Hakutulokset

  1. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Vähän noloa edes laittaa tuollainen verryttelyyn osallistuva ylimääräinen pelaaja tuollaiseen, vai onko kaverilla itsellään lähtenyt keulimaan ja päätti "ottaa roolia"? Mutta noloa tuo vain on, tuskinpa Laine juuri sen takia onnistui tänään kuitenkaan. Annettiin vaan kaverille aseet vittuilla...
  2. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Onko liigassa ollut näitä, mitä nähtiin änärissä parisen vuotta sitten, kun trappia pelaava joukkue ei suostunut menemään vastustajan sinisen yli karvaamaan ja hyökkäävän joukkueen pakki seisoi kiekon kanssa b- pisteellä tilanteen ollessa täysin pysähtynyt. Yhdessäkin näkemässäni pelissä Phillyn...
  3. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Kova on vastus, tulee sieltä kumpi tahansa, joten edellisen finaalin kaltaista ylikävelyä ei tulla näkemään. Kaikki mahdollisuudet kuitenkin ehdottomasti voittaa kumpi tahansa, ja aika isot odotusarvot ovat tämän kevään finaaleille. Luttisen maalineduspeli ylivoimilla on ollut huikeaa. Tekee...
  4. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Tämä. Otteluketjussa itketään ylimielisistä stadilaisista, kun siellä ei olla jonossa tunnustamassa JYPin ylivertaista esiintymistä ja nyt vielä täälläkin. Sarja on 1-1, ja pelataan se nyt ensin loppuun ja katsotaan sitten, kumman pitää tulla lakki kourassa onnittelemaan.
  5. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Onko oikeasti noin vaikeaa psyykata itseään näihin otteluihin, en ymmärrä. JYP ei ole nyt edes esittänyt mitään taktista ylivertaisuutta tai päässyt myllyttämään fyysistä päätypeliä, vaan tilaa on auennut ihan vaan löperön ja passiivisen pelaamisen takia, ja maalivahti on hoitanut loput. Kai...
  6. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Mä en usko, kyllä nämä kaikki jäljellä olevat jengit ovat nyt sellaisia, että voivat toisiltaan sarjan viedä ilman mitään sulamisia tai alisuorittamisia. Tiukassa on paikka finaalissa, mutta onhan Jyp se ainoa vastustaja jäljellä olevista, jota vastaan HIFK ei lähde altavastaajana, Kärppien ja...
  7. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    JYP sopii meille erinomaisesti, enää ei tarvitse vain puskea vastustajan lihamuuria vastaan, kun Jyp pelaa HIFK:n tavoin nopeasti kääntäen. Eiköhän otteen nyt vapaudu huomattavasti, kun pahin katastrofi vältettiin. Millon liput tulee myyntiin, joko huomenna klo 9.00?
  8. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Puolivälierissä paineet kovimmat, kyllä tämä tästä vapautuu, kunhan Pelsut selvitetään. Siksi en ole Törmästäkään kenkimässä. Tämä henkinen jäätyminen(joukkueen) voi sattua kelle tahansa. Törmänen on laittanut kahden kauden aikana pelin kuntoon, ja jos tässä saadaan vielä henkinen flow kuosiin...
  9. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Kokoonpanosta tulee mieleen, että Luttinen on yksi harvoista täysin huutoon vastanneita, niin voisiko tarjota paikkaa nyt ylempää kuin nelosesta? Toisi ehkä kaivattua suoraviivaisuutta peliin, kun parkkeeraa takuuvarmasti vastustajan maalin eteen.
  10. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Ramj ollut heikko, mutta popparipuheet aika paksua. Jos meinataan pärjätä tänä keväänä, niin Ramua tarvitaan. Tietää kyllä itsekin, että nähty ei riitä.
  11. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Muistanko nyt ihan väärin, mutta oliko Ramu kuitenkin todella hyvä viime kevään Tappara-sarjassa? Meinaan, että vaisuun pelaamiseen pitää olla muu syy kuin se, ettei ole poff-tyyppiä.
  12. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Nimenomaan näin. Ehkä sellaisena mukavana pelaajien valmentajana Stögö ei tietysti ehkä ole paras mies kaivamaan sitä taistelutahtoa esiin. Nyt jotenkin aavisti ennen jatkoaikaa, että Pelicans vie juuri tuon kovemman tahtotilan takia. Pelicansin otteissa oli määrätietoisuutta, HIFK:n otteissa...
  13. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Nuo on ihan huuhaata, että joku ote olisi menetetty nyt lopullisesti. Sarja on nyt tasan, ja lehti voidaan kääntää ihan hyvin vielä uudelleen. Samalla tavalla viime keväänä näytti 4. ottelun jälkeen, että Tapparan eväät on syöty, mutta sieltä vaan kampesivat vielä mukaan ja ansaitusti jatkoon...
  14. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Nimenomaan. Tosin HIFK oli 3 ensimmäistä peliä kuskin paikalla pelillisesti, joten sikäli ymmärrän, että 4. kentän rouhijat eivät alkaneet asetelmia hämmentää. Nyt pitää sitten ruveta tapahtumaan, tai voidaan tosiaankin ruveta kyselemään Lambergien ja kumppanien perään.
  15. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Liivikista tulee mieleen, miksi näitä vanhoja omia poikia ei aina kannata kaipailla ja haikailla kotiin. Ihan turha jätkä, eikä ole tuonut minkäänlaista fyysistä efektiä 4 pudotuspelissä. Ostaisko joku sopimuksen ulos, kerrankin toivoisi, että HIFK- pelaajan jokerihuhuissa on perää;)
  16. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Joo, unohtakaa Lambergit, Tuomistot ja Tammiset. Ei mitään käyttöä pudotuspeleissä, jos muut terveitä. Generous kuuluu mielestäni kokoonpanoon, Taipalus ja teppo vuorotelkoot. Hyökkäyksessä Puustinen sisään ja rotaatio tuonne lihaosastolle, jos tarvetta. Nyt lähdettiin väärästä suunnasta...
  17. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Puustinen pelasi kyllä avauspelit sen verran hyvin, että tuskin oli minkään rotaation takia sivussa. Toinen YV- kenttä olisi Pudea kaivannut. Voisiko Elkinsiä kokeilla Ramun YV- kentässä, niin voitettaisiin joskus aloituskin? No joo, ei suht toimivia kenttiä kannata nyt ruveta mylläämään.
  18. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Ei tuo 5-3 yv:n passiivisuus ole pelkästään HIFK:n ongelma. Kun vastustaja ei pysty paineistamaan oikeastaan ollenkaan, niin peli menee helposti turhaksi kiekon siirtelyksi vastustajan kolmion pysyessä paikallaan. 5-3 ylivoimalla pitäisi olla paljon aktiivisempi ja kiekon ja miesten liikkua...
  19. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Hinzit varastivat huomion eilen ihan oikeutetustikin, mutta pakko hehkuttaa myös Elkinsin kenttää. Jatkuvasti paine vastustajan päätyyn ja kaksinkamppailuissa nämä jätkät ovat aivan ylivertaisia. Studiossa heidät nostettiinkin esiin. Tämä ketju on poffeissa puhdasta kultaa. Kärkiketjuilla voi...
  20. J

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Runkosarjan voitolla ei ole isoa merkitystä poffien kannalta, mutta kyllä se kevään menestys korreloi edelleen vahvasti runkosarja- menestyksen kanssa. Muu on sanahelinää ja sitä viljelevät heikosti pelanneet joukkueet(kaikki on vielä mahdollista, nyt ne pelit vasta alkaa,jne...), mutta myös...
Ylös