Hakutulokset

  1. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Hienot poffit olleet odotuksiin nähden. Joukkue on pelannut hyvällä ilmeellä, eikä millään muotoa ole vituttanut katsella pelejä toisin kuin viime vuosina. Silti, alakanttiinhan tämä taas on resursseihin nähden jos tähän jäädään. Lisäksi runkosarjan lopussa sössittiin suora poff-paikka ihan...
  2. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Ei tarvitse hävetä, kun tuomaritarkkailija pelasti ja totesi, ettei ollut jäähy eikä olisi itsekään viheltänyt. Vain sm- liigassa.
  3. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Turha tosiaan epätoivoon vaipua. Tietenkin Tappara on nyt todennäköisempi jatkaja, kun tarvitsee vain yhden voiton, mutta sarja on ihan voitettavissa vielä. Maanantaina kotipeli, ja jos se hoidetaan, niin se on ihan vitun sama tiistaina, miten edelliset pelit ovat menneet. Valmiimpi ja...
  4. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Molemmat Zabon maalit olleet vielä sellaisia, että eivät olisi syntyneet, jos Kupru tai Åsten olisi ollut keskellä. Jälkimmäinen toki yv- maali, ja siinähän ovat yhdessä pelanneetkin jo aiemmin. Tuskin tässä kummaltakaan enää selkäranka katkeaa. Molemmilla 2 voittoa, joten lauantain jälkeen...
  5. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Kyllä kakkonenkin rakensi muutaman paikan tänäänkin. Siihen vielä Elkins mukaan, niin avot.
  6. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Nyt alkaa oikeasti tuntua siltä, että tämä on meidän sarja. Molemmat 2 viimeistä ottelua olleet loppua kohden selvästi HIFK:n hallussa. Harmittaa vähän, että sössittiin lauantain peli. Tänään Tappara oli ihan turisti 3. erässä, ja ilman jäähyjä ei olisi saanut minkäänlaista uhkaa aikaiseksi. No...
  7. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Kyllä Elkins on tiistaina kehissä, jos vaan suinkin on siinä kunnossa, että pystyy teipattuna/puudutettuna pelaamaan. Nämä kaksi ensimmäistä ottelua oli vielä "varaa" antaa toipua, mutta tiistaina on kyllä kaikki kynnelle kykenevät askissa. Mulle ei jäänyt hampaan koloon Ilvestä vastaan...
  8. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Onkos tämä Puustisen kiinnostamattomuus jotain faktaa. Minusta Puustinen on luultavasti pelannut enemmän tai vähemmän jonkun vamman kanssa koko kauden, ja siksi meno on verkkaista. Puustinen olisi ollut ehdottomasti hyvä pitää ensi kaudellakin, mutta valitettavasti menetetään. Goldobin ollut...
  9. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Joo, Tampereen pelissä Tappara oli vielä edes parempi ja loi enemmän paikkoja, mutta nyt peli oli kaikin puolin hallussa kaikilla mittareilla, mutta silti tuli taas takkiin alokasmaisten virheiden ja myös tehottomuuden takia. Noista paikoista olisi voinut useammankin tehdä, vaikkakin isompi...
  10. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Monikin, mutta ei meitin valkku;) Toisaalta tuossa olisi sitten kyllä kaikki munat yhdessä korissa, kun ei kakkonenkaan oikein ole onnistunut ilman Elkinsiä. Joka tapauksessa tuota Ramu-Zabo paria olisi pitänyt kokeilla runkkarissa enemmän. Nyt sekin olisi hyppy tuntemattomaan, eikä...
  11. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Lupauksia herättävä matsi harmittavasta tappiosta huolimatta. Pelillisesti ei oltu Tapparaa jäljessä yhtään. Altavastaajalle avausvoitto olisi kyllä ollut tärkeä, ja minun papereissani huomenna on pakkovoiton paikka. Vituttaa molemmat Palolan maalit. Ihan ilmaiseksi annettiin ensimmäinen...
  12. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Mainitsinkin sen maalin, että söhläsi siinä, mutta siinä oli Goldiekin mukana ja kaverien ihmetellessä kumpi ottaa Salewski korjasi namin talteen. Teppo tekee jatkuvasti sitä, että päätykiekossa hakee kiekon ja nopealla kaarroksella nousee karvaajan ohi. Koko kentän pitkiä nousuja ei tosiaan tee...
  13. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Totta, Nyqvist ei minustakaan riitä, vaikka Salmen peseekin ja pystyy peruspeliin. Mutta minusta Teppo on oikeasti ihan hyvä. Ei tee hätiköityjä ratkaisuja juurikaan, ja pystyy nousemaan jalalla karvaajien ohi ja suojaa hyvin kiekkoa. Ainoa miinus, että ei uskalla juuri laukoa, vaan laittaa...
  14. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Minusta Teppo on pelannut todella hyvin, vaikka Ipan maalissa vähän sohlasikin, ja Nyqvistkin ihan OK. Salmi on ollut surkea, enkä ole hänen pelissään huomannut mitään kehitystä viime vuosina. Ei tarvitse pitää enää meillä. Zabo pelaa isolla sydämellä, mutta hieman jäitä voisi laittaa hattuun...
  15. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Sama. Toisaalta Tapola ei ole niin kova luu penkin takana kuin Dufva. Toivotaan, että Tapola makselee vielä oppirahojaan oikein korkojen kanssa keväällä. Niin, ja ensin pitäis hoitaa Ipa;) Kahdesta poikki, niin jatkopaikka on kaikkea muuta kuin kirkossa kuulutettu.
  16. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Minä lähtisin riskillä poffeihin laittamalla Ramun Zabon ja Luttisen kanssa ykköseen. Kuparinen ja Rask saisivat sitten vääntää tahtomaalia yhdessä.
  17. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Kalliiksi tuli viime viikon perseily, mutta nyt katse eteenpäin. Positiivista on kärkimiesten heräily ja piristynyt peli kautta linjan. Ipa pitäisi hoitua, mutta sen jälkeen kaikki onkin plussaa.
  18. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Höh. Eihän tuosta ole kyse vaan siitä, että Ramu esimerkiksi kuskailee kiekkoa ihan liikaa yksinään. Koko muu viisikko joutuu sitten passailemaan menemisiään tämän Ramun kuljetusliikkeen mukaan, ja monesti se tarkoittaa sitä, että viisikko on kiekonmenetyksen(Ramun) jälkeen ihan levällään...
  19. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Siis muutenkin kuin se ikimusta toinen silmä?
  20. J

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Kärpät niistää varmasti, mutta Lukko tai Tapparakin ovat minusta oikeasti mahdollista yllättää. Sarja on ollut nyt todella tasainen, eikä nuo kaksikaan mitään maata mullistavaa ole esittäneet. Selviä suosikkeja molemmat kuitenkin olisivat meitä vastaan, eikä vähiten maalivahtipelin ansiosta.
Ylös