En jaksa uskoa, että Rafkin tai Gallet kuvittelevat olevansa tänne tullessaan "peliaikakuninkaita". Eiköhän ennen rekryjä ole käyty jokaisen kanssa selkeästi rooli ja muut asiat lävitse. Kyllä se mahdollisuus voittaa ja kehittyä on se syy Tapparaan tulla. Toki onhan kaikki mahdollista, mutta...
Kemiläisen lähteminen ei varmaankaan ole enää niin paha menetys kuin aiemmin. Hienon uran pelasi Tapparassa ja iso arvostus. Aikansa kutakin ja nyt oli varmaan oikea aika, niin Kemiläiselle kuin Tapparallekin, että matka jatkuu muualle.
Täytyy sanoa, että alkaa olemaan melko kelvollinen puolustus kasassa. Jos ja kun Rafkin siihen vielä tulee, niin ei alustavasti yhtään heikkoa lenkkiä ole heittää kentälle. No, pelit sen näyttää, mutta ei kyllä kalpene kenenkään rinnalla.
Sama. Camper olisi ehkä olisi voinut jäädä, mutta muita ei juurikaan tule ikävä. Toki luulen, että Grönborg hakee enemmän liikettä omaavia pelaajia, jotka siten paremmin pystyy toteuttamaan kiekkoa mitä haluaa.
Pakistoon huhuttua Rafkinia ei ole hirveästi tullut seurattua, mutta onko kaverissa potentiaalia (tai varmaankin on, jos kerta tulossa) nousta uudeksi "Vittasmäeksi" vai onko avut kiekollisessa pelaamisessa?
Mielenkiintoista, että keitä on tulossa sisään, kun ilmeisen kovia ukkoja on lähtenyt. Toki vetovoima on varmasti kohdillaan, joten tyhjin käsin ei tarvitse jäädä.