Hakutulokset

  1. K

    Tenniskausi 2017

    Denis Shapovalov (CAN) s.1999 eteni US Openin 4.kierrokselle 16:n parhaan pelaajan joukkoon. Tenniksessä viimeinen juniorivuosi on silloin kun pelaaja täyttää 18v. Edellinen junnu miesten GS-kisan 4.kierroksella on ollut Marat Safin vuodelta 1998. Tuohon Shapovalovin tekoon siis eivät pystyneet...
  2. K

    Tenniskausi 2017

    Kanadan 1999-syntynyt Denis Shapovalov eteni Montreal Mastersin semifinaaliin. Kaatanut tällä viikolla 1-sijoitettu Nadalin, Del Potron ja äsken hyvävireisen Mannarinon jne. Shapovalov voisi osallistua muutaman viikon kuluttua juniorisarjan US Openiin, mutta pelaa siis jo nyt ATP1000 Mastersin...
  3. K

    Tenniskausi 2017

    Viime aikoina nuoret tehneet esiinmarssia vanhaan hyvään tyyliin. Ikävuosina 1989-1994 syntyneet melkolailla menetettyjä tapauksia muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, jotta näistä enää moninkertaisia GS-voittajia kasvaisi, mutta on väärin vielä ainakaan dissata 1990-luvun jälkimmäisellä...
  4. K

    Tenniskausi 2017

    Joo, kaksinpelissä ei löydy 1990-luvulla syntynyttä voittajaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että 1997 Zverev voi ehtiä sen tekemään ensimmäisenä esim. ensi vuoden AO:ssa jos oikein nappiin menee tai 1993 syntynyt Thiem Ranskan avoimissa vuoden päästä. Lisäksi en vielä poissulkisi -1990 Raonicia...
  5. K

    Tenniskausi 2017

    Naisten puolella alhaisin ranking RG:ssä. Miesten puolella brassi Gustavo Kuerten voitti 1997 rankingilla ATP66. Sekä Ostapenko että Kuerten eivät olleet voittaneet ennen GS-titteliään ainuttakaan WTA/ATP-turnausta. Ostapenko syntyi samana päivänä kun Kuerten tuon teon teki. Aikamoinen sattuma...
  6. K

    Tenniskausi 2017

    On ollut pelaamatta pitkään, yli vuoden olkapääleikkauksen vuoksi ja kuntoutuminen ollut vaikeaa. Yrittänyt paluuta aiemmin muutamaan otteeseen, mutta kroppa sanonut pelaamiselle hyvin pian -ei-. Kun rankingpisteitä kerätään edellisen 12 kuukauden aikana, niin ranking häviää kokonaan mikäli ei...
  7. K

    Tenniskausi 2017

    Totta tuokin. Mutta voi sen kääntää niinkin päin, että silloin kun Djokovic on pyyhkinyt Rafalla kentänpintaa, niin Rafa ei ole ollut parhaimmillaan. Rafahan oli melkolailla kuutamolla pelinsä ja itseluottamuksensa kanssa kaudet 2015 ja 2016 kevään, kunnes palasi pelitauolta suoraan...
  8. K

    Tenniskausi 2017

    Nadal hävisi turnausväsyneenä Thiemille ja Djokovic voitti Thiemin 6-1, 6-0. Näin ollen Ranskan avoimissa on kolme suosikkia. Nadal, jolle Djokovic ei ole juurikaan massalla viime aikoina pärjännyt. Thiem, joka pystyy kukistamaan hyvänä päivänä Nadalin mutta joka ei pärjää Djokovicia vastaan...
  9. K

    Tenniskausi 2017

    Ryan Harrison (USA) s.1992 voitti viimein ATP-turnauksen. Tämä tapahtui Memphisissä. Harrison voitti ATP-pääsarjassa ottelun jo keväällä 2008, ollessaan ainoastaan 15v 11kk ikäinen ja tuolloin jenkit hehkuttivat häntä tulevana ATP1 superstarana. Harrison nousi vuonna 2012 ollessaan 20v sijalle...
Ylös