Hakutulokset

  1. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    Hyökkääjät Tartutaan nyt ensimmäisenä Tatu Kokkolaan (1997), joka tosin pelasi koko kauden IPK:ssa. On luotettava ja suht monipuolinen sentteri ja olin yllättynyt, miten hyvin poika pärjäsi Mestiksessä. En edelleenkään usko, että olisi vielä ensi kaudella apua KalPan liigajoukkueelle, mutta...
  2. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    Laitetaanpas piiitkästä aikaa päivitystä KalPan junioripelaajien tilanteeseen. Mukana muutamia poimintoja eri ikäryhmistä. Maalivahdit Elmeri Metsävainio (1998) torjui nuoret mestareiksi ja pelasi pudotuspeleissä kaikki pelit. Pidin Metsävainiota aika keskinkertaisena maalivahtina Nuorten...
  3. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    Itse ainakin hieman hämmästyin, kun kuulin Niko Mikkolan varausnumeron. Esimerkiksi Vainion ja Tuulolan jääminen taakse oli itselleni pienoinen yllätys. Aika kova nousu Mikkolalta kuitenkin on ollut, kun viime vuonna tähän aikaan kaveri ei ollut vielä pelannut yhtään peliä edes Nuorten...
  4. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    Kiitos kysymästä, havaintoja on paljonkin. Waltteri Ruuskasen kehitystä ovat jonkin verran haitanneet loukkaantumiset. En suoranaisesti näe, että kyse olisi pelkästään ”pärjäsi nuorempana pelkästään fyysisyydellä” –asiasta. Toki enää isosta koosta ei ole etua. Vähän haparoivaa Ruuskasen...
  5. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    Siirsin posi-ketjusta tänne. Jonne Tammela on mielenkiintoinen lupaus. Teki pari vuotta sitten YJK/JHT:n C-junnujen I-divarijoukkueessa 34 pelissä 111 pistettä, joten ei ihme, että haasteita piti hakea muualta. Jyväskylässä vierähti vuosi ja tuli täksi kaudeksi KalPan A-junnuihin. En tiedä...
  6. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    Korostan, että kun puhutaan nuorista pelaajista, niin mitään ratkaisevaa suuntaan tai toiseen ei vielä voi sanoa. Arvioita potentiaalista voi heittää, mutta se, miten pitkälle joku pelaaja pääsee, riippuu niin monesta tekijästä. Esimerkiksi pelaajan harjoittelutausta siihen saakka, halu...
  7. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    Hyökkäysosastolla Joona Harjama(-93) pääsi jo pelaamaan muutamia liigapelejä. Taitava, mutta tarvitsisi lisää vääntövoimaa, että voisi käyttää vahvuuksiaan miesten tasolla. Ajattelin, että KalPa ei sopimusta jatkaisi, mutta olin väärässä – ja hyvä niin. Eetu Patrosen(-94) vahvuudet ovat...
  8. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    Ja katsastetaanpa jälleen tulevaisuuteen. Ajattelin tällä kertaa jakaa pelaajat kahteen eri viestiin. Ensimmäisessä maalivahdit ja puolustajat, toisessa hyökkääjät. Linkit jälleen eliteprospectsin pelaajakortteihin, jotka eivät tilastojen suhteen ole välttämättä ihan ajan tasalla. En itse ole...
  9. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    Ja pientä päivitystä KalPa-junnujen tulevaisuuden näkymistä. Tällä kaudellahan A-junnut oli pääosin ikäluokkaa 92-93, B-junnut 94-95 ja C-ikäiset 96-97. Linkit vievät pelaajien Eliteprospects-sivuille. Vanhimmasta ikäluokasta ei juuri nostettavia pelaajia enää ole. Ainoa selkeä tasoaan...
  10. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    Ja jotta ollaan oikein tasapuolisia, niin lisätään vielä se kolmas KalPa-juniori, eli puolustaja Otto Tolvanen mukaan listaan. Tolvanen muistaakseni pääsi kisoihin varamiehen paikalta, joten Savosta oli aika vahva edustus kisoissa. Vielä on todellakin liian aikaista ennustaa pojille loistokasta...
