Hakutulokset

  1. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Kantautuiko sieltä korviini juuri "no true Scotsmanin" ensisävelet? Kovin kaunista. Muistaakseni mjr ilmoittautui itsekin jossain kohtaa Sandersin kannattajaksi.
  2. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Michiganissä 90 000 äänestyslapussa oli jätetty tyhjäksi kohta, jossa piti äänestää maan tulevaa presidenttiä. Eli nämä ihmiset kyllä vaivautuivat paikalle ja äänestivät, mutta presidentinvaalissa vaihtoehdot olivat heidän mielestään niin heikot, että se kohta jätettiin tyhjäksi. Noin kuusi...
  3. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Kyllä, me Bernie Sandersin kannattajathan olemme tietenkin rasisteja ja muutosvastaisia. Ja seksistejä. Vastaavasti te Shillaryn Bernien edelle rankanneet olette tällä jäätävällä logiikallanne antisemitistejä ja seniorikansalaisvastaisia, koska ette suostuneet tukemaan 74-vuotiasta juutalaista.
  4. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Exit pollsien mukaan 65 prosenttia äänestäjistä, jotka allekirjoittavat väitteen "vapaakauppa vie täältä työpaikat", äänesti Trumpia. Vapaakaupan vastustajien äänet menevät perinteisesti demokraateille, joten kyseessä voi hyvinkin olla salaliitto. Ja tähän vapaakauppakysymykseen vaalit...
  5. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Lueskelin vielä vähän lisää tätä mjr:n linkittämää artikkelia: An Insider's View: The Dark Rigidity of Fundamentalist Rural America | Alternet -All the economic policies and ideas that could help rural America belong to the Democratic Party: raising the minimum wage, strengthening unions...
  6. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Another problem with rural, Christian, white Americans is they are racists. I’m not talking about white hood-wearing, cross-burning, lynching racists (though some are). I’m talking about people who deep down in their heart of hearts truly believe they are superior because they are white. Hyvä...
  7. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Vaikuttaisiko Meksikon rajalle rakennettava muuri tai 11 miljoonan laittoman mamun karkottaminen mielestäsi Suomen etuihin tai turvallisuustilanteeseen?
  8. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Ei mikään. Minä en kannata Trumpia. Minä kannatan Bernie Sandersiä. Näin Shillary puhelee Wall Streetin väelle suljettujen ovien takana: "There was a lot of complaining about Dodd-Frank, but there was also a need to do something because, for political reasons, if you were an elected member of...
  9. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Jos sinä et kannata tällaista politiikkaa, minkä ihmeen takia tuet Hillary Clintonia? Speaking About The Importance Of Proper Regulation, Clinton Said “The People That Know The Industry Better Than Anybody Are The People Who Work In The Industry." Anderson Cooper: “But did you have to be paid...
  10. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Pöntinenhän sai keskiviikon aamu-TV:ssä hädin tuskin kyyneleensä pidäteltyä raportoidessaan tunnelmista voittajan selvittyä. Ei Ylellä ole mitään puolueellista uutisointia. Nimimerkki @Vellihousu todisti Ylen puolueettomuuden linkittämällä tämän artikkelin: Amerikka valitsee kahden vihatun...
  11. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Tässä on aika mielenkiintoista analyysiä: Why Trump Will SMASH Hillary - YouTube Kuinka moni teistä tietää sloganit "lying Ted" ja "crooked Hillary"? Kuinka moni tietää, että Trump oli "presumptuous nominee"?
  12. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Mitä Clintonin kampanja sanoi: "Trump on rasisti, Trump on seksisti, Trump on läpeensä paha ihminen ja Trump ei osaa puhua siivosti". Tuota toitotettiin repeatillä (koska se oli mielekkäämpää ja helpompaa kuin puhua Shillarysta itsestään) ja ihan tottahan se on mutta Young Turksin analyysin...
  13. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Sanders kuitenkin voitti Clintonin isommalla marginaalilla kuin Trump, ja esivaalien jälkeen Wikileaks julkaisi vielä Clintonin kannalta erittäin kiusallisia tietoja.
  14. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Sanders voitti Clintonin Michiganissä. Ja tämä ennen kuin Wikileaks paljasti demarien suhmuroinnit ja Hillaryn todellisen TPP-kannan. Tämän "kenties älykkäimmän" vaihtoehdon kannattajat leimattiin keskenkasvuisiksi itkupilleiksi. Tähän tapaan: Hey! A Message to Bernie or Bust Die-Hards -...
  15. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Ymmärrätköhän lainkaan tämän viestisi ironian määrää ja mittaa. Demokraattien esivaaleissa puoluekoneisto hyökkäsi nimenomaan sosialisteja vastaan rikkomalla härskisti omia sääntöjään. Ei tuntunut silloin teitä Shillary-faneja paljon haittaavan. Niin, ei ollut enää sosialisteja puolustamassa...
  16. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Ei kysytty, mutta habitus ja puhetyyli ei ollut samanlainen kuin perus-Trump-fanilla. Olisin veikannut Clintonin äänestäjäksi yleisen olemuksen perusteella.
  17. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Yöllä NBC:n vaalilähetyksessä noin 40-vuotias naisoletettu Trumpin kannattaja sanoi, että häntä eivät paljon pillunkourintapuheet haittaa, sillä hänen omat naispuoliset ystävänsä puhuvat miehistä vähintään yhtä härskisti.
  18. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Bill Maherin "analyysejä" odotellessa. Saa nähdä onnistuuko hän löytämään mitään vikaa demokraattien omista touhuista. Epäilen vahvasti. Ja eivätköhän ne muutkin TV-koomikot noudattele hyväksi havaittua linjaa ja pistä kaiken kouluttamattomien valkoisten miesten ja Venäjän piikkiin.
  19. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Paras argumentti demokraattista puoluetta vastaan on viiden minuutin keskustelu Shillary-fanaatikkojen kanssa. Heinäkuussa sanottiin katkerille Sandersin kannattajille, että on naiivia itkeä puolueen korruptiosta, kun kyllähän republikaanitkin sitä tekee. Siinä taisi jäädä huomaamatta, että...
  20. K

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Mikä teki Hillarysta sinulle Sandersiä mieluisamman vaihtoehdon?
Ylös