Hakutulokset

  1. K

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Samaa olen miettinyt itsekin ja tullut siihen tulokseen että Pikkaraisen. Selin taitaa olla enää pelkkä näennäinen päävalmentaja. Pikkarainen on alkanut ajamaan sisään uutta pelisysteemiä, joka on sekoittanut pelin täysin. Jos kuitenkin miettii viime kautta niin peli oli alkusyksystä sekavaa ja...
  2. K

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    En tyydy keskinkertaisuuteen. Ainoa tavoite on mestaruus, jos sitä ei saavuteta on valmentaja epäonnistunut kuten Törmänen on ja Selin jos sitä mestaruutta ei tule. Voisihan siihen Stögöstä toipumiseen mennä myös 15.5 peliä. Osaatko perustella miksi?
  3. K

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Huumoriosastoa on ainostaan sinun Ishmael ajojahti Seliniä kohtaan vailla mitään tietoa asioiden oikeasta laidasta.
  4. K

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Ihan faktaa on. Pelaajatkin ovat tämän allekirjoittaneet. Annetaan nyt vaan Atulle aikaa ja katsotaan mikä on tilanne kevään puolella.
  5. K

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    @matti&teppo Ensimmäiset 10 pelin menemisestä vihkoon voidaan syyttää Törmästä. Törmäsen vaatimustaso treeneissä viime kaudella oli niin ala-arvoista, että pelaajat olivat kauden päätyttyä enemmän kaljaliiga kunnossa kuin Liigan vaatimalla tasolla. Tämän seurauksena Atu on joutunut vetämään...
  6. K

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Jos joukkueen kärki on jo ennestään kapea ja siitä tippuu pois ennen pleijareita Spina, Hamilton, Pikkarainen, Forström, niin se vääjäämättä johtaa siihen, että ennestään kovasti kuormitetut hyökkääjät Kallio ja Perrin eivät voi enää tätä taakkaa kantaa menestyksekäästi. Ei sillä ole mitään...
  7. K

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Onneksi näytät olevan hyvin perillä TPS:n pelaajatilanteesta pleijareissa.
  8. K

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Ei pelkoa. Meillä ei ole kärkipelaajia.
  9. K

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    2xMatikainen olisi kyllä huikea kombo. Kannatetaan. Pena voisi samalla tuoda offiselle takaisin sen rekkalastillisen voitto pokaaleja, joita ehti ansaita kukostavina menestys kausinaan. Paskansyöjä voisi taas aloittaa valmentamisen luisteluttamalla viivoja ja lähettämällä Heiskasen ja Finleyn...
  10. K

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Veikkaan paskansyöjää, koska on mukava toistaa samoja vanhoja virheitä.
  11. K

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Se on yksi tapa. Harvemmin Ilveksen, Saipan tai HPK:n joukkue on ollut niin kilpailukykyinen, että sillä Liigan kärkisijoilla oltaisiin roikuttu. TPS:ssä teki ihan hyvää jälkeä vaikka tippui HIFK:lle playoffeissa. Sinänsä ehkä turhaa puolustelua, mutta jos TPS ei siinä sarjassa olisi ollut...
  12. K

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Ei millään pahalla, mutta olen asiasta samaa mieltä Virtasen kanssa. SInä arvioit valmentajan ennakkoon paskaksi pelkkiin tilastoihin nojaten. Ei siinä mitään kukin tyylillään, mutta Atusta paljon kuulleena voin sanoa, että mistään huonosta valmentajasta ei ole kyse.
Ylös