Hakutulokset

  1. K

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Tuomas Heikkilä twiittailee Kemiläisen olleen harjoituksissa mukana ihan normivarusteissa ei esimerkiksi vemppaliiviä yllään. Paluu lähestyy ilmiselvästi.
  2. K

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Veltsu muistaakseni totesi että Kemiläisen paluu ajoittuu SaiPa-sarjan loppupuolelle jos sarja menee pitkän kaavan kautta tai mahdolliseen seuraavaan sarjaan. Näiden kommenttien valossa tuskin Kemiläinen on ainakaan SaiPa-sarjan alussa mukana.
  3. K

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Ei ainakaan aluksi. Jos JYP menee ensimmäisestä sarjastaan jatkoon, silloin on Kemiläinenkin mukana.
  4. K

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Ennakoida ei, mutta varautua olisi voinut nimeämällä kaksi hyökkääjää ja kaksi puolustajaa jotka olisivat voineet siirtyä Mestiksen ja 1ügan välillä. Salosen siirtyminen ei tähän yhtälöön kuulu sillä ilman Salosen siirtymistä ei olisi myöskään Glenn saapunut eli tilanne on sen suhteen +-0.
  5. K

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Niku oli vielä nimetty ainoaksi pakiksi joka saa vielä siirtyä Mestiksen ja 1ügan välillä. Ei kyllä ole nyt sitä hyvää onneakaan JYPillä.
  6. K

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    No niin. Kole meni vaihteeksi rikki. Tekee taas vaikeammaksi JYPille jos on pidempääkin poissa.
  7. K

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Mitään uutta tietoa ei ole tullut sitten viime kuun. Silloin se tieto oli että Pile on pelikunnossa tässä kuussa.
  8. K

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Veltsu paljasti Hurrikaani-TV:n haastattelussa että Pile tulee takaisin pelaavaan kokoonpanoon ensi kuussa.
  9. K

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Kyseinen henkilö ei taida olla kummaltakaan puolelta vaan itseasiassa ON kyseisessä joessa.
  10. K

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Tämä roger. Hyvä ettei sen pahempaa mutta nyt tietysti toivotaan että flunssapöpö ei leviä muihin pelaajiin.
  11. K

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Löfman ei ole tänään kokoonpanossa mutta poissaolon syytä en ole vielä huomannut. Luotan kyllä että Radio Cityn poppoo selvittää sen syyn ennen ottelun alkua.
  12. K

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Kolehmainen lienee mahdollinen ja vanhempi Nättinen. Ehkä ruotsalaiset? Pulli lienee varmuudella sivussa tämän vuoden koska ei tuosta nilkkamurtumasta pelikuntoon kovin nopeasti toivuta.
  13. K

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    En mene sanomaan varmaksi mutta näinköhän tuossa vaan taktisesti vaihdettiin väsyneen miehen tilalle tuore sentteri voittamaan aloitus. Selvinnee viimeistään huomenna sillä eiköhän lehdistö tuostakin kysele.
  14. K

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Kemiläiseltä poistettiin viisaudenhammas mutta siellä on nyt joku tulehdus ja Tjärnqvist on hajalla harjoituksissa tapahtuneen kontaktin takia.
  15. K

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Riippuu repeämän laajuudesta. Leikkaushoitoa vaaditaan vasta sitten jos joku lihas repeää kokonaan poikki. Muuten selvitään levolla ja kuntoutuksella. Mutta tämä tästä.
  16. K

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Juuri näitä vammoja saadaan ehkäistyä oikealla harjoittelulla. Kun ne pienet lihakset jotka tukee juuri niveliä ovat vahvoja, polvien vääntymisiä jne. ei tapahdu tai jos tapahtuu niin vamma on yleensä pieni joka menee lyhyellä levolla ohi. Lihasrevähdykset hoidetaan kokonaan lihashuollolla...
  17. K

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Kerkesin jo hieman iloita Nättisen paluusta kokoonpanoon mutta sitten tulee tämä tieto. Kauden toinen selkeä valopilkku tippuu pois kokoonpanosta loukkaantumisen takia (ensimmäinen on Kemiläinen ja kolmas muuten Vehviläinen, jos se nyt ketään kiinnostaa). Voi, voi... Kyllä nyt JYPiä koetellaan.
  18. K

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Tuppurainen on JYPin fb-sivun todistusaineiston mukaan aamujäillä tänään eli saattaa hyvinkin olla tänään pelaavassa kokoonpanossa.
  19. K

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    No niin tietysti. Joku on tyytyväinen nyt, monet eivät.
Ylös