensa joukkeesta? Iso osa joukkueesta on vaihtunut mutta ne kaksi joiden Carlylen olisi tärkeintä saada omien ajatuksien taakse eivät...
  9. K

    Anaheim Ducks 2016–2017

    Jos tuo on parasta mitä Yeon puolesta keksii niin ehkei miestä sitten kannata palkata. Kun Ducksin haluttomuutta tässä on haukuttu niin mun silmään Minnesotan peli vasta haluttomalta näytti Yeon aikana. Perusasiat olivat kyllä kunnossa mutta peli oli huonolla tavalla roboottimaista. Intohimo...
  10. K

    Anaheim Ducks 2016–2017

    On siinäkin perää että laiskottelu voi johtua henkisen puolen ongelmista. Itse kuitenkin mietin tilanteen vähän samanlaiseksi kuin Leijonilla aikanaan (ja toisinaan edelleenkin) jossa finaaleja ja välieriä ei vaan millään saatu voitettua. En muista että Leijonia olisi ikinä syytetty laiskoiksi...
  11. K

    Anaheim Ducks 2016–2017

    En kai missään väittänyt tietäväni mitään paremmin kuin Murray, esitin vain oman mielipiteeni. Muutenkin tekstini enemmänkin käsitteli koko BB:n ajan eikä ainoastaan tuota viimeistä sarjaa, lukuunottamatta sarjan viimeistä peliä. Sarjan ekasta pelistä olen samaa mieltä Murrayn kanssa, Nashville...
  12. K

    Anaheim Ducks 2016–2017

    Tasan tarkkaan samaa mieltä avausviestistä, itsekin hyppään aina loppuun ja sopimustilanteet löytyvät helpommin muualta. Despres oli ison osan kaudesta sivussa aivotärähdyksen takia. Palattuaan ei yltänyt sille tasolle mitä viime vuoden playoffseissa, vähän liikaa tuli virheitä. Hintaansa...
  13. K

    Anaheim Ducks 2016–2017

    Ihan eri linjoilla kuin yleinen mielipide täällä. Asennevammaisia fleguja vellit housuissa, en näe sitä. Flegut vetävät vuodesta toiseen hyvällä voittoprosentilla divisoonavoittoja. Sinä vuonna kun Ducksilla oli paras puolustus BB:n aikana veivät Chicagon playoffseissa aivan limitille...
Ylös