  11. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    Tarkoitin ihan valtakunnallista tasoa. Itse en yritäkään esittää asiantuntijaa, kun omat näköhavainnot on kuitenkin sen verran vähäiset, mutta näin asioista enemmän tietävät ovat joskus kuiskineet jo pitemmän aikaa. Ysikutosethan ovat nuorempia C-junnuja ja tuosta Stultus´n ansiokkaasta listasta...
  12. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    Teenpä joutessani pientä katsausta tähän. Voi sitten parin, kolmen vuoden jälkeen ihmetellä, missä mennään. Linkit vievät pelaajien eliteprospects-sivuille. KalPan A-juniori-ikäisissä on lahjakkuudet junnujen ja liigan väliä seilaavaa Simo-Pekka Riikolaa(-92)lukuun ottamatta vähissä...
  13. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    Kallela ei tosiaan vastuuta juuri saanut, mutta onpahan liigadebyytti takana. Vanhmepi Kallela on kyllä malliesimerkki siitä, että joskus on hankalaa, jopa mahdotonta sanoa kuka on kenenkin kasvatti. No, alkanut kausi on Nikolle kuitenkin jo kolmas KalPassa. Ja nuo liigan sivujen ilmoittamat...
  14. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    Simo-Pekka Riikola Pari vuotta KalPan organisaatiossa tahkonnut ja kahden vuoden sopimuksen KalPan kanssa tehnyt Simo-Pekka Riikola teki ensiesiintymisen tänään (19.10.2010) kuopiolaisten paidassa SaiPaa vastaan. Peliaikaa kertyi ykkösparissa peräti parikymmentäminuuttia ja esitys oli...
  15. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    No en itse asiassa unohtanut, kun ajattelin ottaa tuohon mukaan vain pelaajia, jotka ovat joko debytoineet tällä kaudella tai vasta odottavat sitä. Ikonenhan taisi yhden ottelun tosiaan viime kaudella pelata ja tällä kaudella vyöllä on kaksi peliä. Ikonen on ehdottomasi yksi niistä...
  16. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    Laitetaanpa pientä päivitystä. Aikaisemmilla liigakausilla KalPa on nostanut omista junioreista uusia pelaajia SM-liigatasolle useampiakin kautta kohden. Osan liigapelit ovat ainakin toistaiseksi jääneet vähiin, mutta moni on myös ottanut paikan KalPan vakiokokoonpanosta. A:n...
  17. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    Toki näinkin, mutta ei vuonna 1987-syntyneitä voida pitää enää minään superlahjakkuuksina. Hehän kuuluvat KalPan organisaatiossa suorastaan kokeneeseen kaartiin... Kokonaisuutena tuo Youngsters-hommahan kuulostaa ihan hienolle. Tosin enemmän tai vähemmän tämän tyyppisiä juttujahan on lähes...
  18. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    Totta. My bad. Pitänee korjata tuonne ylläolevaan tekstiin. Virta tosin mainitsee, että "Tällä kaudella KalPa-paitaa kantaneista kartoitamme vielä muutaman pelaajan tilannetta", mutta vähän epäilen, että Savolainen ei ole tuossa porukassa mukana. Sinällään mielenkiintoinen asia, että...
  19. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    Nyt julkaistut kolmetoista A- ja jopa B-junioreille sorvattua sopimusta osoittavat KalPan juniorityön toimivuuden. Toimiiko se sitten järjestelmän ansiosta vain siitä huolimatta, sitä en osaa arvioida. Sopimukset osoittavat myös todeksi taannoiset puheet siitä, että omilla junioreilla pitää...
  20. J

    Junnuista KalPan liigapelaajiksi

    Tehdäänpä pientä päivitystä tähän, kun Pekka Virtakin otti omassa joulutervehdyksessä (joka tosin ei taida enää olla luettavissa) esille nuorten pelaajien pelaamisen liigatasolla. Viime vuonnahan A-juniori-ikäisiä pelaajia pelasi edustusjoukkueen mukana tusinan verran. Näistä tosin vain Tuomas...
Ylös